Blogi Vasemmalta ylänurkkaan
AC Oulu on hakenut suunnitteluvarausta Heinäpäähän rakennettavalle 5 000 -paikkaiselle jalkapallostadionille. Monikäyttöiselle tekonurmistadionille on Oulussa tarvetta, sillä näillä leveysasteilla nurmikentät eivät ole useimmiten vielä pelikunnossa kuningaslajin pääsarjojen alkaessa huhtikuun alussa. Stadion toimisi Laivastonsinisten kotipesänä sekä palvellen myös alueen muiden seurojen tarpeita...
Suomen EU-aluekehitysrahoista on väännetty peistä jo pitkään. Etelä- ja Länsi-Suomen maakunnat ovat rohmuamassa isompaa osuutta kehitysrahapotista, vaikka EU:n perussopimuksen mukaan rahoitus kuuluu harvaanasutuille alueille. Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto odottaa, että perussopimuksen mukainen tulos pohjoisen huomioimisessa toteutuu myös hallituksen käsittelyssä. Näin pohjoinen tukee...
Eräs koronapandemian aiheuttaman poikkeustilan suurimmista haasteista liittyy perheiden hyvinvointiin. Suurin osa lapsista käy tällä hetkellä koulua kotoa käsin. Perheiden lähtökohdat ja voimavarat ovat erilaisia. Osa lapsista pysyy etäopetusvankkureissa mukana, kun taas toiset ovat vaarassa pudota kokonaan kärryiltä. Vanhempien harteille on...
Kirja-arvostelu (julkaistu Kansan Tahto -lehden numerossa 1/2019) Airin Bahmani ja Bruno Jäntti: Syyrian sota : Demokratiatoiveet diktatuurin ja islamismin ristitulessa(Tammi , 2018, 368 s.) Syyrian sisällissota on kiistatta viime vuosikymmenien tuhoisin kansainvälinen konflikti. Sodassa on saanut surmansa lähteistä riippuen 350...
Sunnuntain eduskuntavaalien jakolinjat ovat tulleet selväksi viime viikkojen aikana. Vaalien tulevaisuusorientoituneimmat puolueet ovat vasemmistoliitto ja vihreät. Näissä puolueissa tunnustetaan täysimääräisesti tulevaisuuden suurin haaste Suomelle ja koko maapallolle. Se on ilmastonmuutos. Haluamme toimia nopeasti ja päättäväisesti ilmastonmuutoksen vaikutusten vaimentamiseksi. Hetki, jolloin...
Kuntavaalien jälkeen Vasemmistoliiton Oulun kunnallisjärjestö antoi allekirjoittaneelle valtakirjan kahteen tehtävään. Ensimmäinen niistä oli neljän vuoden pesti Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunnan varajäsenenä. Toisena tehtävänä otin vastaan Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen jäsenyyden, jonka piti alun perin olla lyhyt alle vuoden kestävä siirtymäajan...