Velkajarru kuihduttaa kehityksen

Eduskunta teki tänään sadopopulistisen päätöksen säätämällä Suomeen velkajarrun, jossa määritetään jäykät tavoitteet Suomen julkiselle velalle sekä 2,5 prosentin alijäämäkatto kunnille, valtiolle ja hyvinvointialueille.

Sadopopulismin määritelmä löytyy Timothy Snyderin tuoreesta teoksesta Vapaudesta, josta kirjoitan tähän blogiin myöhemmin tarkemman kirja-arvostelun.

Tavallinen populismi voi Snyderin mukaan joissain olosuhteissa tuoda mukanaan hyviä asioita kansalle. Sen sijaan sadopopulismissa poliittiset johtajat tekevät heidät valtaan äänestäneille ihmisille äänestäjien asemaa radikaalisti heikentäviä huonoja päätöksiä, mutta vakuuttavat samalla, että syy tähän on jonkun kolmannen tahon. Eli esimerkiksi perussuomalaisten tapauksessa maahanmuuttajien. Muodostunut spektaakkeli, jossa muita riistetään vielä enemmän kuin itseä, riittää kannatuksen säilyttämiseen myös jatkossa, vaikka äänestäjän oma tilanne heikkenee edelleen.

Suomessa yksi suosituimmista populismin muodoista on velkapopulismi, joka on ollut jo pitkään vaaleissa kokoomuksen pelikirjan ensimmäinen prinsiippi. Tämä on sikäli koomista, sillä lähes yhtäjaksoisesti jo parikymmentä vuotta hallituspuolueena toiminut kokoomus on puolueista velkaannuttanut Suomea eniten. Tämä osoittaa, että talouskuri ei vähennä velkaa, mutta vaaleissa tulee kuitenkin menestystä. Eli suomalaiseen kontekstiin sopiva termi voisi tässä olla sadovelkapopulismi.

Velkajarrupäätöksellä heitetään roskiin järkevä, demokraattisiin päätöksiin pohjautuva talouspolitiikka, jossa valtiontalouden järjestämisessä ovat käytössä kaikki tarvittavat keinot suhdannetilanteesta riippuen.

Meillä on jo olemassa Euroopan Unionin suhteellisen tiukat taloussäännöt, jotka sitovat myös Suomea. On silkkaa idiotismia laatia vielä tämän päälle omaa talouspolitiikkaa kahlitsevaa lisälainsäädäntöä. Esittelen seuraavaksi kolme pointtia siitä, miksi tämä on erittäin typerää.

Ensimmäinen liittyy velkajarrun tavoitteeseen eli valtionvelan vähentämiseen. Velkajarru itse asiassa pahentaa velkaantumisongelmaa, koska se edellyttää jatkuvaa, vuosikausia kestävää rajua sopeuttamista. Kuten STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà huomauttaa, esimerkiksi Orpon hallitus on leikannut miljardeja, mutta samalla talouskasvu on hyytynyt ja julkinen velkasuhde on kääntynyt kasvuun.

Ankeuttamisen vaikutukset ovat kaikkien nähtävillä: Työttömyys on korkeammalla tasolla kuin vuosikausiin ja tässä synkässä tilastossa olemme EU:n kakkosena. Samaan aikaan yli 10% suomalaisista on ulosotossa.

Jarru on myös lamauttavaa myrkkyä investoinneille. Saksassa vedettiin pitkään velkajarrusta ja tulokset ovat olleet karua seurattavaa. Saksan liikenneinfra, kuten esimerkiksi rataverkko on rapistunut, koulut ja sairaalat ovat jääneet korjaamatta ja energiainvestointien lykkääminen vuodesta toiseen aiheutti riippuvuuden Venäjältä tuotavasta energiasta. Saksa laiminlöi investoinnit myös puolustuksensa osalta. Sittemmin Saksassa on ymmärretty velkajarrun aiheuttamat ongelmat ja talouspolitiikkaa on muutettu järkevämpään suuntaan.

Suomessa ollaan valitsemassa päinvastainen tie. Talous jähmettyy, mutta velka suhteessa bruttokansantuotteeseen ei silti pienene, koska kasvu on pysähtynyt. Kun valtio lakkaa investoimasta, se alkaa kuihtua sisältäpäin.

J.V. Snellman uskoi 1800-luvulla tiukan talouskurin ja rahapolitiikan olevan kansallinen hyve. Hän piti moraalisesti ylevänä sitä, ettei valtio elä yli varojensa. Kun nälkävuodet saapuivat Suomeen, valtio ei uskaltanut ottaa velkaa auttaakseen omaa kansaansa. Seurauksena oli kymmenien tuhansien nälkäkuolema.

Näitä tapahtumia ei voi tietenkään suoraan verrata 2020-luvun tilanteeseen, vaikka todistetusti talouskuri aiheuttaa kuolemia myös nykyisin. Snellmanin asenne toistuu kuitenkin nyt teknokraattisessa muodossa – excel-taulukoiden ja finanssipoliittisten kahleiden muodossa.

Velkaantumisen taittaminen vaatii aivan toisenlaista rohkeutta: panostuksia koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatioiden rahoittamiseen – investointeja, jotka nostavat tuottavuutta ja luovat uusia työpaikkoja. Lisäksi tarvitsemme Suomeen uusia ihmisiä. Kun talous kasvaa, myös velkasuhde pienenee.

Toiseksi kyseessä on myös demokratian kriisi. Suomen perustuslain mukaan valtiovalta kuuluu kansalle. Jos eduskunta ja tulevat hallitukset kahlitaan vuosikausiksi velkajarruun, kansanvalta menettää merkityksensä.

Talouspolitiikasta tulee näin hallinnollinen prosessi, ei poliittinen valinta. Vaaleissa ei enää päätettäisi mihin suuntaan haluamme edetä, vaan ainoastaan siitä, kuka valvoo sääntöjen toteutumista ja leikkaa kansantaloudesta rahaa pois. On hämmentävää, että oikeudenmukaisuudesta ja hyvinvointivaltiosta puhuvista puolueista osa on valmiita hyväksymään tämän kehityksen. Lisäksi mikään näistä puolueista ei kertonut tästä ennen vaaleja.

Kolmas pointti on kriisikestävyys. Korulauseista huolimatta velkajarru ei ymmärrä kriisejä eikä se jousta niiden edessä. Ilmastonmuutoksen kiihtymisen, koronapandemian sekä Venäjän käynnistämän hyökkäyssodan pitäisi olla kaikille tuoreita muistutuksia tästä asiasta.

Nykyinen kriisien maailma huutaa joustavaa talouspolitiikkaa, jossa kaikki työkalut ovat tarvittaessa käytössä. Ilmastonmuutos, geopoliittinen epävarmuus, pandemiat ja teknologinen vallankumous vaativat yhteiskunnalta ketteryyttä ja investointikykyä.

Lisäksi jokainen koulutukseen, vihreään siirtymään ja tutkimukseen laitettava euro on sijoitus tulevaisuuteen. Ne maksavat itsensä takaisin myös taloudellisesti.

Velkajarru edustaa pysähtyneisyyden aikaa ja se muistuttaa lähinnä Neuvostoliitosta tuttua suunnitelmataloutta.

Vasemmistolaisena ennustan, että puolueeni kannatus tulee jatkossa kasvamaan ainakin jonkin verran, koska olimme ainoa puolue, joka ei suostunut olemaan mukana tässä farssissa. Lisätietoja tästä Minja Koskelan kirjoituksesta.

Tämä ei kuitenkaan lämmitä pätkääkään, koska fiksun talouspolitiikan rintamaan tarvitaan myös muita mukaan. Hyvä asia on se, että valot voi laittaa päälle vielä myöhemminkin – tosin ihmiskunnan kohtalonkysymysten osalta aikaa ei enää paljon ole jäljellä. Ja näin.

edit: muokattu sadopopulismin määritelmää