Tagged: EU

0

Eurooppa siirtymässä vasemmalle

Kreikassa järjestetään sunnuntaina ennenaikaiset parlamenttivaalit. Gallupien ykkösenä on Alexis Tsiprasin johtama vasemmistolainen Syriza-puolue, jonka kannatus on vaihdellut 32-37 prosentin välillä. Kreikan ja Euroopan talouskriisiin on haettu tähän mennessä ratkaisuja äärikireän talouspolitiikan ja leikkausten kautta. Tulokset ovat olleet surkeita ja inhimillisessä...

0

Persupomo ja sirkuspellet

Kävin joulunalusviikolla ostoksilla kirjakaupassa ja alelaarista tarttui matkaan vitosella Timo Soinin keväällä ilmestynyt teos Peruspomo, joka on jatkoa perussuomalaisten puheenjohtajan aikaisemmin ilmestyneelle muistelmien ykkösosalle. Tykkään lueskella poliittisia omaelämäkertoja laidasta laitaan, joten tartuin mielenkiinnolla tähänkin opukseen. Kirjasta on jo tehty muutama...

0

Ihmisten vai pääoman Eurooppa?

Eurovaalien ongelma on ollut perinteisesti äänestäjien laimea kiinnostus kyseistä toimitusta kohtaan. Baaritiskillä nuokkuvien puolue on vienyt pokaalin tähän mennessä liian monta kertaa. Edellisissä vaaleissa vuonna 2009 äänestysprosentti oli Euroopassa 38,6. Suomessa päästiin vain piirun verran parempaan tulokseen, kun uurnilla kävi...

0

Viestejä kentältä

Heinäkuu on perinteisesti vasemmistolaisten rantailtojen aikaa. Väki kokoontuu vapaamuotoisiin tapahtumiin keskustelemaan tulevan talven kuvioista ja tapaamaan poliittisia vaikuttajia. Tänä vuonna iltamia vietettiin muun muassa Kalajoella, Kuhmossa ja Pyhäjärvellä. Itse ehdin vierailla niistä kahdessa viimeksi mainitussa. Kesätapahtumissa käytiin keskusteluja, joiden aiheet...

0

Eurokriisi ei höpöttämällä ratkea

Kiitokset Raimo Rautiolalle vastineesta (Kaleva 10.8.) eurokriisiä käsittelevään kirjoitukseemme. Keskustelua tapahtumista on todellakin syytä käydä. Ensinnäkin on todettava, että eurokriisi on järjestelmän kriisi. Kyse ei ole niinkään yksittäisten pankkien toiminnasta. Koko finanssikapitalismin saastuttama markkinatalousjärjestelmä on kriisissä. Velkavivuttaminen ja johdannaismarkkinat ovat...

0

Eurokriisiin löydettävä yhteinen ratkaisu

Vaikka puhe eurokriisistä tulee jo ulos korvista, on tärkeää, että asiasta käydään laajaa keskustelua. Kriisin taustalla lymyää nimittäin vakava riski Suomen ja koko Euroopan ajautumisesta yhä syvempään taantumaan. Viimeksi olemme kokeneet sellaisen toden teolla noin viisi vuotta sitten, jolloin Suomen...