Historia ei lopu, me jatkamme sitä

Timothy Snyderin tietoteos Tie epävapauteen on kertomus politiikan mannerlaattojen siirtymisestä uusiin asetelmiin 2010-luvun aikana. Kirja käy seikkaperäisesti läpi fasistisen ja autoritaarisen ajattelun esiinmarssin aloittaen Vladimir Putinista ja päätyen Donald Trumpin nousuun Yhdysvaltain presidentiksi, unohtamatta eurooppalaisen äärioikeiston roolia tässä tarinassa.

Hätkähdyttävän kehityskulun näkyväksi tekemisen ohella kirja tarjoaa tärkeän näkökulman juurisyihin tapahtumien taustalla. Snyder tekee tämän esittelemällä vääjäämättömyyden ja ikuisuuden politiikan termit sekä niiden tuhoisuuden kaikille yhteiskunnille.

Uuden vuosisadan koittaessa puhuttiin ”historian lopusta”. Termillä viitataan Francis Fukuyaman teokseen Historian loppu ja viimeinen ihminen, joka ilmestyi vuonna 1992. Fukuyaman mukaan historian kehitys erilaisten ideologioiden välisinä kamppailuina on päättynyt. Kylmän sodan ja samalla historian voittajiksi selviytyivät liberaali demokratia ja kapitalismi.

Snyder nimittää tähän kertomukseen perustuvaa ajattelua vääjäämättömyyden politiikaksi. Luonto tuotti markkinat, joka tuotti demokratian, joka tuotti onnen. Tässä ajattelussa ”vaihtoehtoja ei ole, joten itse asiassa mitään ei voida tehdä”, Snyder kirjoittaa. Skenaariossa kehitys etenee kuin juna kohti parempaa tulevaisuutta kansalaisten matkustaessa kyydissä verhojen ollessa visusti kiinni.

Jatkuvien talouskriisien sekä pahenevan eriarvoisuuden myötä ihmisten usko tähän politiikan malliin on kuitenkin murentunut. Koronapandemia on myös osoittanut, että kriiseissä julkinen sektori kantaa kokonaisvastuun ihmisten hyvinvoinnista.

Vääjäämättömyyden politiikka ei ole myöskään kyennyt pysäyttämään ihmiskunnan keskeisintä eksistentiaalista uhkaa eli ilmastonmuutosta. Se on päinvastoin kiihdyttänyt huonoa kehitystä.

Ensin mainittujen asioiden osalta huomattakoon, että Snyderin näkökulma on amerikkalainen. Yhdysvalloissa suurelle osalle ihmisistä jokainen päivä on selviytymistaistelua. Hyvinvointivaltioissa itsestäänselvyyksinä pidetyt asiat, kuten maksuton ja laadukas opetus, eläkkeet, terveydenhuolto, toimiva julkinen liikenne, vanhempainvapaat ja lomat ovat utopiaa isolle osalle amerikkalaisista. Kuvaavaa on se, että Yhdysvalloissa köyhyysrajan alapuolella elää 43 miljoonaa ihmistä. Iso osa heistä on työssäkäyviä ihmisiä.

Myös Suomessa hyvinvointivaltiota on pyritty rapauttamaan jo pitkään talousoikeiston toimesta vääjäämättömyyden politiikan termein muun muassa yksilön valinnanvapautta keppihevosena käyttäen. Meillä hyvinvointivaltio on kuitenkin selviytynyt jossain määrin ehjänä tästä kiirastulesta, vaikka kolhuja on tullut. Tämä johtuu ehkä siitä, että näemme konkreettisesti sen hyödyt jokapäiväisessä elämässämme ja kykenemme tekemään vertailuja huonommin toimiviin yhteiskuntiin. Työ hyvinvointivaltion suojelemisen ja kehittämisen puolesta on äärimmäisen tärkeää nyt ja tulevaisuudessa.

Tuhoisa vääjäämättömyyden politiikka on luonut tilaa epätoivolle isossa osassa länsimaita. Esimerkiksi Britanniassa turbokapitalismin oppeihin luottaneen thatcherismin luoma tuloerojen revähtäminen on aiheuttanut massiivisia yhteiskunnallisia ongelmia.

Putinin, Trumpin ja eurooppalaisen äärioikeiston luoma ikuisuuden politiikka on noussut vastavoimaksi vääjäämättömyyden politiikalle. Ikuisuuden politiikassa ”aika ei ole enää tulevaisuuteen johtava suora, vaan kehä, joka lakkaamatta palauttaa menneisyydestä yhdet ja samat uhat”, kirjoittaa Snyder. Hänen mukaansa ikuisuuspoliitikot ohjaavat kansalaisensa kokemaan hurmiota ja raivoa lyhyin väliajoin hukuttaen tulevaisuuden nykyisyyteen.

Politiikka on ikuisuuspoliitikoille näytelmä, jossa Hamlet kohtaa joka päivä isänsä haamun Päiväni Murmelina -hengessä. Asioiden muuttaminen ja ongelmien korjaaminen ei ole tärkeää, ainoastaan viholliskuvan säilyttäminen ikuisesti on keskeistä. Sen vuoksi myös faktat ovat heille turha este valtapyrkimysten tiellä. Tällä kaavalla ovat edenneet vallankahvaan niin Putin, Trump kuin Britannian brexit-poliitikotkin. Perussuomalaisessa versiossa ikuisuuspoliitikasta esimerkiksi maahanmuuttajat ja vihervasemmistolaiset ovat aina vihollisia, mitä tahansa he tekevätkään elämässään.

Molemmissa Snyderin kuvaamissa politiikkamalleissa kansalainen, ihminen ja äänestäjä ovat vain matkustajia vailla todellisia vaikutusmahdollisuuksia. Vääjäämättömyyspolitiikassa markkinat hoitavat kaiken laissez faire -hengessä ja ikuisuuden poliitikoille riittää kohtalo ja muistikuva myyttisestä menneisyydestä, joka korvaa dialogin ja kehityksen.

Onneksi on olemassa muitakin vaihtoehtoja. Yhteiskunnat tarvitsevat ääniä, jotka kykenevät ohittamaan vääjäämättömyyden ja ikuisuuden politiikan sinänsä houkuttelevat, mutta harhaanjohtavat tarinat.

Tarvitsemme samalla vastuullisia päättäjiä, jotka kykenevät yhteistyöhön, ongelmien ratkaisuun ja paremman huomisen rakentamiseen kaikille ihmisille vapauksia ja oikeuksia vaalimalla – velvollisuuksiamme planeetallemme ja toisillemme unohtamatta.

Emme ole matkustajia, voimme vaikuttaa aktiivisesti tapahtumien kulkuun. Otetaan tilanne haltuun.