Luottamus hukassa

Juha Sipilän porvarihallituksen hallitusneuvottelut saatiin viime viikolla maaliin aurinkoisissa merkeissä. Tunnelma oli kuin Putte Possun nimipäivillä, joissa kaikilla oli oikein mukavaa. Kovia päätöksiä tehtiin leveä virne naamalla.

Leikkauslistat saatiin nopeasti valmiiksi. Uudistusten kovimman hinnan maksavat luonnollisesti ne, joiden edustajat puuttuivat neuvotteluista – lapsiperheet, opiskelijat, eläkeläiset, sairaat ja työttömät. Myös työntekijät ovat tulilinjalla. Työaikaa pitäisi mekaanisesti pidentää ja palkkoja laskea.

Suurituloiselle osallistuminen on puolestaan vapaaehtoista. Ylimmät tulokymmenykset hyötyvät eniten Sipilän veropaketista ja pienituloisin 20 prosenttia sekä suhteellisesti että euromääräisesti vähiten.

Päätökset ovat tekijöidensä näköiset. Jos kosketuspintaa yhteiskunnan kaikille tasoille ei ole, tulos on tässä. Tosin Sipilän pitäisi ymmärtää, että selittämällä ohjelma ei muutu tasapuoliseksi. Hyvätuloisia eivät ratkaisut kirpaise, vaikka pääministeri yritti näin väittää.

Neuvottelujen yhteydessä puhuttiin paljon luottamuksesta. Pääministeri teki silloin uuden, eroottissävyisen määritelmän siitä, mitä luottamus on. Se tarkoittaa kahden SSS-miehen intiimiä tapaamista samassa huoneessa ja silmiin katsomista. Sen jälkeen sammutetaan valot.

Käynnistetyn pyörremyrskyn perusteella luottamuksella tarkoitetaan juuri hallituspuolueiden johtohahmojen keskinäistä yhteistyötä. Muilla ihmisillä ei ole niinkään väliä.

Hallitusohjelman sivulla 7 listataan asioita, jotka vaikuttavat kielteisesti Suomen kokonaistilanteeseen. Listalla puhutaan muun muassa vastakkainasettelusta ja luottamuksen horjumisesta poliittiseen päätöksentekoon.

Puhutaan aluksi ensinmainitusta. Hallitus on ollut nyt kasassa vajaan viikon ja päällä on jo täysi sota. Iltalehti julkisti sunnuntaina salaisen toimenpidelistan, jolla uhataan ammattiyhdistysliikettä kesän jatkoneuvotteluissa. Julkisuudessa on jo aiemmin kerrottu valtavista lisäleikkauksista, jos niin sanottua yhteiskuntasopimusta ei synny.

Mafiatyyliin pöydälle heitetty lisäleikkausvaatimus ei yksistään riitä, sillä hallitus uhkaa myös poistaa ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden. Se kaavailee myös nostavansa lakkosakkoja ja perustavansa Kelaan liitoista riippumattoman työttömyyskassan. Vastakkainasettelu ei ole ollut vuosikymmeniin yhtä voimakasta.

Syödyt sanat ovat samaan aikaan rapauttamassa luottamusta poliittiseen päätöksentekoon. Sipilä ja Alexander Stubb poseerasivat näyttävästi opiskelijoiden koulutuslupaus-kampanjan kuvissa ennen vaaleja. Kaikki hallituspuolueet lupasivat, että koulutuksesta ei leikata. Hallitusohjelmasta löytyy kuitenkin koulutukseen kohdistuva 600 miljoonan leikkauspaketti. Ei ihme, että moni top 3 -puolueita äänestänyt on nyt hyvin pettynyt.

Timo Soini julkaisi puolestaan helmikuussa tiedotteen, jossa suomittiin ”vanhoja puolueita” köyhän asian unohtamisesta. Tekstissä todetaan, että perussuomalaiset eivät hyväksy leikkauksia pienituloisimmilta. Viimeiset neljä vuotta ministeriaudeista ja takinkäännöistä toistuvasti jankuttanut Soini käänsi kuitenkin rotsia välittömästi, kun musta auto kaarsi pihaan. Erityisesti eläkeläiset ovat varmasti erittäin pettyneitä.

Porvaripuolueet ovat kehuneet ohjelmansa olevan ennen kaikkea strateginen. Massiivisuudessaan (70 sivua liitteineen) ohjelma on kuitenkin samaa mittaluokkaa kuin Jyrki Kataisen hallituksella. Ohjelmassa puututaan välillä todella marginaalisiin asioihin, kuten hevosten jätösten polttamiseen. Suuria ja pieniä asioita on ripoteltu sikin sokin keskenään.

Ohjelma sisältää myös runsaasti hevonpaskabingo-osastoa, tyyliin ”toteutetaan kokeiluohjelma, joka koostuu erikseen valittavista laajemmista kokeiluista sekä lukuisista pienemmistä kokeiluista.” Kokeiltavista asioista ei tietenkään kerrota mitään. Kyseessä ei ole juuri aiempia hallituspapereita strategisempi ohjelma, mutta näköjään se on mahdollista muuttaa maagisemmaksi pergamentiksi höpöttelemällä pehmoisia medialle.

Kaikesta päätellen edessä on vaikeita aikoja erityisesti yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa olevien näkökulmasta. Myös työntekijöitä yritetään potkia oikein kunnolla. Sitä saatiin, mitä äänestäjät tilasivat.

Vähimmäisvaatimuksena uudelle hallitukselle pidän kuitenkin tyhjänpäiväisen jappasun lopettamista ja rehellisyyttä sen osalta, kenen asialla todellisuudessa ollaan. Itse en luota ihmisiin, jotka eivät puhu totta. Lannasta ei saa selittämällä väännettyä konvehtia.

Kirjoitus on julkaistu Tien päällä -kolumnisarjassa Kansan Tahdossa to 4.6.2015.