Blogi Vasemmalta ylänurkkaan
Bisnesmaailman opit valtaavat yhä enemmän jalansijaa suomalaisessa koulutuspolitiikassa. Uusi yliopistolaki on tuomassa yritysmaailman edustajat yliopistojen hallituksiin taistelemaan omien etujensa puolesta. Tämä trendi ei koske enää vain korkeakouluja. Samoja toimintatapoja ajetaan nyt sisään myös maamme peruskouluihin. Eräs esimerkki yritysmaailman ja koulujen...
Opiskelijatoiminnan järjestämään yliopistolain vastaiseen mielenosoitukseen osallistui tänään tuhatkunta ihmistä Helsingissä. Äänekäs kulkue saapui Arkadianmäelle kahden aikaan iltapäivällä ja esitti voimakkaan kannanottonsa autonomisen ja julkisrahoitteisen yliopiston puolesta. Kriittisen opiskelijaliikkeen viesti on selvä: lakiuudistus on jäädytettävä välittömästi! Lakia on valmisteltu porvarihallituksen perinteitä noudattaen...
Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA julkisti tällä viikolla tutkimuksensa kansallisista asenteista ja arvoista. Tutkimuksen mukaan talouskriisin jälkeiseltä markkinataloudelta toivotaan ”ennen muuta lisää inhimillisyyttä, kannustavuutta ja vastuullisuutta.” Kovan kapitalismin kritiikki on siis voimistumassa, mutta samaan aikaan maamme hallitus ei halua kasvattaa kontrollia ja...
Kokoomuksen vaalikampanjoissa on nähty viime vuosina runsaasti sööttejä pieniä eläimiä. Uusliberalismia on kaupiteltu ihmisille vekkuleiden koirien, kissojen ja kukkien avulla kuorrutuksen alla piilevän jääkylmän ideologian jäädessä taka-alalle. Viime päivinä kokoomuksen eläinkavalkadi on saanut joukkoonsa uusia jäseniä, kun kykypuolueen edustajat ovat...
Olen viime aikoina kuunnellut aamuisin työmatkalla Isiksen Panopticonia. Bostonista tulevan, vaikeasti genremäärittelyihin sopivan metalliyhtyeen albumi sopii hyvin talvisen, pimeän ja hieman masentavan maiseman soundtrackiksi. Arvostettu yhtye luo hitaita, progressiivisia ja melankolisia äänimattoja, joita maustetaan ajoittaisilla aggressiivisemmilla nostatuspätkillä. Vokaalit jäävät tässä...
Osallistuin viime viikonloppuna Vasemmistonuorten ja ay-nuorten yhteiseen tammitapaamiseen Kiljavan opistolla Nurmijärvellä. Kokoontumisessa paneuduttiin tällä kertaa tuleviin eurovaaleihin ja vasemmistolaisen Eurooppa-politiikan tulevaisuuden suuntalinjoihin. Kansan Uutisiin tapahtumasta kirjoittamani juttu löytyy KU:n verkkosivuilta: http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/tavoitteena_punavihreä_eurooppa_1775261.html