Tämän vuoden kuntavaalikampanjani slogan on vanha tuttu investointeja ihmisiin. Jokainen meistä oululaisista ihmisistä on tärkeä ihminen kaupungin tulevaisuuden kannalta. Ihmiskuvani on positiivinen eli uskon siihen, että jokaisessa meissä on potentiaalia vaikka mihin, jos huolehdimme kaupungissa laadukkaista julkisista palveluista, kuten koulutuksesta ja sivistyksestä.
Näiden perusasioiden lisäksi nostan kampanjassani esiin kolme tärkeää teemaa, jotka ovat liikunta- ja urheilu, ilmastonmuutoksen torjuminen sekä kaupungin elinvoimaisuuden ja houkuttelevuuden kehittäminen.
Lupaan edistää näitä asioita poliittisena toimijana siitä huolimatta, tulenko valituksi valtuustoon vaaleissa tai en. Yhteistyötä teen kaikkien tahojen kanssa, jotka pystyvät jakamaan nämä teemat – ainakin osittain.
Liikkuva Oulu
Olen liikunta- ja urheiluihminen, minulla on pitkä historia lasten ja nuorten liikunnan ja urheilun vapaaehtoistoimijana. Mielestäni liikunta ja urheilu ovat hyvinvoinnin perusta. Oulussa tulee jatkossakin panostaa liikuntapaikkojen rakentamiseen ja kehittämiseen laajalla spektrillä. Alle 18-vuotiaiden maksuttomat harjoitus- ja pelivuorot on säilytettävä kaupungin liikuntapaikoilla ja -laitoksissa.
Liikuntaharrastusten hintalappu on paisumassa inflaation ja perässä laahaavan palkkakehityksen vuoksi usean kotitalouden ulottumattomiin. Sen takia on olennaista, että Oulun kaupunki tarttuu tähän ongelmaan ja tarjoaa monipuolisia harrastusmahdollisuuksia kaikenikäisille. Ehdotan ”Harrastamisen Oulun mallin” käyttöönottoa, joka tarjoaisi lapsille ja nuorille maksuttomia harrastusmahdollisuuksia koulupäivien yhteydessä. Tämä lisäisi hyvinvointia, tukisi yhteisöllisyyttä ja ehkäisisi syrjäytymistä.
Hiilineutraali Oulu
Toinen iso teema liittyy kaikkia maapallomme ihmisiä uhkaavaan ongelmaan. Ilmastonmuutoksen hidastamisen pitää liittyä tulevaisuudessa kaikkiin poliittisiin päätöksiin niin globaalilla kuin paikallisellakin tasolla.
Oulussa voimme tehdä oman osamme edistämällä joukkoliikenteen käyttöä tekemällä bussilla matkustamisesta tehokasta ja edullista. Tätä työtä olen edistänyt päättyneellä valtuustokaudella Oulun seudun joukkoliikennejaostossa.
Kauden merkittäviin päätöksiin kuuluvat linjojen kilpailutuksen yhteydessä tapahtunut osittainen siirtyminen sähköbusseihin sekä tasataksamalli. Lippujen hinnat ovat edelleen halvimmat suurimmista Suomen kaupungeista. Ajoimme jaostossa myös joukkoliikenteen palvelutasoon kysyntään vastaavaa parannusta, mutta valitettavasti kaupunginvaltuuston oikeistoenemmistö torppasi parhaan mallin.
Kevyen liikenteen saralla maailman parhaan pyöräilykaupungin pitää edelleen panostaa polkupyöräilyn tukemiseen rakentamalla lisää pyöräbaanoja ja palauttamalla kaupunkipyörät liikenteeseen.
Myös paikallisjunat ja raitiovaunut ovat mahdollisia tulevaisuudessa korjaamalla takavuosien moottoritien varteen tehtyä haulikolla kaavoittamista.
Voimme myös siirtyä kasvispainotteiseen ruokailuun kaupungin laitoksissa kuten kouluissa ja investoida uusiutuviin energiamuotoihin. Investoidaan myös tulevaisuuden ihmisiin ja jätetään heillekin kaupunni, jonka puolesta kannattaa taistella.
Elinvoimainen ja houkutteleva Oulu
Elinvoimainen kaupunni tarjoaa asukkailleen laadukkaita palveluita, monipuolisia työmahdollisuuksia ja viihtyisän asuinympäristön. Oulun talous kehittyy panostamalla hyvinvointiin ja elinvoimaan. Investoinnit uusiin päiväkoteihin, kouluihin, liikuntapaikkoihin, matkakeskukseen ja tapahtuma-areenaan ovat välttämättömiä kasvavan kaupungin tarpeisiin. Myös uusi jalkapallostadion on kaupungille merkittävä hanke, jota olen ollut tukemassa hankkeen alusta saakka.
Kansainvälisyys on myös Oulun vahvuus. Historia on muovannut Oulusta monikulttuurisen risteys- ja kohtauspaikan, joka synnyttää samalla uusia ihmisiä sekä uutta ja omaleimaista oululaista sisältöä elämään. Kaupungin tulee tarjota turvallinen ja toimiva ympäristö kaikille asukkailleen kansallisuudesta, ihonväristä, sukupuolesta tai mistä muusta tahansa ulkoisesta ominaisuudesta riippumatta.
Näiden teemojen kautta haluan rakentaa Oulusta kaupungin, jossa hyvinvointi, tulevaisuuden haasteisiin vastaaminen ja elinvoimaisuus kulkevat käsi kädessä. Yhdessä voimme luoda paremman tulevaisuuden kaikille oululaisille. Tule mukaan matkalle kohti parempaa Oulua!
Jos haluat tukea kampanjaani, voit lahjoittaa rahaa täällä ja/tai antaa suosituksesi täällä.