Tagged: Vasemmistoliitto

0

Helsinki on riippuvainen muusta Suomesta

Vihreiden Jukka Relander asettaa kirjoituksessaan Helsingin ja muun Suomen edut tympeällä tavalla vastakkain. Relanderin mielestä Helsingissä tehty työ pitää muun Suomen asuttuna ja aluepoliittiset ratkaisut eivät tuo mukanaan talouskasvua. Pääkaupungin valinta on ollut Suomessa aina aluepoliittinen ratkaisu. Ruotsin vallan aikana...

0

Vaalipuheita

Talousteemat ovat hallinneet odotetusti kevättalven vaalikeskusteluja. Valtaosa vaalikoneiden ja -tenttien kysymyksistä on aseteltu näkökulmasta, jonka mukaan julkinen sektori on liian suuri ja velkaantuminen huolestuttavalla tasolla. Sama vanha kurjuuden laulu on siis pyörinyt valtapuolueiden ja -median gramofoneissa. Ratkaisumalliksi tarjotaan rajuja leikkauksia...

0

Jalka pois jarrulta

Juuri päättyneet hiihdon maailmanmestaruuskilpailut olivat Norjan riemujuhlaa. Maailman onnelaksi viime vuonna valittu vuonomaa voitti kisoissa enemmän kultamitaleita kuin muut valtiot yhteensä. Joskus jopa norskeillakin homma suttaa. Muutamassa kilpailussa joukkueen huolto ei saanut suksia toimimaan vesikelillä. Hiihtokuningas Petter Northug läpsytteli 15...

0

Hyvät neuvot kalliit

Löysin kesälomilta takaisin konttorille palatessani 100-vuotiaan Järkän mittavista kirjavarastoista Claes Anderssonin teoksen ”Kaksi kansaa”, joka on kokoelma politiikasta ja kulttuurikentältä tunnetun Anderssonin kolumneja vuosilta 1988-1993. Claes kuuluu siihen yhteistyön kautta asioita eteenpäin ajaneiden poliittisten vaikuttajien joukkoon, jota itse arvostan paljon....

0

Pohjoisen vasemmistojytkyn taustat

Toissa sunnuntaina mentiin lätkäfinaalitappiosta huolimatta voitolla yöhön – erästä suomalaista räpduoa lainatakseni. Vasemmistoliitto nosti eurovaaleissa kannatustaan 3,4 prosenttiyksiköllä 9,3:een. Olimme vaalien suurin voittaja, vaikka esimerkiksi Kaleva ei tätä muistanutkaan noteerata millään tavalla. Ilmiön johtohahmot olivat parlamenttipaikan napannut Merja Kyllönen sekä...

0

Arvoton kvartaalitalous

Vaalikentillä on ollut vilkasta viime viikkoina. Vasemmistoliiton ehdokkaat ja aktiivit ovat kiertäneet aktiivisesti joka puolella Suomea jututtamassa äänestäjiä. Kiertueella on käyty useita mielenkiintoisia keskusteluja EU:sta, eurokriisistä, ilmastonmuutoksesta ja rahaliiton tulevaisuudesta. Oulun Kaukovainiolla puhuin erään herrasmiehen kanssa pitkään taloudesta ja ihmisarvosta....