Tagged: Oulu

0

Raatin uimahallin kohtalo vaakalaudalla

Hyvinvointi-, kulttuuri- ja liikuntalautakunnan kokouksessa käsiteltiin eilen 20. toukokuuta palveluverkkokokonaisuutta lautakunnan toimialan osalta. Kuumin peruna oli Raatin uimahallin kohtalo. Pohjaesityksenä oli Raatin uimahallista luopuminen Jatulin uimahallin peruskorjauksen jälkeen tai kun tekninen kunto sitä edellyttää (arvio 2032) ja tilojen muuttaminen sisäliikuntatiloiksi....

0

Kohti positiivista vapautta

Kesälukemistosta kirjoittelu jäi ajanpuutteesta johtuen hieman kesken, mutta jatketaan nyt blogissa samoissa merkeissä syksyn kirjojen parissa. Timothy Snyderin teos Vapaudesta ilmestyi alkuperäiskielellä eli englanniksi viime vuonna. Nyt kirjastoihin ja kirjakauppoihin on saatu Tommi Uschanovin suomennos, jonka sain käsiini Oulun kaupunginkirjastosta...

0

Harrastamisen Oulun malli käyttöön

Kuntavaalien vaalikoneissa on kysytty ehdokkailta monenlaisia kysymyksiä esimerkiksi Afrikan Tähti -lautapelistä ja siitä, saako mitään enää sanoa, mutta yksi aihe loistaa poissaolollaan. Liikunta on jäänyt vaalikoneissa ja -keskusteluissa paitsioon. Orpon hallituksen päätökset ovat herättäneet huolta liikuntaväessä, sillä leikkaukset liikuntapaikkarakentamisen tukeen...

0

Internationality is a Strength for Oulu

One of Oulu’s key strengths has always been its internationality and openness. History has shaped Oulu into an international meeting point, constantly open to new people combined with unique local identity. Oulu has been an international hub since the 18th...

0

Toimiva joukkoliikenne on elintärkeä asia Oululle

Oulun joukkoliikenteessä on tapahtunut edistysaskeleita viime vuosina. Kiitos saavutuksista kuuluu kautensa päättävälle joukkoliikennejaostolle, mutta ennen kaikkea OSL:n erinomaista työtä tehneelle virkahenkilöstölle. Takavuosina Oulun bussit kulkivat fossiilisella energialla ja tupruttivat päästöjä ilmaan. Uusitussa kilpailutuksessa painotettiin päästötöntä vaihtoehtoa ja tällä hetkellä sähköbussien...

0

Kau­pun­ki­pyö­rät pa­lau­tet­ta­va Ouluun

Oulu tunnetaan pyöräilykaupunkina, jossa pyöräily on osa arkea ympäri vuoden. Baanoja on kehitetty esimerkillisellä tavalla, mutta kaupunkipyöriä ei ole saatu vuoden 2019 epäonnistuneen hankkeen jälkeen takaisin. Tuolloin homman kaatoivat heikko hankintaosaaminen ja sen seurauksena syntynyt tarpeeton poliittinen kissanhännänveto. Uudella kaupunginvaltuustolla...