Raha puhuu myös kuntavaaleissa
Vastasin viime viikolla Attacin vaalikoneeseen, jossa udeltiin ehdokkaiden vaalirahoituksesta. Vaalikoneessa oli mielenkiintoinen avoin kysymys, jossa haastettiin ehdokkaat julkaisemaan omat vaalibudjettinsa jo ennen vaaleja.
Oman kampanjani hinta asettuu noin lopulta 500 euron tienoille. Nettisivut maksoivat viitisen kymppiä ja vaaliflyereistä pulitin pari sataa. Nettibannereihin menee rahaa saturaisen verran. Suurin menoerä on lehtimainostus (yhteensä noin 600 euroa), jonka jaan toisen nuoren vasemmistoliittolaisen ehdokkaan, Ville Luotolan, kanssa. Mainoksiin saimme onneksi tukea ystävältämme, mutta muut kulut maksan kokonaan itse.
Kuntavaaleissa vaalityöhön käytettävät summat vaihtelevat huomattavasti puolueittain. Reko Ravela eritteli viime viikolla vaalisivuillaan kampanjoihin käytettyjä rahamääriä edellisissä kunnallisvaaleissa Helsingin osalta. Ravelan laskelmien mukaan porvaripuolueiden valtuutetut käyttivät kampanjointiinsa moninkertaisia summia vasemmistoon ja vihreisiin verrattuna. Esimerkiksi kokoomuksen valtuutetut käyttivät kampanjoihinsa enemmän kuin kaikkien muiden ryhmien valtuutetut yhteensä.
Lokakuisessa Helsingissä liikkuessa ei voi välttyä näkemästä runsaasti vaalimainoksia. Jos tarkastellaan puolueiden mainosten näkyvyyttä katukuvassa, voisi helposti luulla, että 75-80 prosenttia ehdokkaista edustaa joko keskustaa tai kokoomusta. Esimerkiksi Kampin metroaseman liukuportaiden mainoskavalkadissa pääsee katselemaan vain oikeistopuolueiden vanhemman kaartin edustajien julisteita.
Sama pätee myös Oulussa. Paikallisen päälehden verkkosivuilta silmille ryöpsähtävät ensimmäiseksi kokoomuksen ehdokkaiden suuret vaalibannerit. Lehden paperiversiossa nähdään laajempi kirjo ehdokkaita, mutta suuret jylläävät näkyvyydellään myös siellä. Pienemmät puolueet ja köyhemmät ehdokkaat eivät pysty kilpailemaan rahalla ja jäävät näin taustalle.
Vaalirahoituksella on useimmiten kaksi eri lähdettä. Osa saa ulkopuolista rahoitusta, kun taas toiset maksavat kaiken omasta pussistaan. Alle 1700 euron lahjoituksia ei tarvitse ilmoittaa, joten suurin osa kuntavaalirahan ulkopuolisista lähteistä jää äänestäjien näkymättömiin. Oma raha on toki riippumattomuuden kannalta parempi asia, mutta pienituloisilla ja erityisesti nuorilla ehdokkailla ei ole luonnollisesti juuri varaa sijoittaa suuria summia omaa rahaansa vaalikampanjaansa. Tämän vuoksi kannatan muun muassa Ravelan vaalisivuillaan esittämää ajatusta asettaa rahoitukselle selkeä katto. Se edistäisi demokratian toteutumista, lisäisi nuorten ehdokkaiden mahdollisuuksia ja selkeyttäisi ylipäätään koko systeemiä. Samalla vältyttäisiin kevään eduskuntavaaleja koskeneen rahoitusskandaalin kaltaisilta ongelmilta.
