Tagged: Jalkapallo

0

Unelma, joka kuoli

Jalkapallon MM-kisat potkaistaan jälleen kerran käyntiin sunnuntaina. Itselleni futiksen MM-turnaus on ollut monumentaalisuudessaan urheilutapahtumista pyhin lapsesta saakka ja se on eräs merkittävimmistä tekijöistä sen takana, miksi käytän vielä keski-ikäisenäkin valtavasti aikaa jalkapallon parissa toimimiseen eri tavoilla: kannattajana, valmentajana ja harrastelevana...

0

Hei­nä­pään sta­dio­nis­ta tulisi koko Poh­jois-Suo­men jal­ka­pal­lo­kes­kus

Heinäpään jalkapallostadionin ympärillä käydään vilkasta keskustelua Oulussa. Me allekirjoittaneet tuemme hanketta. Yksityisten toimijoiden on hyvä kantaa vastuuta olosuhdeinvestoinneistaan, kuten nyt ollaan tekemässä. Julkisen puolen rooli on huolehtia kuntalaisten liikunta- ja urheilumahdollisuuksista, kuten uimahalleista. Hankkeen toteuttajat ovat kertoneet julkisuudessa, että stadionille...

0

Kansainvälisyys on Oulun vahvimpia voimavaroja

Eräs Oulun merkittävimmistä vahvuuksista on ollut aina kansainvälisyys ja avoimuus. Historia on muovannut Oulusta monikulttuurisen risteys- ja kohtauspaikan, joka synnyttää samalla uusia ihmisiä sekä uutta ja omaleimaista oululaista sisältöä elämään. Oulu on ollut 1700-luvun hansakaupunkiajoista lähtien merkittävä kansainvälisen kaupan solmukohta....

0

Jalkapalloyhteiskunta etenee myös kuntavaaleissa

Palloliitossa on ymmärretty kuntapolitiikan merkitys lajin ja koko yhteiskunnan tulevaisuudelle Kuntavaalien varsinaiseen äänestyspäivään on tätä kirjoitettaessa aikaa kaksi ja puoli viikkoa. Koronan takia pidennetty ennakkoäänestys alkoi jo tällä viikolla, joten uurnille voi rynniä vaikka heti. Futisteemat näkyvät myös kuntavaaleissa ja...

0

Uefan on siirryttävä sanoista tekoihin

Uefa ja Fifa ovat taistelleet rasismia vastaan mediakampanjoilla, mutta sanat eivät enää riitä. Viime viikolla vietettiin rasisminvastaista viikkoa, joka huipentui perjantaiseen Minna Canthin ja tasa-arvon päivään. Teemaviikko osoitti tärkeytensä valitettavalla tavalla Glasgow Rangersin ja Suomen maajoukkueen Glen Kamaran jouduttua Slavia...

0

Oulun tartuttava stadionhankkeeseen

AC Oulu on hakenut suunnitteluvarausta Heinäpäähän rakennettavalle 5 000 -paikkaiselle jalkapallostadionille. Monikäyttöiselle tekonurmistadionille on Oulussa tarvetta, sillä näillä leveysasteilla nurmikentät eivät ole useimmiten vielä pelikunnossa kuningaslajin pääsarjojen alkaessa huhtikuun alussa. Stadion toimisi Laivastonsinisten kotipesänä sekä palvellen myös alueen muiden seurojen tarpeita...