Category: Kuntapolitiikka

0

Kansainvälisyys on Oulun vahvimpia voimavaroja

Eräs Oulun merkittävimmistä vahvuuksista on ollut aina kansainvälisyys ja avoimuus. Historia on muovannut Oulusta monikulttuurisen risteys- ja kohtauspaikan, joka synnyttää samalla uusia ihmisiä sekä uutta ja omaleimaista oululaista sisältöä elämään. Oulu on ollut 1700-luvun hansakaupunkiajoista lähtien merkittävä kansainvälisen kaupan solmukohta....

0

Oulun talous kehittyy hyvinvointiin ja elinvoimaan panostamisen kautta

Kuntavaalien talouskeskustelut ovat kiertäneet myös Oulussa tuttua kehää. Talousasioita käsitellään pintapuolisesti, lähinnä vuosittaisen käyttötalouden näkökulmasta. Kuten myös vaalikoneiden kysymyksissä, vastakkainasettelua on haettu veronkorotusten ja palveluista leikkaamisen välille. Pitkän tähtäminen tulevaisuusvisioita ei ole juuri näkynyt. Samalla keskustelussa ovat jääneet paitsioon kuntien...

0

Jalkapalloyhteiskunta etenee myös kuntavaaleissa

Palloliitossa on ymmärretty kuntapolitiikan merkitys lajin ja koko yhteiskunnan tulevaisuudelle Kuntavaalien varsinaiseen äänestyspäivään on tätä kirjoitettaessa aikaa kaksi ja puoli viikkoa. Koronan takia pidennetty ennakkoäänestys alkoi jo tällä viikolla, joten uurnille voi rynniä vaikka heti. Futisteemat näkyvät myös kuntavaaleissa ja...

0

Jaakon vastaukset vaalikoneisiin

Tältä sivulta löydät koottuna linkit Jaakon vaalikonevastauksiin perusteluineen. (päivitetty 20.5.) Yleisradion vaalikone Kaleva Median Pohjois-Pohjanmaan vaalikone Helsingin Sanomien vaalikone Iltalehden vaalikone Rantapohjan vaalikone OAJ:n vaalikone Nuorten vaalikone

0

Panostus liikuntapalveluihin kannattaa aina

Oulu on ollut jo pitkään menestyksekäs liikunta- ja urheilukaupunki. Oulusta on ponnistanut maailmalle suuri joukko huippu-urheilijoita ja oululaiset seurajoukkueet ovat niittäneet menestystä useassa lajissa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Urheilun tuottamien elämysten ohella myös kuntoliikunnalla sekä liikuntaharrastusten tukemisella on keskeinen rooli...

0

Koneiden kapina jää vaisuksi

Ilmastonmuutos ja ympäristökysymykset nousevat uudella tavalla esiin kuntavaalien vaalikoneissa. Valtamedian tarjoama tulevaisuusvisio on kuitenkin yksipuolinen ja ankea. Vaalikoneissa ehdokkaat ja äänestäjät vastaavat erilaisiin väittämiin ja lopputulemana ihmiset voivat vertailla, kuka ehdokkaista on lähimpänä omia näkemyksiä yhteisten asioiden hoitamisessa. Suomessa vaalikoneet...