Kohti positiivista vapautta

Kesälukemistosta kirjoittelu jäi ajanpuutteesta johtuen hieman kesken, mutta jatketaan nyt blogissa samoissa merkeissä syksyn kirjojen parissa.

Timothy Snyderin teos Vapaudesta ilmestyi alkuperäiskielellä eli englanniksi viime vuonna. Nyt kirjastoihin ja kirjakauppoihin on saatu Tommi Uschanovin suomennos, jonka sain käsiini Oulun kaupunginkirjastosta kärsivällisen jonottamisen päätteeksi.

Hyvää kannatti odottaa, sillä kuten toimittaja ja kirjailija Anne Applebaum toteaa: ”kaikkien, jotka välittävät vapaudesta – siitä mitä se merkitsee ja mitä sen säilyttäminen vaatii – tulisi lukea tämä kirja.”

Timothy Snyder on yhdysvaltalainen historioitsija ja kirjailija, joka on aiemmin tullut tunnetuksi muun muassa teoksistaan Tyranniasta (2017) ja Tie epävapauteen (2018). Viimeksi mainittua ruodin tarkemmin tässä muutama vuosi sitten julkaistussa blogikirjoituksessa.

Aluksi täytyy huomauttaa, että kuten edellä mainituissa kirjoissa, Snyderin näkökulma on amerikkalainen eli vapauden käsitteitä käydään läpi ensisijaisesti Yhdysvalloissa tapahtuneen kehityksen näkökulmasta.

Teemat ovat kuitenkin erittäin ajankohtaisia myös Euroopan ja Suomen näkökulmasta, sillä meilläkin hegemonia on siirtynyt hyvinvointivaltiota tuhoaville voimille. Tuore velkajarrupäätös on hyvä esimerkki tästä.

Vapaudesta puhuminen on luovutettu myös meillä liian helposti yksinomaan oikeiston teemaksi. Heidän käsityksensä vapaudesta on negatiivinen. Sitä määrittää vapaus jostakin, eli käytännössä aina valtiosta, kun taas positiivisen vapauden ytimessä on vapaus johonkin.

Myös kotimainen ajankohtaiskeskustelu on täynnä esimerkkejä negatiivisen vapauden hegemoniasta. Tuorein esimerkki oli oikeiston talousdemagogin Aki Kangasharjun tölväisy, jonka mukaan julkisista menoista leikkaamista on jatkettava ”hamaan maailman tappiin” asti.

Kangasharjun ajattelussa olemme ikuisesti kahlittuja talouskuriin. Onnekkaille (eli rikkaille) on tarjolla satunnaista vapautta jostakin eli valtiosta, mutta valtaosalle ihmisistä tarjotaan ainoastaan ikuista kurjuutta. Minkäänlaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ei ole olemassa. Kyseessä on myös klassinen esimerkki Snyderin Tie epävapauteen -teoksessa esitellystä vääjäämättömyyden politiikasta.

Hyvinvointivaltiot syntyivät Eurooppaan ja Kanadaan toisen maailmansodan jälkeen ja ne vahvistivat infrastruktuurin, julkisen koulutuksen ja terveydenhuollon sekä kehittyvän eläkejärjestelmän kautta ihmisten mahdollisuuksia positiiviseen vapauteen.

Positiivisella vapaudella Timothy Snyder tarkoittaa ihmisten täysivaltaisuuden, ennakoimattomuuden ja liikkuvuuden vahvistamista sekä tosipohjaisuutta yhteiskunnissa.

Näistä ensimmäinen tarkoittaa konkreettisesti lapsen ja nuoren ihmisen mahdollisuutta kasvaa ja kouluttautua turvallisessa ympäristössä, joka vahvistaa heidän henkisiä kykyjään sekä fyysistä terveyttään – taloudellisista ja sosiaalisista lähtökohdista riippumatta. Nämä ovat asioita, jotka ovat hyvinvointivaltion koko idean ytimessä.  

Toista eli ennakoimattomuuden käsitettä avatessaan Snyder nojaa vahvasti tshekkiläisen kirjailijan ja poliitikon Václav Havelin ajatteluun. Myöhemmin maansa presidenttinäkin toiminut Havel oli aikoinaan toisinajattelija rautaesiripun takaisessa Tšekkoslovakian diktatuurissa. Havel kuvasi maassa vallinnutta epävapauden tilaa ”normalisoiduksi” sopeutumiseksi puolueen linjaan.

”Jos normaalia on se, mitä kaikki muut tekevät, niin mukautuvaisuus voi romahtaa yhdeksi, merkityksettömäksi, pimeäksi pisteeksi. Mutta jos normaali on se, mitä pitäisi tehdä, avautuu sen sijaan aukko unelmien, pyrkimysten ja arvostelmien maailmaan,” Snyder kirjoittaa.

Epävapaus on siis ennustettavuutta, joka tekee ihmisistä tahdottomia robotteja myös vapaiden markkinoiden yhteiskunnissa. Vääjäämättömyyden ja ikuisuuden politiikat tarjoavat ihmisille juuri tätä. Todelliseen, positiiviseen vapauteen täytyy tämän takia sisältyä ennakoimattomuutta.

Nykypäivänä Havelin ”normalisoitu” epävapauden tila liittyy vahvasti sosiaaliseen mediaan, joka on mädättänyt ihmiskunnan ajattelukyvyn ja tarjoaa sille ainoastaan valmiiksi pureskeltuja ja lokeroituja ajatuksia. Snyder kirjoittaa useaan otteeseen älylaitteiden ja nykymuotoisen somen luomasta uhasta vapaudelle.

Oligarkkien hallitsemat sosiaaliset mediat eivät luo Snyderin mukaan positiivista vapautta eivätkä edes edusta merkityksellisessä mielessä korkeaa teknologiaa. Ne ovat 1900-luvun puolivälin keinoin tehtyä behavioristista manipulointia suuressa mittakaavassa.

Sosiaalinen liikkuvuus on kolmas osa positiivista vapautta ja se tarkoittaa mahdollisuuksia toteuttaa omia unelmiaan ja tavoitteitaan yhteiskuntaluokasta eli lähtökohdista riippumatta. Liikkuvuutta ei voi olla olemassa ilman positiivisen vapauden kahta ensimmäistä prinsiippiä eli täysivaltaisuutta ja ennakoimattomuutta.

Myös Yhdysvallat oli ainakin jossain määrin kulkemassa samaa tietä Euroopan kanssa 1970-luvun lopulle saakka, kunnes Ronald Reaganin presidenttikaudella sosiaalisen liikkuvuuden politiikka käännettiin päälaelleen. Esimerkiksi veropolitiikassa otettiin täyskäännös. USA:ssa oli tuohon asti varsin progressiivinen verotus, mutta nyt sitä muutettiin hyödyttämään ainoastaan rikkaita. Tuolloin otettiin ensimmäiset askeleet kohti nykypäivän oligarkkien hallitsemaa maailmaa. Samoja merkkejä on ilmassa myös oikeistohegemonian hallitsemassa Suomessa.

Muutosta perusteltiin avoimesti negatiivisen vapauden teeseillä. Reagan väitti, että valtio ei voi koskaan auttaa, vaan ainoastaan haitata. Myöhemmin muun muassa Margaret Thatcher on ollut kopioimassa samaa ajattelutapaa myös Eurooppaan.

Snyderin mukaan positiivinen vapaus edellyttää edellä mainittujen kolmen teeman ohella myös tosipohjaisuutta. Oikeistolaisessa negatiivisessa vapaudessa esimerkiksi tiede on yksi mielipide muiden joukossa ja tämä on johtanut muun muassa perverssiin suhtautumiseen ilmastonmuutokseen, johon liittyvät faktat ovat olleet tiedossamme jo vuosikymmeniä.

Positiivista vapautta ei voi myöskään olla ilman solidaarisuutta, koska jos vaadin edellä mainittuja asioita itselleni, minun on vaadittava niitä kaikille.

”On loogisesti epäjohdonmukaista, moraalisesti hidasjärkistä ja poliittisesti tehotonta vaatia vapautta vain itselleen. Silloin valitsee sen eristyneisyyden, jonka tyrannit olisivat valinneet meille,” Snyder kirjoittaa.

Snyderin mielestä negatiivinen vapaus aiheuttaa myös tarpeettoman vastakkainasettelun valtion tarjoaman suuremman turvallisuuden ja yksilönvapauden säilyttämisen välillä. Hänen mukaansa Yhdysvaltojen turha traaginen valinta tapahtuu yrittäjähenkisyyden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden välillä, koska molemmat tarvitsevat toisiaan. Tämä vastakkainasettelu on hyvin tuttu teema myös suomalaisessa poliittisessa keskustelussa.

Suurin merkitys positiivisen vapauden lisäämisellä on demokratioissa vallassa olevilla voimilla. Esimerkiksi sosiaalisen median omistavien oligarkkien toimintaan, yrittäjyyttä pilkkaaviin monopoleihin ja vaalirahoitukseen (joka on Yhdysvalloissa rajoittamatonta eli vaalivoitto pitää käytännössä ostaa) on puututtava politiikan kautta.

USA:ssa ongelmana on myös äänioikeuden rajoittaminen eli käytännössä maa ei ole oikea demokratia. Vangeilta on viety äänioikeus kokonaan. Lisäksi äänestäjien rekisteröitymisvaatimus vaikeuttaa osallistumista vaaleihin ja erityisesti republikaaneilla on jatkuvasti käynnissä hankkeita ihmisten poistamiseksi äänioikeutettujen rekistereistä.

Tähän liittyen Suomessa pitää myös pohtia keinoja luoda rajoja vaalirahoitukselle ja edesauttaa äänestysaktiivisuuden lisääntymistä. Esimerkiksi Oulussa pienituloiset eivät juuri äänestä kuntavaaleissa ja näin kaupunginvaltuusto, jossa itsekin istun varavaltuutettuna, ei tosiasiallisesti edusta kaikkia oululaisia – se edustaa pääosin kaupungin hyvätuloista väestöä.

Kirjan lopussa Snyder esittelee joukon toimia, joilla voimme pyrkiä yksilöinä lisäämään positiivista vapautta yhteiskunnissamme. Demokratiaa tukevien ja kehittävien puolueiden äänestäminen on tietenkin tärkeää, mutta voimme pyrkiä pitämään itsemme ennakoimattomina myös monella muulla tavalla: tapaamalla ihmisiä ja ostamalla tai lainaamalla kirjoja, tukemalla riippumattomia sekä paikallisia medioita ja kansalaisyhteiskunnan järjestöjä sekä organisaatioita, joiden kautta voidaan auttaa muita.

Yhteisöllisyyden lisääminen panostamalla ihmisten kohtaamiseen oikeassa maailmassa sosiaalisen median sijasta on tässä elintärkeää. Snyderin teoksen tärkein pointti tulee lopuksi: meidän tulee ottaa keskustelu haltuun siitä, mitä todellinen, positiivinen vapaus oikeasti on ja miten voimme pyrkiä sitä kohti.