Nostalginen paluu Raattiin
Kävin viikonlopun alkamisen kunniaksi tsekkailemassa Raatin stadionremontin edistymistä. Vaikka oululaisen edustusjalkapalloilun paluuta legendaariselle stadionille saadaan vielä odotella ensi kevääseen, on pakko hehkuttaa hieman jo nyt. Kuten tästä kuvakavalkadista voi päätellä, stadionsaarella on tehty hienoa työtä.
Omalta osaltani Raattiin liittyy valtava määrä muistikuvia, vaikka oululaista huippufutista ei siellä olekaan pelattu enää vuosikausiin. OTP:n ja FC Oulun liigataipaleet sekä lukuisat vanhassa Raatissa nähdyt alasarjaväännöt ovat kuitenkin vielä tuoreessa muistissa. Verisiä vääntöjä etelän pellejä vastaan käytiin erityisesti 80- ja 90-lukujen vaihteessa. Tässä vuodelta 1990 peräisin olevassa nostalgisessa pätkässä OTP:ta vastassa on Lahden Reipas ja vieraiden avauksessa muuan Jari Litmanen.
Paikan päällä on tullut todistettua muun muassa FC Oulun nousu liigaan syksyllä 1993. Punakeltaisten valmentajana toimi tuolloin nyt AC Oulun peräsimessä vaikuttava Juha Malinen.
Juniorina hauskinta oli mennä pomppimaan eteläpäädyn maalin taakse aina pallon mennessä pömpeliin ja sotkea matsin jälkeen kreisiä vauhtia kotiin katsomaan Urheiluruudun maalikoostetta. Sekunteja parrasvaloissa kertyi noina vuosina lukuisia.
AC Oulu on pelannut tähän mennessä kaikki ottelunsa Castrenin urheilupuistossa, Välivainiolla. Cassusta on muodostunut vuosien saatossa joukkueelle ja meille kannattajille koti, jota tulee varmasti ikävä. Toisaalta stadionin onnettomia palveluja, sosiaalitiloja ja liikenneyhteyksiä ei jää varmasti monikaan kaipaamaan.
Castren lyö Raatin ainoastaan tunnelmallaan. Katsomot ovat lähellä kenttää, joten pienelläkin yleisömäärällä paikasta on saatu tehtyä todellinen hornankattila. Toivottavasti myös Raattia pystytään jatkossa kehittämään tähän suuntaan, vaikka toivotut teleskooppikatsomot eivät mahtuneetkaan lopulliseen budjettiin.
Raatin etuja ovat sijainti (ja sen myötä logistiikka) ja tilat, joihin on mahdollista kehittää pienelläkin panostuksella toimivat yleisöpalvelut. Myös joukkueiden ja toimihenkilöiden sosiaalitilat ovat jatkossa parasta A-luokkaa.
Ensi kevättä ja Raattiin paluuta odotellessa!