Unelma, joka kuoli
Jalkapallon MM-kisat potkaistaan jälleen kerran käyntiin sunnuntaina. Itselleni futiksen MM-turnaus on ollut monumentaalisuudessaan urheilutapahtumista pyhin lapsesta saakka ja se on eräs merkittävimmistä tekijöistä sen takana, miksi käytän vielä keski-ikäisenäkin valtavasti aikaa jalkapallon parissa toimimiseen eri tavoilla: kannattajana, valmentajana ja harrastelevana journalistina.
Meksikon vuoden 1986 kisoista muistan ainoastaan kisojen loppuottelun ja Diego Maradonan, joka aiheutti samanaikaisesti ihmisissä rakkauden ja vihan tunteita. Olin tuolloin 6-vuotias. Neljä vuotta myöhemmin katsoin kaikki Italiassa pelattujen MM-kisojen ottelut ja olin myyty. Tuolloin altavastaaja Kamerunin edesottamukset saivat sydämen roihuamaan pelitavan ajoittaisesta brutaalista luonteesta huolimatta – tai ehkä juuri sen takia.
Romanttinen suhtautuminen jalkapallon arvokisoja kohtaan sinnitteli hengissä pitkään, vaikka vuosi vuodelta kuvotus lajin kattojärjestöjen Fifan ja Uefan kasvavaa ahneutta ja korruptiota kohtaan kasvoi.
Toimin Kansan Uutisten jalkapallokolumnistina vuosina 2007-2022 ja noiden vuosien aikana pidimme kirjoittajakollegoiden kanssa suosittuja kisablogeja 2008 EM-kisojen sekä 2010 ja 2014 MM-turnauksen aikana. Näitä jalkapalloromantiikkaa pursuavia tekstejä on luettavissa tästä blogista edelleen. Tuolloin Fifan mädännäisyys henkilöityi vahvasti Sepp Blatteriin. Ilmassa oli orastavaa toivoa Blatterin jouduttua vastaamaan teoistaan oikeudessa ja uusien johtajien astuttua puikkoihin.
Toisin kävi. Perseilevälle sirkukselle löytyi uusi johto ja sikailussa on vain kiihdytetty kierroksia. Venäjän vuoden 2018 kisojen alla mitta alkoi olla täysi. Tuolloin boikotti koski turnauksesta kirjoittelua ja julkista kommentointia turnauksen aikana, mutta katsoin kuitenkin valtaosan otteluista ja kirjoitin yhden kolumnin kisoista niiden päätyttyä.
Neljä vuotta myöhemmin kuppi on kaatunut kokonaan. Qatarin kisaprojekti on ollut alusta asti irvokkuudessaan karmeaa seurattavaa. Perinteisen kesäsyklin rikkovassa, räikeällä korruptiolla ostetussa turnauksessa pelataan kirjaimellisesti hautausmailla kuolleiden siirtotyöläisten ruumiiden päällä. Kyseessä on kaikkien aikojen muovisin jalkapallotapahtuma ostettuine kannattajineen ja tyhjiksi sortovallan monumenteiksi jäävine stadioneineen.
Meillä kotona jalkapalloa pelaavat superjunnut haluavat todennäköisesti katsoa kisoja. Turnauksen luonteesta on puhuttu paljon heidän kanssaan ja en ole kieltämässä enkä pilaamassa otteluiden katsomista. Heidän pitää itse löytää oma tiensä. Voi olla, että silloin tällöin liityn seuraan hetkeksi, mutta oma lapsuuden tarunhohtoinen unelmani on lopullisesti kuollut.
On hienoa huomata, että jalkapalloväki on lähtenyt joukolla protestoimaan ja boikotoimaan turnausta. Samaan aikaan on tärkeää todeta, että jalkapalloa on olemassa myös muuallakin kuin televisiossa pyörivän korruptiosirkuksen muodossa. Junnupelit pyörivät myös talvella. Kohta alkaa myös kotimaisen jalkapallokauden pre-season ja otteluita pääsee katsomaan paikan päälle.
Jalkapallofanaatikko ja filosofi Albert Camus’n käytetyin lainaus on seuraava : ”Kaiken minkä olen oppinut etiikasta ja moraalista, olen oppinut jalkapallosta”. En ole samaa mieltä. Jotain voit oppia, mutta et kaikkea.
Camus sanoi myös jalkapallon olevan keino hankkia viisautta elämästä välittömästi, ei kaukaa tarkasteltuna. Tällä hän tarkoitti jalkapallon pelaamista itse ja ottelutapahtumien kokemista paikan päällä. Tähän voin yhtyä. Etsikää siis paikallisia kokemuksia ja hurahtakaa niihin. Ne luovat tärkeitä kollektiivisia kokemuksia ja yhteisöllisyyttä. Protestoida voi myös positiivisten tekojen kautta. Support your local football.
