Idioottiparkki jäihin toistaiseksi
Sanomalehti Kaleva kertoi tänään, että liikemies Toivo Sukarin Kiiminkiin suunnitteleman Ideaparkin rakennustyöt eivät käynnisty vielä tänä vuonna. Pettyneen Toivo-sedän mielestä pääsyyllinen megaostarihankkeen viivästymisessä on taloustaantuman ohella asuntoministeri Jan Vapaavuori, joka ei ole Sukarin mukaan ”laittanut porvarina vauhtia kaavoitukseen”.
Kommentit osoittavat, että Ideaparkia koskevassa keskustelussa ovat monella menneet puurot ja vellit sekaisin. Suurhanke on ilmiselvästi maakuntakaavan vastainen eikä siihen pysty suoralla, laillisella toiminnalla vaikuttamaan sen koommin ministeri Vapaavuori kuin kukaan mukaan merkittävä poliittinen toimija. Maakuntakaavasta päättää maakuntahallitus, jossa ovat edustettuina kaikki alueen kunnat. Kunnat ovat sitoutuneet noudattamaan omassa kaavoituksessaan yhteisesti päätettyä maakuntakaavaa. Näin toimii demokratia (tai sen ainakin pitäisi toimia näin).
Sukareiden käsitys demokratiasta ja oikeusvaltion perimmäisistä tavoitteista ja arvoista on siis hyvin omituinen. Tarkoitus, oli se sitten mikä tahansa, pyhittää nähtävästi aina keinot.
Bisnesmogulien onneksi kaidalta tieltä poikkeavia painostuskeinoja rakennushankkeiden nopeuttamiseen on olemassa monenlaisia, kuten keskustapuoluetta vavisutteleva vaalirahoitusskandaali kertoo. Heidän onnekseen myös Suomesta löytyy politiikkoja, jotka haluavat käyttää valta-asemaansa henkilökohtaisen edun tavoitteluun. Muualla maailmassa tämä on korruption määritelmä. Joko meilläkin olisi aika ryhtyä puhumaan asiasta sen oikealla nimellä?
Aiempi blogimerkintä Kiimingin Ideaparkista luettavissa tästä.
ei oo vissii sukeri muistanu vapaavuorta vaalirahottaa. pieksämäellä tilanne sama