Konsulttidemokratia: kenen valta, kenen vastuu?

Tutustuin toukokuussa Hanna Kuuselan ja Matti Ylösen toimittamaan teokseen Konsulttidemokratia, Miten valtiosta tehdään tyhmä ja tehoton. Kirja piirtää harvinaisen synkän kuvan suomalaisen demokratian tilasta. Teoksen mukaan viimeisen parinkymmenen vuoden aikana valtaa on siirretty kaikessa hiljaisuudessa julkishallinnolta yksityisille konsulteille.

Johtopäätöksille on haettu taustatietoa haastattelemalla konsultteja ja virkamiehiä sekä hakemalla tietoa ministeriöiden arkistoista. Lukuisat havainnollistavat esimerkit ryydittävät syntyneen tilanteen kuvausta läpi koko teoksen. Ja niitähän löytyy VR:n lipunmyyntiuudistusperseilystä aina Pekka Himasen innovaatiojargoniin saakka. It-puolella lähes kaikki toiminta on ulkoistettu konsulteille konsulttien antaman ohjeistuksen mukaisesti. Konsulttisektorin keskinäinen työnjako toimii siis loistavasti. Sinä poljet ja minä ohjaan.

Kuuselan ja Ylösen mukaan syntyneen konsulttidemokratian pahin ongelma liittyy julkisuusperiaatteen vaarantumiseen. Sopimusten yksityiskohdat ovat useimmiten salaisia ja niiden vaikutusten arviointi ulkopuolelta on erittäin vaikeaa.

Sitoutuminen konsultteihin johtaa vaarallisten riippuvuussuhteiden syntyyn. Valtiosta on tehty tyhmä leikkaamalla omien osaajien määrää. Niin sanottua hiljaista tietoa löytyy julkissektorilta koko ajan yhä vähemmän. Tämä johtaa konsulttisopimusten ketjutuksiin.

Usein joudutaan sitoutumaan yhteen toimittajaan, jolla on ylivoimainen etulyöntiasema kilpailutustilanteissa aiempien projektien ja niistä saadun tiedon ja verkostojen vuoksi. Avoin kilpailu on näissä tilanteissa olematonta, joten edes tällä perinteisellä oikeistolaisella teesillä ei voi konsulttien laajempaa käyttöä perustella. Syntyy tiedollinen monopoli ja tilaaja ei pääse konsultista eroon edes halutessaan.

Konsulttien käyttöä on perusteltu myös säästöillä. Ulkoistamisista saatava taloudellinen hyöty on kuitenkin asetettu kyseenalaiseksi jo monessa tutkimuksessa.­

Syntynyt tilanne on vastuukysymysten suhteen erittäin ongelmallinen. Vastuuta ei lainsäädännön mukaan voi ulkoistaa virkamiehiltä mihinkään. Konsulttifirmat eivät anna kuitenkaan useimmissa tapauksissa minkäänlaista vakuutusta tietojen oikeellisuudesta. Julkiselle sektorille jää tässä kuviossa ainoastaan maksajan ja vastuunkantajan rooli.

Demokratian kannalta on äärimmäisen huolestuttavaa, että myös strategiatyötä tehdään enenevässä määrin konsulttien toimesta. Kokoomusvetoisen politiikan kaudella konsulttityö on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Erilaiset firmat ja yksittäiset konsultit tekevät poliitikkojen toimeksiannosta linjapapereita hallitusohjelmista erilaisiin tulevaisuusvisioihin.

On syytä kysyä, miten julkishallinto on lipunut nykyisenkaltaiseen koomaan? Esimerkiksi Ruotsissa tilanne on täysin toisenlainen. Siellä perinteinen poliittisten päättäjien johtama komiteatyö on edelleen voimissaan ja avoimuus on täysin eri tasolla.

Kysymys on poliittisista päätöksistä. Talouden liberalisointi kiihtyi 1980- ja 90-lukujen vaihteessa. New public management rantautui ennen vuosituhannen vaihdetta myös Suomeen ja samalla syntyi tavoite julkisen sektorin valojen sammuttamisesta. Tätä tavoitetta ovat valitettavasti olleet ajamassa eteenpäin kaikki suuret puolueet – enemmän tai vähemmän.

Viimeistään 90-luvun lamavuosina valtion virkamiehestä tehtiin palopuheissa tavallisen kansalaisen suurin vihollinen. Osaamista ryhdyttiin ajamaan alas ja samalla riippuvuus ulkoisista toimijoista on kasvanut avoimuuden, pitkäjänteisyyden ja demokratian kustannuksella.

Peli ei ole kuitenkaan vielä ohi. Ylönen ja Kuusela tekevät kirjassaan patteriston esityksiä, joiden avulla ongelma on mahdollista korjata. Ensimmäiseksi pitäisi laittaa konsulttisopimusten ehdot kuntoon. Omistusoikeus töihin pitää saada itselle ja kaikki sopimukset tulee saattaa julkisiksi. Sopimusten taloudelliset kustannukset pitää laskea kokonaisuutena. Nyt diileistä puuttuu erilaisia transaktiokustannuksia ja esimerkiksi kunnille aiheutuvia kilpailuttamiseen liittyviä hallintokuluja. Hyvänä esimerkkinä Oulun byrokraattinen ja kallis tilaaja-tuottaja -malli, joka heivattiin onneksi korvista kivikkoon.

Tärkein esitys tulee viimeisenä. Sudenkuopat voidaan välttää tekemällä strategia- ja suunnittelutyötä ja toteuttamalla tehtäviä enemmän itse. Tällöin osaaminen jää omaan taloon ja toiminta on pitkäjänteisempää sekä sata kertaa avoimempaa ja demokraattisempaa.

Poliittisessa järjestelmässä ja toiminnassa asetetaan usein päätöksentekijät ja virkamiehet vastakkain. Tämä taisto on päällä joka päivä kunnallisessa päätöksenteossa. Valoja kannattaa kuitenkin laittaa päälle ajoissa ja tutkia asioita. Kaikki virkamiehet eivät onneksi vielä ole karinenosten tapaan konsulttihessujen tilaaja-tuottaja -spedeilyjen tahtiin hyppiviä marionetteja. Laitetaan arvo omalle osaamiselle!


You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *