Detroit-ilmiö
Vääntö kunta- ja soteuudistuksesta on jatkunut väsymättä koko kuluneen hallituskauden ajan. Vaikka puolueet ovat olleet viime aikoina vahvasti junttautuneina poteroihinsa, näppäimistölle nukahtamisen vaaraa ei ole näköpiirissä. Ei ainakaan ennen kuin hallituksen asettamat lukuisat työryhmät saavat vihdoin jotain valmista aikaan.
Puheenvuoroissa on kelattu paljon kuntien lukumäärää, itsenäisyyttä ja oman päätösvallan tärkeyttä. Mitenkään näitä teemoja väheksymättä, mielestäni olisi syytä puhua myös kuntien välillä ja niiden sisällä tapahtuneesta ja edelleen tapahtuvasta eriytymiskehityksestä, joka on erityisesti vasemmistolaisesta näkökulmasta erittäin tärkeä aihe.
Eräs aiheeseen liittyvä ilmiö on vastakaupungistuminen, joka tarkoittaa väestön hajautumista muuttoliikkeen vaikutuksesta kaupunkiseudun sisällä keskuksesta reunoille ja kehyskuntiin.
Ilmiö on valitettavan tuttu Suomen kaupunkiseuduilla. Esimerkiksi Oulussa uusia asuinalueita on kaavoitettu takavuosina lähinnä moottoriteiden reunoille. Samaan aikaan kehyskunnat houkuttelevat hyvätuloisia palkansaajia ja lapsiperheitä asukkaikseen. Porkkanoina toimivat halvat tontit ja pienempi veroprosentti.
Vastakaupungistuminen on tuonut mukanaan monenlaisia ongelmia. Joukkoliikenteen kehittäminen on vaikeaa, sillä haulikolla kaavoittaminen on lisännyt yksityisautoilun tarvetta. Oulun osalta myös tilakysymys on valtava ongelma. Keskustan koulut tyhjenevät ja esimerkiksi Ritaharjussa ja Metsokankaalla ei ole tiloja uusille ekaluokkalaisille.
Tampereen seudulla Pirkkala on imuroinut asukkaikseen seutukunnan ylemmän tulodesiilin veronmaksajia edellä mainittujen houkuttimien avulla. Kunnan asiointivirta suuntautuu kuitenkin vahvasti Tampereelle, jossa käydään töissä ja palveluista nauttimassa. Pirkkalan valtuusto on kokoomuksen käsissä, pitkälti kunnan tulorakenteesta johtuen. Sen vuoksi kunta on tuskin luopumassa vapaaehtoisesti etuoikeutetusta asemastaan.
Yhdysvaltain Detroitia on pidetty yhtenä malliesimerkkinä vastakaupungistumisen kutistamasta kaupungista. Kanta-Detroitin väkiluku on pudonnut viimeisen 50 vuoden aikana lähes täsmälleen yhtä paljon kuin sen ympäristökuntien väkimäärä on kasvanut.
Detroitin keskustan ja ympäryskuntien sosioekonomiset erot ovat järkyttävät. Kaupungin pienituloinen väestö asuu pääosin keskustan alueella paremmin toimeentulevien punkatessa suuralueen nukkumalähiöissä. Kaupungin talouksien keskitulo on puolet pienempi kuin muualla Yhdysvalloissa.
Perinteinen raja kulkee Eight Mile Roadilla kaupungin pohjoisrajalla. Katu tunnetaan muun muassa hiphop-artisti Eminemin elokuvasta 8 Mile, jossa kuvataan räppihommien ohella pienituloisten elämää kaupungissa.
Viime vuosien oikeistokiimasta huolimatta Suomi ei onneksi vielä ole Amerikka ja Detroitin näivettymiseen liittyy myös muita taustatekijöitä, kuten kaupungin hiipunut autoteollisuus. Detroitin tapahtumia ei voi siis suoraan verrata Suomen tilanteeseen. Tapahtuneesta on kuitenkin syytä ottaa muutama oppi povitaskuun.
Maltilliset tuloerot ovat olleet suomalaisen yhteiskunnan suuri vahvuus. Hyvinvointivaltion periaatteiden vaaliminen ja toteuttaminen on tuonut mukanaan mahdollisuuksia ja turvallisuutta. Sen vuoksi meillä ei tarvita piikkilangoin ja valvontakameroin varustettuja muureja erottamaan asuinalueita ja ihmisiä toisistaan.
Asuinalueiden erilaistuminen muodostaa uhan hyvinvointivaltion yleisesti hyväksytyille periaatteille ja tavoitteille. Detroit-ilmiön estämiseksi tarvitaan siis uudenlaisia kuntapoliittisia toimenpiteitä.
Kuntien välinen verokilpailu saman työssäkäyntialueen sisällä on vakava vitsaus, joka pitäisi hävittää mahdollisimman pian Suomesta. Hallituksen kuntalakiin kirjaama vaatimus työpaikkaomavaraisuusasteesta on hyvä askel tällä tiellä. Lisäksi on syytä pohtia seutukunnallista verotusmallia, joka estäisi työssäkäyntialueiden sisäisen eriytymisen. Mallissa työssäkäyntialueella olisi yhtenäinen kuntaveroprosentti. Tällöin vastuuta kannettaisiin yhdessä alueen palveluista kuntarajojen yli.
Vaikutusta on tietysti myös seutukunnan asunto- ja kaavoituspolitiikalla sekä yleisellä sosiaalipolitiikalla. Faktaa on kuitenkin se, että ilman todellista kuntarakenneremonttia suurten kaupunkiseutujen eriytymiskehitys pahenee. Homman pihvi on siinä, onko uudistusta mahdollista viedä eteenpäin täysin vapaaehtoiselta pohjalta. Monen mielestä ei ole.
Kirjoitus on julkaistu Tien päällä -kolumnisarjassa Kansan Tahdossa ke 8.5.2013.
