Tagged: yliopistolaki

0

Vastuu on raskas kantaa

Päätin kirjata ylös muutamia ajatuksia uudesta hallituksesta ja Vasemmistoliiton roolista niin neuvotteluissa kuin jatkokuvioissakin. Suurin osa kirjoitetusta on varmasti jo sanottu jossain muualla (vähintään perjantai-illan Facebook-väännöissä), joten pahoittelut mahdollisesta toistosta. Lähden liikkeelle hyvistä asioista, joiden kautta mennään ohjelman ongelmiin ja...

0

Ne kuuluisat kahdet vankkurit

Politiikassa puhutaan usein kaksilla vankkureilla ajamisesta. Termillä tarkoitetaan tilannetta, jossa tehdään yhtä ja puhutaan toista. Viimeisin osuva esimerkki tästä oli vihreiden toiminta Lex Nokia -asiassa. Puolue kannatti yksityisyydensuojaa ja perustuslaillisia oikeuksia räikeästi rikkovaa lakia säilyttääkseen asemansa hallituksessa. Samaan aikaan puolueen...

0

Uusi yliopistolaki ja koulutuksen alasajo

Kun vuoden alussa voimaan astunutta uutta yliopistolakia valmisteltiin, kriitikoille ja yliopistojen työntekijöille uskoteltiin, että lain myötä yliopistojen toimintaedellytykset tulevat vahvistumaan. Lakia valmisteltaessa hallitus vakuutti ulkopuolisen rahan olevan lisä, joka ei vähennä perusrahoituksen määrää. Yliopistolain piti tuoda enemmän liikkumavaraa yliopistojen talouteen....

0

Bisneselämän opit tunkeutumassa koulumaailmaan

Bisnesmaailman opit valtaavat yhä enemmän jalansijaa suomalaisessa koulutuspolitiikassa. Uusi yliopistolaki on tuomassa yritysmaailman edustajat yliopistojen hallituksiin taistelemaan omien etujensa puolesta. Tämä trendi ei koske enää vain korkeakouluja. Samoja toimintatapoja ajetaan nyt sisään myös maamme peruskouluihin. Eräs esimerkki yritysmaailman ja koulujen...

0

Painajainen Arkadianmäellä

Opiskelijatoiminnan järjestämään yliopistolain vastaiseen mielenosoitukseen osallistui tänään tuhatkunta ihmistä Helsingissä. Äänekäs kulkue saapui Arkadianmäelle kahden aikaan iltapäivällä ja esitti voimakkaan kannanottonsa autonomisen ja julkisrahoitteisen yliopiston puolesta. Kriittisen opiskelijaliikkeen viesti on selvä: lakiuudistus on jäädytettävä välittömästi!   Lakia on valmisteltu porvarihallituksen perinteitä noudattaen...