Category: Kuntapolitiikka

0

Toppila itsenäiseksi!

Seurasin viime viikon maanantaina Oulun yliopiston Saalastinsalissa kuntarakenneuudistuksen kuulemiskierroksen Oulun erikoiskoetta. Valtavia yllätyksiä ei päässyt tapahtumaan räntäsateisen iltapäivän aikana. Ministeri Virkkunen luotsasi esikuntineen loihtimansa karttaharjoituskalvot ennätysajassa maaliin, jonka jälkeen visiot laitettiin keskustalaisten kuntapoliitikkojen armottoman tulituksen kohteeksi. Kritiikki onnistuu lukemattakin, kuten...

0

Kivisydämestä lihasydämeksi

Oulun kaupungin kallioparkkihankkeesta on riittänyt porua ja parkua jo useamman vuoden tykötarpeiksi. Tässäkin blogissa aiheesta on kirjoiteltu jo vuodesta 2008 lähtien. Rajua kritiikkiä osakseen saanut hanke ehdittiin jo kertaalleen haudata, mutta nyt se on palannut jälleen parrasvaloihin ehostetulla ilmeellä. Kaupunginisät...

0

Budjettirumbaa kaupungintalolla

Osallistuin eilen varavaltuutetun ominaisuudessa Oulun kaupunginvaltuuston kokoukseen, jossa käsiteltiin talousarviota vuodelle 2011. Kaksipäiväinen budjettimaraton käynnistyi ryhmäpuheenvuoroilla ja sitä jatkettiin pitkälle iltaan muutosesitysten ja yleiskeskustelun merkeissä. Varsinaiset äänestykset nähdään keskiviikkoiltana. Kaupunginjohtajan talouskatsauksessa luotiin ensi vuoden budjetin ohella raameja tulevaisuuden taloussuunnitteluun. Matti...

0

Oulu, tuo yksityisautoilun pohjoinen mekka

Behold! Osallistuin eilen Oulun kaupungin järjestämään kaupunkisuunnittelun seminaariin, jossa pohdittiin kaupunkimme keskustan kehittämismahdollisuuksia. Potkua kehittämistyöhön oli tuomassa muun muassa keskustapuolueessa vaikuttava professori Laura Kolbe Helsingistä, joka veti varsin hengästyttävän esityksen kaupunkien ja kaupunkikulttuurin kehittymisestä länsimaissa. Välillä hehkutuksessa ajauduttiin hieman koomisella...

1

Idioottiparkki jäihin toistaiseksi

Sanomalehti Kaleva kertoi tänään, että liikemies Toivo Sukarin Kiiminkiin suunnitteleman Ideaparkin rakennustyöt eivät käynnisty vielä tänä vuonna. Pettyneen Toivo-sedän mielestä pääsyyllinen megaostarihankkeen viivästymisessä on taloustaantuman ohella asuntoministeri Jan Vapaavuori, joka ei ole Sukarin mukaan ”laittanut porvarina vauhtia kaavoitukseen”. Kommentit osoittavat,...

0

Citybussit syynissä

Oulussa aloitettiin vuoden 2007 syksyllä liikennöinti citybusseilla, jotka ajavat puolen tunnin välein kolmella linjalla lyhyttä kaupunkireittiä. Nyt hieman yli vuoden verran käytössä olleista citybusseista on käyty laajaa ja ajoittain kipakkaakin julkista keskustelua. Ohessa muutamia argumentteja sekä puolesta että vastaan. Plussia:...