Blogi Vasemmalta ylänurkkaan
Oulussa aloitettiin vuoden 2007 syksyllä liikennöinti citybusseilla, jotka ajavat puolen tunnin välein kolmella linjalla lyhyttä kaupunkireittiä. Nyt hieman yli vuoden verran käytössä olleista citybusseista on käyty laajaa ja ajoittain kipakkaakin julkista keskustelua. Ohessa muutamia argumentteja sekä puolesta että vastaan. Plussia:...
Oulun kaupungin luottamustoimet vuosiksi 2009-2012 vahvistettiin eilen uuden kaupunginvaltuuston kokoonnuttua ensimmäistä kertaa. Toimin liikuntalautakunnassa ensin varajäsenenä vuodet 2009-10 ja sen jälkeen varsinaisena jäsenenä vuosina 2011-12. Kokouksessa hyväksytty esitys luottamustoimien täyttämisestä vuosiksi 2009-2012 löytyy kokonaisuudessaan Oulun kaupungin verkkosivuilta.
Hyviä uutisia: Maailma juhlii tänään! Bailut käynnistyvät noin klo 19 Suomen aikaa Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin poistuessa takavasemmalle kansainvälisen politiikan näyttämöltä. Juhlaväkeä riittää, sillä pelkästään netin suositulla Facebook-sivustolla tapahtumaa on ilmoittautunut juhlimaan yli puoli miljoonaa ihmistä ympäri maailman. Otsikko viittaa Bushin lentotukialuksen...
Ydinverkosto järjestää Oulussa 24.1. mielenosoituksen Pohjois-Suomen ydinvoima- ja uraanikaivoshankkeiden kaatamiseksi. Lisätietoja mielenosoituksesta löytyy Ydinverkoston sivulta. Mielenosoitus on erittäin ajankohtainen juuri nyt, sillä Fennovoima jätti eilen oman periaatepäätöshakemuksensa ydinvoimalan rakentamiseksi Suomeen. Ydinvoimalan vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja ovat Ruotsinpyhtää, Pyhäjoki ja Simo. Yhtiön harjoittama...
Vielä vähän aikaa sitten näytti siltä, että hyvinvoinnin uranuurtajana tunnetun taloustieteilijä John Maynard Keynesin (1883-1946) opit oli jo lopullisesti heitetty roskakoriin. Talouspolitiikkaa on viime vuosina maailmalla tehty lähinnä Chicagon koulukunnan ultramodernin markkinatalouden opein, joiden mukaan poliittisten päätöksentekijöiden roolia tulee rajusti...
Joululoma alkaa kääntyä hiljalleen loppusuoralle ja edessä on paluu sorvin ääreen. Uuden vuoden alla pidettiin Oulun Vasemmistoliiton yleiskokous, jossa päätettiin tulevan valtuustokauden luottamustoimista. Minut valittiin jaetulle kaudelle liikuntalautakuntaan. Vuosina 2009–2010 toimin lautakunnassa varajäsenenä, jonka jälkeen nousen varsinaiseksi jäseneksi vuosiksi 2011–2012. ...