Neljän päivän vaalispurtti
Tulevan sunnuntain kuntavaalit ovat monella tapaa merkityksellisimmät vaalit aikoihin. Kuntauudistus on etenemässä ja Vasemmistoa tarvitaan puolustamaan tasa-arvoisia palveluja ja lähidemokratiaa. Palveluiden yksityistämistä ajavan oikeiston ja maaseutupitäjissä jylläävän maalaisliittolaisen harvainvallan ristipaine huutaa Vasemmistoa hätiin. Haluamme nykyistä enemmän oikeudenmukaisuuteen toimintansa pohjaavia kuntia, joissa huolehditaan myös pienituloisemmista kansalaisista.
Vasemmistolta löytyy myös näyttöjä tärkeiden asioiden kehittämisestä. Esimerkiksi Oulussa Vasemmisto on huolehtinut henkilöstöstä talousmyllerryksissä, parantanut palveluita ja puolustanut lähipalveluita, kamppaillut menestyksekkäästi liikelaitosten yksityistämistä vastaan ja ajanut budjettiin lisää työllistämismäärärahoja.
Vaalikentillä on paiskittu tavoitteiden eteen hartiavoimin töitä kesästä saakka. Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston kuntavaalikiertue on käynyt tämän tekstin ilmestyessä yli kahdessakymmenessä kunnassa ja kaupungissa maakunnan alueella.
Kiertue päättyy karnevalistiseen tunnelmaan huomenna Iissä, joka on perinteisesti Vasemmiston voimakasta kannatusaluetta. Palavilla moottorisahoilla jonglööraavia karhuja ja sambaavia virtahepoja ei kenties nähdä, mutta sitäkin enemmän hienoja ehdokkaita ja keskustelua ajankohtaisista kunta-aiheista asianmukaisen tarjoilun ryydittämänä.
Vaalityö jatkuu toki myös viikonloppuna erilaisten tilaisuuksien merkeissä ympäri koko Oulun vaalipiirin aluetta. On tärkeää jaksaa tuoda esiin omaa vaihtoehtoaan aivan h-hetkeen asti, sillä liikkuvia äänestäjiä on näissä vaaleissa liikenteessä ennakkotietojen mukaan poikkeuksellisen paljon.
Rundi on ollut raskas, mutta hyvin antoisa. Kiertueellamme on ollut mukana runsaasti väkeä – kansanedustajia, piirin ihmisiä ja satoja vasemmistoehdokkaita. Vaikka säät ovat olleet useana päivänä koleita ja sateisia, äänestäjiä tapahtumiin on osallistunut varmuudella neljänumeroinen lukema.
Vaalien siirtäminen kesäaikaan on noussut keskusteluissa esiin varmasti joka toisella paikkakunnalla, mutta höyryävän kuuman kahvin ja kärkkäreiden voimalla on painettu eteenpäin silloinkin, kun taivaalta on satanut PAM:n vaalitiskirättejä ja ehdokkaiden leipomia kalakukkoja.
Vaalivankkurikierroksen ohella kunnissa on järjestetty kymmenittäin muita vaalitilaisuuksia. Lisäksi erilaisia paneeleja on ollut näissä vaaleissa ennätysmäärä.
On ilahduttavaa huomata, että koululaitoksen vanha allergia politiikkaa ja poliittisia toimijoita kohtaan on hellittämässä. Lukioissa, ammattikouluissa ja -opistoissa on järjestetty runsaasti vaalitilaisuuksia, joissa puolueet ovat päässeet esittelemään ideologioitaan ja ehdokkaitaan. Taustalla piilee varmastikin nuorten kasvava kiinnostus politiikkaa kohtaan. Muuttunutta tilannetta voi tervehtiä ilolla, sillä tilanne oli aivan toisenlainen esimerkiksi omina kouluvuosinani.
Vaaliasetelmia on pyritty hämmentämään erityisesti perussuomalaisten toimesta nostamalla teemoiksi sellaisia aiheita, jotka eivät liity mitenkään kunnallispolitiikkaan. Tästä huolimatta valtaosa kiertueella käymistäni keskusteluista on liittynyt kunta-aiheisiin. Kainalopiereskely sekä lippalakeista ja hedelmistä puhuminen eivät siis riitä ainakaan Vasemmiston äänestäjille.
Kokemuksieni perusteella ihmiset ovat juuri nyt kiinnostuneita kuntapalveluista, kuntien talousasioista, kuntauudistuksesta ja erilaisista lähidemokratiamalleista. He haluavat asioidensa ajajiksi fiksuja vasemmistolaisia päättäjiä.
Pitkällä rundilla on toki käyty läpi sarjaa kevyempiäkin aiheita. Olen itse käynyt erilaisten ihmisten kanssa syvällisiä keskusteluja muun muassa karhujen ja ihmisten kohtaamisista (Pyhäjärvi), harrastelijateatterista (Reisjärvi) ja futsal-liigan ennakkoasetelmista (Sievi).
Sunnuntai tulee olemaan varmasti erittäin jännittävä päivä meille kaikille. Gallupit ovat luvanneet monenlaista tulosta Vasemmistolle Oulun vaalipiirissä. Ne eivät kuitenkaan kerro koskaan todellista tilannetta äänestäjien keskuudessa. Se kannattaa muistaa vaalityön kääntyessä loppusuoralle.
Lopuksi on syytä lausua vielä nöyrä kiitos sadoille aktiiveillemme, jotka ovat jaksaneet päivystää väsymättä vaalikylissä ja -teltoilla, luukuttaa flaikkuja ja tehdä muuta tuikitärkeää vaaliduunia. Nämä ihmiset ovat vasemmistolaisen liikkeen ydin ja selkäranka. Heitä tarvitaan myös tulevaisuuden poliittisissa kamppailuissa sekä toimintamme uudistustyössä, jota teemme vaalittoman vuoden koittaessa ensi vuonna. Otetaan sitä ennen vielä neljän päivän kuntavaalispurtti!
Kirjoitus on julkaistu Tien päällä -kolumnisarjassa Kansan Tahdossa 25.10.2012.