Lihaton lokakuu maaliin

Tänään on Lihattoman Lokakuun viimeinen päivä. Kyseessä on Docventures -dokumenttisarjan kampanja, joka sai alkunsa ohjelmassa vierailleen Leo Straniuksen esitettyä Riku Rantalalle haasteen olla syömättä lihaa kuukauteen. Rantala otti haasteen vastaan ja pian homma paisui suuremman luokan voimannäytteeksi. Lopulta Lihattomassa Lokakuussa oli mukana kaiken kaikkiaan yli 30 000 ihmistä. Emme voi tietää, kuinka moni osallistujista lipesi tavoitteesta, mutta tämänkokoisen massan tehdessä kulutusvalintoja vaikutus on väistämättä suuri.

Lähdin itsekin paatuneena kärkkärihemmona mukaan kampanjaan, koska pidän nykyistä ruoantuotantojärjestelmäämme ympäristön kannalta täysin kestämättömänä. Tehomaatalous on myös eettisesti kyseenalaista toimintaa ja eihän nykyisen tasoinen kulutus ole oikeasti edes terveellistä.

Kuukauden lihattomuutta helpotti omalta osaltani se, että taloudestamme ei löydy muita lihansyöjiä. Liharuokia ei siis omasta jääkaapista löydy muutenkaan oikeastaan koskaan eikä kotona valmisteta ruokaa lihasta kuin harvoin. Syön lihaa normaalisti silloin, kun sitä tarjotaan ja joskus poikkeustilanteissa. Kuukauden ainoa tuskallinen hetki oli lätkämatsin seuraaminen nälkäisenä. Raksilan hallista kun ei lihatonta sapuskaa saa.

Täysin virheettömään suoritukseen en kyennyt. Kerran söin epähuomiossa yhden kappaleen leikkelettä vaimon mummolassa ja AC Oulun kauden päätöstilaisuudessa haukkasin hetken mielijohteesta palan salamipizzasta. Kohtuullisen hyvin se kuitenkin meni.

Lokakuun ohjelmaan kuului myös tutustuminen aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen. Hommasin käsiini Simon Fairlien teoksen Meat – A Benign Extravaganza, jossa käsitellään lihansyöntiä ympäristön ja ekosysteemin kestävyyden näkökulmasta.

Fairlie kyseenalaistaa onnistuneesti useita veganismiin ja kasvissyöntiin liittyviä argumentteja ja antaa vahvat perusteet pienimuotoisen, luonnonmukaisen kotieläintalouden ympäristöystävällisyydelle. Teoksessa käsitellään myös laajasti ja perustellusti ongelmia, joita voisi muodostua ihmisen kadotessa ravintoketjun huipulta.

Fairlien mukaan lihansyöntiä ei tule siis lopettaa kokonaan. Tietysti tehotuotannon päättyessä käytössä olevan lihan ja maitotuotteiden määrä putoaa dramaattisesti ja nykyisenmuotoinen kulutus ei ole enää mahdollista. Fairlie on tehnyt Britannian osalta tarkat laskelmat, kuinka paljon luonnonmukaisesti tuotettuja eläinperäisiä tuotteita voisi olla käytettävissä, jos tuotanto muutettaisiin kestävälle tasolle. Esimerkiksi juustoa olisi käytettävissä 75 grammaa henkilöä kohden viikossa.

Kirjan vahvuus ja samalla heikkous on se, että siinä ei käsitellä lihansyönnin eettiseen puoleen eikä ravitsemukseen liittyviä asioita ollenkaan. Aihe on rajattu hyvin, mutta ilman näiden teemojen käsittelyä ei voi kuitenkaan esittää kattavaa vastausta tähän hankalaan kysymykseen. Voin kuitenkin suositella teosta kaikille aiheesta kiinnostuneille. Se on monella tapaa avartava.

Lopuksi vielä katsaus siihen, mitä tapahtuu jatkossa. Olen menossa lauantaina taas jääkiekko-otteluun ja aion syödä siellä lihapiirakan kahdella nakilla. Jatkan kuitenkin pitkässä juoksussa Lihattoman Lokakuun viitoittamalla tiellä. Sillä poikkeuksella, että näissä tietyissä ja erityisissä tilanteissa maistuu luomuliha ja riista, jotka ovat kestävällä tavalla tuotettua lihaa. Tähän suuntaan olisi syytä siirtyä myös yleisellä tasolla. Toivotaan, että tämäntapaisilla luovilla kampanjoilla on vaikutusta tilanteeseen myös jatkossa.


You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *