Blogi Vasemmalta ylänurkkaan

0

Eurokriisi ei höpöttämällä ratkea

Kiitokset Raimo Rautiolalle vastineesta (Kaleva 10.8.) eurokriisiä käsittelevään kirjoitukseemme. Keskustelua tapahtumista on todellakin syytä käydä. Ensinnäkin on todettava, että eurokriisi on järjestelmän kriisi. Kyse ei ole niinkään yksittäisten pankkien toiminnasta. Koko finanssikapitalismin saastuttama markkinatalousjärjestelmä on kriisissä. Velkavivuttaminen ja johdannaismarkkinat ovat...

0

Eurokriisiin löydettävä yhteinen ratkaisu

Vaikka puhe eurokriisistä tulee jo ulos korvista, on tärkeää, että asiasta käydään laajaa keskustelua. Kriisin taustalla lymyää nimittäin vakava riski Suomen ja koko Euroopan ajautumisesta yhä syvempään taantumaan. Viimeksi olemme kokeneet sellaisen toden teolla noin viisi vuotta sitten, jolloin Suomen...

0

Palvelut pyörille

Kansalaisilta kysyttiin taannoin aiheista, joista on jauhettu jo kyllästymiseen asti mediassa ja poliitikkojen puheenvuoroissa. Kuntauudistus sijoittui gallupissa TOP-kolmoseen. Omien kokemusteni perusteella kyse ei ole siitä, etteikö aihe olisi ihmisille tärkeä. Monen mielestä olisi aika päästä jo sanoista tekoihin. Jappasun aika...

0

Nuorten kaupunki vailla työtä

Työttömyys on ollut jo pitkään Oulua riivaava erityisongelma. Uusimmat tilastot ovat viime helmikuulta, jolloin Suomessa työttömyysprosentti oli karvan verran alle kymmenen. Oulussa on kuljettu viime vuodet 3-5 prosenttia tämän lukeman yläpuolella. Posiitivisia poikkeamia tältä kapealta polulta ei ole nähty. Oulua...

0

Minä ja me

Jokin aika sitten veroilmoitusta tekiessäni pohdin yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden suhdetta yhteiskunnassa. Verotushan liittyy solidaarisuuteen erittäin voimakkaasti. Progressiivinen verotus on solidaarisuuden korkein muoto yhteiskunnallisella tasolla. Suomessa on paljon ihmisiä, jotka jaksavat valittaa veroista. Poliittiselle oikeistolle kireä progressiivinen verotus on myrkkyä. Kokoomusideologeille...

0

Barnen betalar

”Pappa betalar” on vanha hassuttelu, joka liittyy avokätisesti jälkipolvensa kuluja kuittaavaan rikkaaseen isukkiin. Sanonta liitetään usein sellaisiin perheisiin, joilla on massia millä mällätä. Näissä porukoissa iskällä ja äiskällä riittää maksukykyä myös jatkossa. Usean pitkän työuran tehneen, varakkaamman vanhemman ihmisen lompakossa...