Pitkä matka Uuteen-Kaledoniaan

Lässytetäänpä myrskyisän talvilauantain kunniaksi hieman kevyemmästä aiheesta. Olen kuulunut viimeiset kaksi ja puoli vuotta Kansan Uutisten vakiovihjetiimiin. Palstaa julkaistaan perjantaisin KU:n Viikkolehdessä. Vihjeiden laatimisvuoro osuu kohdalleni joka toinen viikko. Viikon vakiokierroksen ohella palstalla ruoditaan jalkapalloon liittyviä ilmiöitä ja spekuloidaan eri sarjojen ja cup-kilpailuiden mahdollisia menestyjiä ja antisankareita. Arkisto omista kirjoituksistani löytyy täältä (myös etusivun futista näpäyttämällä pääsee arkistoon).

Kollegoiden kanssa olemme useasti pohtineet jonkinlaisen vertailun tekemistä vihjeiden osumaprosenteista. Vakiokirjoittajista Pasi Palmu ja vierailevista tähdistä Elina Vainikainen ovat kertaalleen osuneet vihjeillään napakymppiin löydettyään kaikkiin kohteisiin oikeat merkit. Mitään kattavaa vertailua vihjeiden osumisesta ei ole tähän päivään mennessä kuitenkaan tehty.

Vakioveikkaus on varsin perinteikäs vedonlyöntipeli. Se on Veikkauksen ensimmäinen pelimuoto, joka on kuulunut viikon kattaukseen jo vuodesta 1940 lähtien. Itselleni lauantaivakio on ollut eräänlainen viikonlopun rituaali jo pitkään. Päivän pelejä on mielenkiintoisempaa seurata, jos on arvioinut joukkueiden menestysmahdollisuuksia hieman tarkemmin ennen avauspotkua.

Mitään isoja summia en vedonlyöntiin sijoita, osaksi johtuen kehnohkosta menestyksestä. Voitto-odotukset eivät ole nykyään järin huimat, kuten alempaa löytyvistä tilastoista voi tarkistaa. Useimmiten viikon rivi on 7 vaihtomerkin harava, jossa paras tulos on vähintään -1 osuneista kohteista.

Olin viime vuoden lopulla mukana vakioveikkauksen SM-skabassa. Menestys ei ollut kaksista (20 857 kilpailijan joukossa olin sijalla 5792.). SM-kisan tilastojen myötä innostuin kuitenkin rakentamaan pientä statistiikkapakettia KU:n palstalle tehtyjen vihjeideni osumisesta.

KU:n palstalla heitetään joka viikko sisään 16 euron arvoinen rivi, jossa on 7 varmaa ja 6 osittain vaihdeltua (kaksi merkkiä) kohdetta. Vuosina 2007–09 tein palstalle vihjerivin yhteensä 63 kertaa. Osumaprosentti ei ole ollut järin kaksinen. Kolmeatoista tai edes kahtatoista oikein ei ole ollut kertaakaan.

2007-2009 (yhteensä 63 riviä):
11 oikein: 4 kpl
10 oikein: 3 kpl
9 oikein: 18 kpl
8 oikein: 14 kpl
7 oikein: 6 kpl
6 oikein: 10 kpl
5 oikein: 6 kpl
4 oikein: 1 kpl
2 oikein: 1 kpl

Rahaa on riveillä tullut tähän mennessä yhteensä 79 euroa (suurin potti kierroksen 52/2009 48,30 euroa), joten aika rankasti ollaan tappiolla.

Joku (esim. kotiväki) voisi kysellä, että onko vakioveikkauksen harrastamisessa oikeastaan mitään järkeä, varsinkaan tällaisilla palautusprosenteilla. Toki pikavoittojen kannalta mielekkäämpää olisi etsiä ylikertoimia ja lyödä vetoa suuremmilla panoksilla pienemmästä määrästä kohteita. Toinen vaihtoehto on tietysti säästää rahat johonkin järkevämpään.

Vakioveikkauksen hurma pohjautuu mahdollisuuteen hakea loton tapaan suurta pottia pienellä rahalla. Ero lottoon on siinä, että vakiossa tarvitaan asiantuntemusta sekä kykyä arvioida muiden pelaajien tekemiä vääriä ratkaisuja (peliprosenttien tarkastelu).

Vaikka useimpina lauantai-iltoina vakiokuponki lentääkin pikavauhtia lehtiroskikseen noin kello seitsemän paikkeilla, toivo suurvoitosta elää yhä. Reissurahat vaikkapa Uuden-Kaledonian kierrokseen saattavat järjestyä jo tänään. Tai sitten ei. Siitäkin huolimatta: leuka rintaan ja kohti uusia vakioveikkauspettymyksiä! Pään hakkaaminen mäntyyn kasvattaa.


You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *