Tagged: työttömyys

0

It’s the economy, stupid

Jatketaan vielä edellisen kirjoituksen innoittamana OrpoPurran talouspolitiikan ruodintaa. Jatketaan työmarkkinoiden näkökulmasta. Hallitus on siis valinnut jättileikkausten tien. He ajattelevat korjaavansa kansantalouden oikeille raiteille valtion budjettia rusikoimalla. Kansantalous on kuitenkin kokonaisuutena monimutkaisempi paketti ja todellisuudessa Suomen tilanteessa leikkaukset supistavat kansantaloutta entisestään....

0

Oulun talous kehittyy hyvinvointiin ja elinvoimaan panostamisen kautta

Kuntavaalien talouskeskustelut ovat kiertäneet myös Oulussa tuttua kehää. Talousasioita käsitellään pintapuolisesti, lähinnä vuosittaisen käyttötalouden näkökulmasta. Kuten myös vaalikoneiden kysymyksissä, vastakkainasettelua on haettu veronkorotusten ja palveluista leikkaamisen välille. Pitkän tähtäminen tulevaisuusvisioita ei ole juuri näkynyt. Samalla keskustelussa ovat jääneet paitsioon kuntien...

0

Turbulenssiä työmarkkinoilla

Työmarkkinasyksy etenee kohti vuoden vaihdetta myrskyisissä tunnelmissa. Työehtoneuvotteluja käydään usealla toimialalla ja ne jatkuvat ensi vuoden puolelle asti. Ensimmäisenä odotetaan suurten vientiliittojen palkkaratkaisuja. Paperiliiton ja Metsäteollisuus ry:n väliset työehtosopimusneuvottelut jatkuivat viime viikolla kireissä tunnelmissa. Julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan työntekijäpuoli on...

0

Investointeja ihmisiin

Rakkaasta kotikaupungistani Oulusta löytyy paljon asioita, jotka toimivat hyvin. Meillä on ainakin toistaiseksi kansainvälisessä vertailussa korkealle sijoittuva yliopisto ja menestyvää teknologiateollisuutta. Kaupunki kasvaa kovaa vauhtia. Oulussa rakennetaan ja investoidaan taloustaantuman vaikutuksista huolimatta. Investoinnit ihmisten hyvinvointiin ovat jääneet Oulussa kuitenkin puolitiehen....

0

Puoli miljoonaa työtöntä

Suomessa eletään tällä hetkellä massatyöttömyyden aikaa. TE-toimistojen listoilla oli heinäkuun lopussa 380 000 työtöntä työnhakijaa. Työnhakijoiden lisäksi erilaisten aktivointipalveluiden piirissä on yli 100 000 ihmistä. Niin sanottu laaja työttömyys koskee siis jo puolta miljoonaa suomalaista. Oulussa työttömyysprosentti huitelee jo 20...

1

Nuorisotyöttömyyttä dunkkuun, mutta miten?

Sain tällä viikolla käsiini haastattelututkimuksen oululaisten työttömien ja työpajatoimintaan osallistuvien nuorten arjesta. Tutkimuksen on koonnut tohtorikoulutettava Mirjami Pelkonen Oulun yliopiston maantieteen laitokselta. Nuorisotyöttömyys on ollut Oulussa vaikea ongelma jo vuosia ja kaupungin työllisyystoimikunnan jäsenenä olen pohtinut ratkaisukeinoja asiaan monta monituista...