Tagged: kuntavaalit

0

Kaupungin luottamustoimet vahvistettu

Oulun kaupungin luottamustoimet vuosiksi 2009-2012 vahvistettiin eilen uuden kaupunginvaltuuston kokoonnuttua ensimmäistä kertaa. Toimin liikuntalautakunnassa ensin varajäsenenä vuodet 2009-10 ja sen jälkeen varsinaisena jäsenenä vuosina 2011-12. Kokouksessa hyväksytty esitys luottamustoimien täyttämisestä vuosiksi 2009-2012 löytyy kokonaisuudessaan Oulun kaupungin verkkosivuilta.

0

Tammikuun kuulumisia

Joululoma alkaa kääntyä hiljalleen loppusuoralle ja edessä on paluu sorvin ääreen. Uuden vuoden alla pidettiin Oulun Vasemmistoliiton yleiskokous, jossa päätettiin tulevan valtuustokauden luottamustoimista. Minut valittiin jaetulle kaudelle liikuntalautakuntaan. Vuosina 2009–2010 toimin lautakunnassa varajäsenenä, jonka jälkeen nousen varsinaiseksi jäseneksi vuosiksi 2011–2012. ...

0

Vielä vaaleista

Vaalimerkinnän kirjoittaminen viivästyi, kun vietin vaalien jälkeen kaksi viikkoa isyyslomaa. Pidin internet-vapaata viime viikon ja keskityin lomailuun perheen parissa. Kuntavaalien tulosta on puitu muun muassa maakunnan lehdissä ja poliittisissa blogeissa jo runsaasti.  Vaikka Vasemmistoliiton osalta Oulun tulos oli äänimäärissä mitattuna...

1

Suurkiitos kaikille äänestäjille ja tukijoille!

Kuntavaalit on nyt käyty. Sain vaaleissa 87 ääntä, mikä riitti kahdeksanteen varasijaan. Tavoitteena ollut varapaikka siis saavutettiin, joten tulokseen voi olla tyytyväinen. Kiitokset kaikille teille äänestäjille ja tukijoille luottamuksesta ja kannustuksesta! PS. Jatkan blogin kirjoittamista normaaliin tapaan myös vaalien jälkeen....

0

Vaalipäivä!

Hop! Tänään on viimeinen mahdollisuus vaikuttaa Oulussa seuraavan neljän vuoden aikana tehtäviin tärkeisiin päätöksiin. Vielä ehtii äänestämään! Oman äänestyspaikkasi voit tarkistaa Väestörekisterikeskuksen äänestyspaikkapalvelusta: http://www.navici.fi/vrk/

0

Kuntaduunarien työoloissa parantamisen varaa

Kuntien työntekijät vastaavat hyvinvointipalveluiden toteutumisesta. Suomen yli 400 kunnassa ja lähes 200 kuntayhtymässä työskentelee noin 428 000 palkansaajaa. Kunnissa tehtävällä työllä on suuri kansantaloudellinen merkitys. Kuntaduunarin työ liittyy pitkälti hyvinvointipalveluiden tuottamiseen. Henkilöstö huolehtii omalla työllään muun muassa kuntalaisten tarvitsemista hoiva-...