Category: Yleinen

0

Lentävä puliukko

Alkuvuoden epäilemättä absurdein uutinen kertoi suomalaismiehen raivokkaista minuuteista Kastrupin lentokentällä Kööpenhaminassa. Väsähtänyt matkamies kiskaisi tarinan mukaan tunnissa yhdeksän tuoppia ja söi tämän jälkeen luottokorttinsa. Matka päättyi lopulta Köpiksen toripolliisin pahnoille. Uutinen on saanut osakseen runsaan määrän sekä humoristisia että tuomitsevia...

0

Kalmarin unioni

Kalmarin unioni oli Pohjoismaiden valtioliitto vuosina 1397–1523. Muinoin unioniin kuuluivat Tanskan, Norjan ja Ruotsin valtakunnat sekä kuningaskuntien omistuksiin lukeutuneet alueet. Niitä olivat muun muassa Suomi, Islanti ja Färsaaret. Aikoinaan unioniin kuului jopa pieni siivu nykyistä Saksaakin. Nyt suuresta valtakunnasta on...

0

Vaalit ja iso G

Viime aikoina on ollut hyvin kiireistä työ-, perhe- ja luottamustehtävärintamalla, joten blogin päivitys on juuttunut ahtojäihin. Huhtikuun vaalit lähestyvät kovaa vauhtia ja esimerkiksi piiritoimikunnassa riittää pohtimista vaalikiertueen ja -mainonnan järjestämisessä. Politiikan kentillä on tapahtumassa suuria muutoksia erityisesti perussuomalaisten nousun myötä,...

0

Asuntopolitiikan hyvät, huonot ja rumat

Päättymässä oleva vuosi 2010 on Euroopan unionissa köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi. Suomessa teemavuoden pääaiheiksi on valittu osallisuus sekä tasavertaisuus. Tällä tarkoitetaan juhlapuheissa resurssien oikeudenmukaista jakoa. Teemavuoden taustalla on varmasti joukko lämpimiä ajatuksia ja kannatettavia periaatteita. Resurssien oikeudenmukaisesta jaosta...

0

Tukholman terveisiä: porvarihegemonia jatkumassa Ruotsissa

Kävin viime viikonloppuna lyhyellä matkalla Tukholmassa. Pääsyy reissuun oli osallistuminen Tukholman puolimaratoniin. Valmistautuminen kisaan alkoi jo viime vuoden puolella ja fiilikset olivat pitkän prosessin päättymisen myötä huimat koko viikonlopun ajan. Muutaman kuukauden tehoharjoittelujakso päättyi kauan odotettuun kisaan ja juoksukin kulki...

0

Kahden kastin Eurooppa

Helsingin Club Libertéssä järjestetään tänään ¡Olé romani! -tilaisuus. Etelä-Suomen Vasemmistonuorten järjestämässä tapahtumassa keskustellaan Euroopan ja Suomen romaneiden kohtaamasta syrjinnästä. Vaikutan nykyisin enenevässä määrin Oulun suunnalla, joten nämä kemut jäävät valitettavasti väliin. Suosittelen kuitenkin paikalle menemistä, mikäli asia kiinnostaa ja Helsingissä...