Vihasta voi oppia pois

Oululainen Esa Henrik Holappa, 30, oli eräs kansallissosialistisen Suomen vastarintaliikkeen (SVL) perustajista. Holappa toimi pitkään liikkeen julkisina kasvoina ja kuului sen ydinryhmään useiden vuosien ajan. Nyt entinen natsijohtaja toivoo anteeksiantoa yhteiskunnan ja loukkaamiensa ihmisten edessä muistelmateoksessaan Minä perustin uusnatsijärjestön.

Uusnatsistinen skiniliike rantautui Suomeen 80-90 -lukujen vaihteessa. Skinheadien toiminta oli näkyvintä Joensuussa, joka leimautui 90-luvulla rasismin tyyssijaksi. Pilottitakkeihin ja metrohousuihin pukeutuneita natsiskinejä liikkui myös Oulun kaduilla pahoinpitelemässä ulkomaalaisia ja muita vihollisiksi katsomiaan ihmisiä.

Tämä oli Holapan ensimmäinen kosketus uusnatsien väkivaltaiseen toimintaan.

Kansallissosialismin historiaan ja ideologiaan jo peruskouluiässä perehtynyt Holappa turhautui nopeasti lähinnä juopotteluun, white power -musiikin kuunteluun ja joukkotappeluiden järjestämiseen keskittyneeseen skiniryhmään.

Tuleva SVL-johtaja alkoi pitää natsiskinejä ideologisesti vähäpätöisenä roskaväkenä. Oulussa ryhmään kuuluneet henkilöt olivat pääosin kotoisin rikkinäisistä perheistä ja ajelehtivat lama-Suomessa vailla päämäärää. Heille ihmisten hakkaaminen ja muu rikollinen toiminta oli lopulta ideologiaa tärkeämpi asia.

Holapalle tämä ei riittänyt. Tunnustuksellinen kansallissosialisti kaipasi vakavasti otettavaa vallankumouksellista natsijärjestöä ja alkoi luoda yhteyksiä ulkomaille. Brittiläisestä Stormer-lehdestä löytyi ”sotavankilista”, johon oli kerätty vangittujen uusnatsien nimiä Euroopasta ja Yhdysvalloista. Holappa ryhtyi kirjeenvaihtoon terroriteoista, murhista ja pahoinpitelyistä tuomittujen uusnatsien kanssa.

Holappa kuvaa kirjassaan laveasti yhteyksien syntymistä saksalaisten, yhdysvaltalaisten ja erityisesti ruotsalaisten natsien kanssa. Uusista tuttavuuksista osa oli tuomittu vakavista väkivaltarikoksista, mutta heistä löytyi myös Pekka Siitoimen ja Olavi Mäenpään kaltaisten performanssinatsien piirteitä. Saksassa ajeltiin etsimässä Heinrich Himmlerin oletettua hautapaikkaa ja Holapan Yhdysvaltain isäntä John de Nugent kuvitteli olevansa uudestisyntynyt Adolf Hitler sohien pistoolillaan ja muistellen hetkeä, jolloin päätti päivänsä Berliinissä.

Yhdysvaltain seikkailu päättyi karkotukseen ja tärkeimmäksi ulkomaan kontaktiksi osoittautui lopulta Ruotsin vastarintaliikkeen johtaja Klas Lund, jonka kanssa Holappa perusti SVL:n joulukuussa 2008.

Holappa todistaa SVL:n aktivistisiiven organisoineen muun muassa Jyväskylän kirjastopuukotuksen, Dan Koivulaaksoon kohdistuneen kaasuhyökkäyksen Oulussa sekä Pride-kulkueen kaasutuksen Helsingissä. Holappa epäilee myös heidän järjestäneen epäonnistuneen polttopulloiskun Oulun ylioppilaskunnan rakennukseen vuonna 2010.

Oman osuutensa väkivallantekoihin hän kiistää ja antaa ymmärtää vastustaneensa hyökkäyksiä. Holappa myöntää kuitenkin olevansa moraalisesti vastuussa SVL:n väkivallasta ja rikoksista.

Holappa kertoo kirjassa SVL:n yhteyksistä muuhun suomalaiseen äärioikeistoon. Ne olivat tiiviitä muun muassa Suomen Sisun kanssa, jota johtaa nykyisin perussuomalaisten oululainen kansanedustaja Olli Immonen. Immonen esiintyi natsien kanssa yhteisessä valokuvassa viime vuonna. Holappa kertoo myös yhteistyöstä tavaratalo Kärkkäisen Magneettimedian kanssa. Keväällä 2012 SVL sai yllättäen sähköpostia Magneettimedian edustajalta, joka kysyi lupaa julkaista vastarintaliikkeen juttuja lehdessään. Aloitteellinen osapuoli yhteistyössä oli siis Holapan mukaan Magneettimedia.

On tärkeää ymmärtää SVL:n kaltaisten militanttien järjestöjen olevan vain pieni osa nousevaa eurooppalaista äärioikeistoa. Holapan kirja kuvaa kattavasti järjestäytyneen ja väkivaltaisen rasismin ja fasismin äärilaitaa. Toimintaa pyörittävät ihmiset, joiden todellisuudentaju on vakavasti hämärtynyt. Tämän joukon uskottavuutta suuren yleisön silmissä on pidetty pienenä.

Oikeistolaisella ääriajattelulla on nykyisin myös parlamentaarinen siipi. Kuten Äärioikeisto Suomessa -kirjan tekijät toteavat, yhteiskunnallisen keskustelun muuttuessa sallivammaksi rasistisille näkemyksille, laajenee myös radikaalimpia näkemyksiä omaavien toimijoiden pelikenttä. Tämä on nähty esimerkiksi SVL-yhteyksistään tunnetun Soldiers of Odin -katupartioryhmän tapauksessa.

Lopuksi on syytä kysyä, mikä saa tavallisessa perheessä varttuneen, sotahistoriasta kiinnostuneen teinin liittymään natsiliikkeeseen? Teos ei anna kattavaa vastausta tähän kysymykseen. Ehkäpä tarinan opetus on juuri se, että näin voi käydä kenelle tahansa.

Holappa kertoo kirjassaan irakilaisesta lapsuudenystävästään, suhteestaan somalinaiseen sekä aikomuksestaan kääntyä muslimiksi. Nykyisin hän on kihloissa kiinalaisen naisen kanssa. Myös 2000-luvun kouluampujat olivat tavallisia nuoria poikia, joiden mieli oli nyrjähtänyt syystä tai toisesta peruuttamattomasti. Maailma on helppo nähdä absoluuttisen hyvän ja pahan välisenä taisteluna, mutta pahuutta ei voi ulkoistaa.

Kirjan epilogissa Holappa tekee perusteellisen synnintunnustuksen ja siteeraa lopuksi Nelson Mandelaa. Jos ihmiset voivat oppia vihaamaan, he voivat oppia myös rakastamaan.

Kirja-arvostelu on julkaistu Kansan Tahto -lehden numerossa 4/2016.