Tagged: työ

1

Nuorisotyöttömyyttä dunkkuun, mutta miten?

Sain tällä viikolla käsiini haastattelututkimuksen oululaisten työttömien ja työpajatoimintaan osallistuvien nuorten arjesta. Tutkimuksen on koonnut tohtorikoulutettava Mirjami Pelkonen Oulun yliopiston maantieteen laitokselta. Nuorisotyöttömyys on ollut Oulussa vaikea ongelma jo vuosia ja kaupungin työllisyystoimikunnan jäsenenä olen pohtinut ratkaisukeinoja asiaan monta monituista...

0

Nuorten kaupunki vailla työtä

Työttömyys on ollut jo pitkään Oulua riivaava erityisongelma. Uusimmat tilastot ovat viime helmikuulta, jolloin Suomessa työttömyysprosentti oli karvan verran alle kymmenen. Oulussa on kuljettu viime vuodet 3-5 prosenttia tämän lukeman yläpuolella. Posiitivisia poikkeamia tältä kapealta polulta ei ole nähty. Oulua...

0

Pöjötautiset nuoret

Vaalivuoden kevätkausi on ollut tiivistä ehdokashankinnan aikaa. Lokakuinen kuntavaalien h-hetki lähestyy huomattavan nopeaa vauhtia ja ehdokaslistat pyritään saamaan myös Oulun vaalipiirin alueella asianmukaiseen kondikseen ennen keväthankien sulamista. Näissä merkeissä on suhattu viime aikoina ympäri maakuntaa. Duunia riittää vielä usealle hartiaparille...

0

Työmarkkinoiden herrat ja narrit

Viime viikkoina on puhuttu jälleen paljon työstä ja toimeentulosta. Isot pojat ovat kertoneet, että kestävyysvaje uhkaa. Työikää tulisi nostaa ja työttömien turvaan tehdä leikkauksia, jotta ihmiset tekisivät enemmän töitä. Samaan aikaan porukkaa kengitään tehtaista ja tuotantolaitoksista pellolle. Valtion tuottavuusohjelma potkii...

0

Budjettirumbaa kaupungintalolla

Osallistuin eilen varavaltuutetun ominaisuudessa Oulun kaupunginvaltuuston kokoukseen, jossa käsiteltiin talousarviota vuodelle 2011. Kaksipäiväinen budjettimaraton käynnistyi ryhmäpuheenvuoroilla ja sitä jatkettiin pitkälle iltaan muutosesitysten ja yleiskeskustelun merkeissä. Varsinaiset äänestykset nähdään keskiviikkoiltana. Kaupunginjohtajan talouskatsauksessa luotiin ensi vuoden budjetin ohella raameja tulevaisuuden taloussuunnitteluun. Matti...

0

Järjen käyttö sallittu, myös eläkekeskustelussa

Eräs politiikan kuumista perunoista on viime aikoina ollut keskustelu eläkeiän nostosta. Joka tuutissa hoettu mantra on seuraava: väestömme ikääntyy ja heikentyvän huoltosuhteen vuoksi jokaisen on tehtävä enemmän ja pitempään töitä, jotta kasvavat sosiaalimenot kyetään hoitamaan. Aihe kiinnostaa tietysti lähes jokaista...