Rouvat ja herrat pääministerit

Eilisiltana koitti etukäteen kohutun tv-elokuva Pääministerin ensi-ilta. Tokihan raina piti katsoa ja kyllä: pätkä herätti runsaasti ajatuksia. Faktaa ja fiktiota sekoittaneessa elokuvassa kerrattiin vuoden 2003 Irakgateksi nimetyn asiakirjaskandaalin tapahtumat silloisen keskustajohtajan ja pääministerin Anneli Jäätteenmäen näkökulmasta.

Jäätteenmäen pääministerikausi jäi vain 68 päivän mittaiseksi niin sanotun Irak-vuodon paljastuttua. Jäätteenmäki antoi julkisuuteen salaisiksi luokiteltuja tietoja Paavo Lipposen ja Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin tulevaa Irakin sotaa koskevista keskusteluista. Demarimooses oli luvannut Suomen tuen valheellisin perustein tehdylle hyökkäykselle, jota johti Yhdysvaltojen luotsaama koalitio.

Moni on ihmetellyt jälkeenpäin miksi Jäätteenmäen valehtelu asiassa nousi julkisuudessa tapauksen räikeimmäksi rikokseksi. Tätä mietin myös itsekin. Opportunistina ja itsevaltaisena johtajana tunnettu Lipponen salasi merkittävän ulkopoliittisen päätöksen kansalaisilta toimien asiassa täysin omavaltaisesti. Näistä tapahtumista ei ole käyty Jäätteenmäen eron jälkeen juurikaan kriittistä keskustelua. HS:n arviossa todetaan elokuvan kysyvän jälkiviisaasti, eikö Jäätteenmäki ollutkin oikeassa ennakoidessaan Irakin sodan tulevia tapahtumia ja ihmetellessään Suomen roolia USA:n johtamassa koalitiossa.

Elokuva tekee Jäätteenmäestä marttyyrin välillä häiritseväänkin tapaan, mutta tuo samalla selvästi esiin ex-pääministerin todella harmaalla alueella liikkuvat menettelytavat tiedonhankinnassa. Pääministerin Jäätteenmäki hamuaa sekä oikeutta että vaalivoiton myötä saavutettavaa valtaa.

Vaikka elokuvan taiteellisista ansioista voikin olla montaa mieltä, minusta on hienoa, että Suomessa on herätty tekemään aivan uudenlaista poliittista elokuvaa ja satiiria. Päättäjiä ei tarvitse käsitellä enää silkkihansikkain ja rohkeita tulkintoja voidaan tehdä vapaasti. Jari Tervon teos Koljatti, jossa seikkaileva surkuhupaisa pääministeri Pekka Lahnanen muistuttaa erehdyttävästi nykyistä pääministeriämme, on myös hyvä osoitus tästä.

Tilanne oli toinen vielä vajaa kaksikymmentä vuotta sitten. Kansakunnan johtohahmo, vakavasti sairastunut Urho Kekkonen muistutti 1980-luvun alussa lähinnä kävelevää ruumista, mutta presidentin heikentyvää tilaa ei voitu käsitellä julkisesti missään. UKK hallitsi esikuntineen tiukasti suomalaista mediaa ja kulissit pysyivät pystyssä.

Uudenlaisen mediakulttuurin syntymisestä huolimatta osa päättäjistämme luulee edelleenkin olevansa kaiken arvostelun yläpuolella. Eräänlainen Kekkos-syndrooma vaivaa ainakin pääministeri Matti Vanhasta, joka ilmoitti sunnuntaina pääministerin kyselytunnilla pokkana olevansa tällä hetkellä suositumpi kuin koskaan, korruptioepäilyistä huolimatta.

On vaikeaa kuvitella ylimielisempää kommenttia tilanteessa, jossa koko edustuksellisen demokratian uskottavuus on vaakalaudalla poliittista päätöksentekoa jäytävän korruption paljastuessa kaikessa raadollisuudessaan kansalle. Vanhanen haastaa nyt tosissaan ex-pääministeri Paavo Lipposen kilpailussa siitä, kumpi on kaudellaan ylimielisempi poliittinen johtaja. Ja pää pysyy pinnalla, kaikesta huolimatta.

Säännöt eivät ole siis samoja kaikille. Jäätteenmäki joutui eroamaan valehtelun vuoksi, mutta nykyinen valtakunnan ykköspamppu saa jatkaa sekoiluaan, tapahtui kulisseissa sitten mitä tahansa.

Vanhasen (ja Lipposen) tapa toimia on jatkumoa suomettumisen aikana sementoituneille suomalaisen politiikan pöytätavoille. ”Kansakunnan viisaat isät” päättävät keskuudessaan ilman julkista keskustelua asioista, jotka tuodaan ulos välttämättömyyksinä. Nopeat, ainakin nimellisesti konsensukseen perustuvat päätökset ovat tässä mallissa harkintaa ja laajaa debattia tärkeämpiä. Kansan ei tarvitse tietää oikeastaan mistään mitään, sokea luottamus vaaleilla valittuihin päättäjiin riittää. Tämä oli yksi sivujuonne myös maanantain elokuvassa.

Tapoihin kuuluu, että vallan keskiössä patsastelevat vähintään keski-ikää lähestyvät miehet. Nuorille ja naisille ei siellä ole tilaa. Myös tässä Pääministeri osuu napakymppiin ruotiessaan varsin osuvasti keskustapuolueen sisäisiä valtaklikkejä. Vaikka elokuvan dialogi oli fiktiivistä, sen välittämä näkemys sattuu harvinaisen hyvin maaliinsa – varsinkin nykyisen skandaalinkäryisen tilanteen valossa. Veljet ovat hyviä ja sauna lämpiää.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että nykyistä ykkösketjua ei kaada kovinkaan poliittinen hirmumyrsky. Ainakin pääministeri pomppii vielä pinnalla kuin muovinen siideripullo Kolera-altaassa viikonlopun hulinoiden jälkeen.

PS. Tähän loppuun sopii hyvin linkki tiedotteeseen Opiskelijatoiminnan tämänpäiväisestä tempauksesta: http://opiskelijatoiminta.net/2009/10/20/opiskelijat-juhlivat-paaministerin-eroa/


You may also like...

3 Responses

  1. Kirjoittaja sanoo:

    Luuletko, että Vanhasesta tulisi leppoisampi miekkonen mikäli kaveri narauttaisi korkin auki?

  2. Jaakko sanoo:

    Vaikea arvioida, voi olla että menisi hulinaksi. Mutta paremmaksi pääministeriksi ei mies brenkuttelemalla varmastikaan muuttuisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *