Persustanin sinipunaniskat

Eduskuntavaalit 2011 on nyt käyty ja on lyhyen loppupuinnin paikka. Tuloksissa ei sen suurempaa selittelemistä ole. Perussuomalaiset oli vaalien ainoa voittaja muiden puolueiden ottaessa enemmän tai vähemmän takkiinsa. Kansa protestoi ja se kanavoitui tällä kertaa näin.

Vasemmisto menetti kolme paikkaa, mutta vaalit eivät olleet osaltamme kuitenkaan aivan täysi katastrofi. Eduskuntaryhmä uudistui ja mukaan saatiin enemmän nuoria ja naisia. Oulun vaalipiirissä tehtiin vahvan jalkatyön myötä hyvä kampanja ja läpi päässeiden Martti Korhosen, Merja Kyllösen ja Risto Kalliorinteen ohella nuoret Katja Hänninen, Hanna Sarkkinen ja Paavo J. Heinonen saivat kasaan todella muikeat äänisaaliit. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi vuoden kunnallisvaaleja.

Perussuomalaisten vaalivoitto ei ollut yllätys. Yllätys oli ainoastaan se, että se oli noinkin suuri. Moni uumoili persujen kannattajien jäävän kotiin vaalipäivänä, mutta toisin kävi. Porukkaa oli liikkeellä runsaasti ja äänestysprosentin nousu vaikutti varmasti myös perussuomalaisten kannatukseen.

Ei tarvitse olla itse Nostradamus ennustaakseen, että perussuomalaisten ryhmä tulee jakautumaan jossain vaiheessa vaalikautta useaan erilaiseen, toistensa kanssa kinastelevaan fraktioon. Mukana on halla-aholaisia libertaristeja, joita kiinnostavat vain äärioikeistolainen näkemys sananvapauden lisäämisestä, maahanmuutto, käsiaseet ja pakkoruotsi. Pienituloisimman kansanosan asiat ja esimerkiksi tuloerojen kasvu eivät heitä hetkauta. Joukkoon mahtuu myös Täysmuutos-ryhmän yrittäjäpersuja, jotka haluavat kaventaa työntekijöiden oikeuksia.

Persuissa ei ole perinteistä puoluekuria, vaikka Timo Soini onkin johtanut joukkojaan usein yksinvaltaisin ottein ja laittanut kentän väkeä mahtikäskyillä kuriin. Luvassa voikin olla pahimmillaan todellinen sirkus, joka asettaa politiikan uskottavuuden jälleen koetukselle. ”Jytky” tuli, mutta Soinia ei käy silti kateeksi.

Soinin porukat ryöstivät ääniä erityisesti keskustalta, joka koki kaikkien aikojen romahduksen. Syyt tapahtuneeseen ovat varmasti kaikille selviä, joten niitä ei ole tässä syytä alkaa erityisemmin ruotimaan. Vaalirahakohun myötä meni uskottavuus ja kokoomuksen peesailun myötä kansan luottamus.

Vaikka myös oikealla otettiin kuonoon, kokoomuksesta tuli näissä vaaleissa Suomen suurin puolue. Persujen menestys on satamassa juuri kokkareiden laariin. Jyrki Kataisen leirissä päästiin piikkipaikalle ja taitavana neuvottelijana Katainen onnistunee junailemaan hommat siten, että kokoomuksen ja EK:n tavoitteet kirjataan toistamiseen lähes sellaisinaan myös uuteen hallitusohjelmaan.

Soini hamuaa ehdottomasti ministeriauton takapenkille ja kompromissihalukkuutta löytyi jo ennen vaaleja. Uskon, että kokoomus tekee perussuomalaisten suuntaan muutaman kosmeettisen myönnytyksen, joka pitää tupauunot ainakin hetken tyytyväisinä. Erivapaudet tietyissä tärkeissä äänestyksissä pitivät vihreät ruodussa päättyneellä vaalikaudella ja samaa, onnistunutta strategiaa käytetään varmasti nytkin.

Vihreiden ongelmaksi muodostui juuri mainittu kaksilla vankkureilla ajaminen, minkä puolueen äänestäjätkin huomasivat viimeistään vaalitaiston loppumetreillä. Valittu oikeistolainen linja ei toiminut. Punavihreitä kannattajia loikkasi Vasemmistoon, mistä esimerkkinä voi pitää muun muassa Paavo Arhinmäen valtavaa äänisaalista Helsingin vaalipiirissä.

Nyt vihreiden täytyisi punnita uudestaan se suunta, johon ollaan menossa. Onko kokoomukseen päin kallellaan oleva politiikka ydinvoimakompromisseineen ollut sittenkään oikea ratkaisu? Epäilen silti, ettei mitään järisyttävää muutosta ole luvassa sinivihreyden pääideologin Osmo Soininvaaran palattua eduskuntaan, joten vihreät jatkanevat samalla tiellä eteenpäin. Tämä tarkoittaa myös puolueen vasemman laidan yhä pahenevaa vuotoa Vasemmiston suuntaan.

Kolmanneksi hallituspuolueeksi uumoillaan torjuntavoiton ottaneita sosiaalidemokraatteja. Sdp on toisaalta kiusallisen tilanteen edessä, sillä se asettui vastustamaan Portugalin tukipakettia juuri ennen vaaleja ja onnistui kenties juuri tämän asian takia pysäyttämään kannatuksen romahduksen kriittisellä hetkellä.

On syytä muistaa, että kaavailtu ja monessa yhteydessä todennäköisenä pidetty hallituskoalitio ei välttämättä toteudu. Jutta Urpilainen muistutti tänään Keskipohjanmaan haastattelussa, että demareiden kolme ehtoa lyötiin lukkoon jo kauan ennen vaaleja. Ne ovat työllisyysmäärärahojen nostaminen ja pääomatuloverotuksen kiristäminen. Lisäksi eläkeiän nosto oli demareille punainen vaate vielä ennen vaaleja. Hallitusneuvotteluista on luvassa siis haastavat. Kokoomusta on hankala syrjäyttää suurimpana puolueena ja persut on automaattisesti mukana suurimpana vaalivoittajana. Mutta mitä tekee Sdp?

Minkälaiset ovat sitten tulevaisuuden näkymät, jos kaavailtu sinipunaniskahallitus muodostetaan? Oikeudenmukaisuuden ja suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvoisuuden kannalta tilanne on heikko, sillä vaikka kolmen suuren taistelukenttä lyötiinkin nyt hajalle protestiäänestäjien toimesta, suunta tulee tuskin muuttumaan kokoomuksen ollessa suurimpana puolueena nyt pääministeripuolue. Jos kokoomus saa jatkaa valitsemallaan tiellä, tuloerojen kasvu jatkuu, palveluita yksityistetään entistä enemmän ja verotus muuttuu yhä tiukemmin tasaveron suuntaan.

Huoli on syvä, mutta tilanteessa ei auta kuitenkaan jäädä nurkkaan itkemään. Kansa tiesi ja tulos oli nyt tämä. Vasemmiston tehtäväksi jää jatkaa työntekoa pienituloisten ja duunareiden puolesta eduskunnassa, kunnan- ja kaupunginvaltuustoissa sekä erityisesti ihmisten parissa kentällä. Vaalien alla tehty jalkatyö oli upealla tasolla ja sitä tulee jatkaa myös vaalien jälkeen. Näihin kuviin ja tunnelmiin…


You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *