Oligarkkien näkymättömät kädet

Tässä esseessä käydään läpi asiat, jotka ovat menneet pieleen nykymuotoisessa kapitalismissa sekä pohditaan, voiko sen korjata ja millaisia vaihtoehtoja on olemassa.

Skotlantilainen moraalifilosofi ja taloustieteilijä Adam Smith esitti vuonna 1776 ilmestyneessä teoksessaan Kansojen varallisuus ajatuksen markkinoiden näkymättömästä kädestä, joka vertauskuvallisesti ohjaa valistuksen ajan hengessä rationaalisten yksilöiden sekä yhteisöjen toimintaa suunnaten syntynyttä varallisuutta sinne, missä sitä tarvitaan ja arvostetaan.

Smith käyskenteli maapallolla 250 vuotta sitten, mutta olen todennut viimeaikaisten keskustelujen perusteella, että edelleen monen oikeistolaisen ihmisen talousajattelu perustuu joko tahallisesti tai tahattomasti tähän sinänsä kauniiseen ja samalla pahasti väärinymmärrettyyn lausahdukseen.

Nykyisin tämä tarkoittaa ulinaa siitä, että verot ovat varkautta sekä pitkään jatkunutta oikeiston projektia, jossa pyritään tuhoamaan ja yksityistämään askel askeleelta julkisesti tuotetut palvelut, koska syntyneen taloususkonnon mukaan ”markkinat” eli näkymätön käsi tuottaisivat ne paremmin.

Lähdetään purkamaan tätä ajatuskyhäelmää kudelma kerrallaan.

Markkinatalouden syvin olemus

Ensinnäkään minkäänlaisia markkinoita ei olisi koskaan syntynyt ilman yhteiskunnallisia rakennelmia, joiden tämänhetkinen huipentuma on valtio tai vaikkapa Euroopan Unionin kaltainen valtioiden yhteenliittymä. Näkymätön käsi on todellakin näkymätön, koska sitä ei ole oikeasti olemassa Adam Smithin kuvaamalla tavalla.

Markkinatalous pohjautuu yksityiseen omistusoikeuteen ja sopimusvapauteen. Valtio ylläpitää järjestelmää, joka mahdollistaa vallan kolmijaon mukaisesti näiden oikeuksien määrittelyn, kehittämisen ja sopimusten täytäntöönpanon.

Esimerkiksi työmarkkinat toimivat työntekijän näkökulmasta tällä periaatteella eli työntekijä myy omaa osaamistaan ja aikaansa työnantajalle määrittelemällään hinnalla. Tähän liittyen myös työntekijöiden järjestäytyminen pohjautuu ihmisten vapauteen järjestäytyä neuvottelemaan omistamansa osaamisen ja ajan hinnasta valitsemallaan tavalla.

Ammattiyhdistysliike on siis lähtökohtaisesti olemassa olennaisena osana nykymuotoista markkinatalousjärjestelmää. Totalitaristisissa maissa ei ole ay-liikettä, koska niissä ei ole markkinoita.

Tässä valossa Etelärannan seinälle naulattuihin ja sieltä Orpon hallitusohjelmaan kopioituihin nykyoikeiston teeseihin kuuluva ay-viha on enimmäkseen surullista. Se paljastaa samalla, millaisen yhteiskuntamallin he oikeasti haluaisivat. Ikävöin Lasse Laatusen kaltaisia työnantajapuolen johtajia, jotka ymmärsivät yhteistyön merkityksen suomalaiselle yhteiskunnalle ja demokratialle – ja myös markkinataloudelle.

Lisäksi valtio vastaa markkinataloudelle välttämättömän infrastruktuurin, kuten esimerkiksi energiaverkon, liikenteen ja finanssijärjestelmän ylläpidosta. Puhumattakaan turvallisuudesta, joka kattaa hyvinvointivaltioissa väkivaltamonopolin eli poliisin ja armeijan ohella myös esimerkiksi sosiaali-, terveys ja koulutuspalvelut.

Tämä järjestelmä mahdollistaa tuotteiden ja palveluiden kehittämisen, kaupankäynnin ja tuotannon laajemman verkostoitumisen ja nykymuotoisen hämmästyttävän tehokkuuden, jonka lieveilmiöistä puhutaan myöhemmin tässä kirjoituksessa. Näitä julkisia, markkinataloudelle välttämättömiä palveluita ei olisi koskaan syntynyt näkymättömän käden ohjaamana.

On historian ironiaa, että Adam Smithin kuuluisinta lausahdusta käytetään nykyään puolustamaan sääntelemättömiä markkinoita valtion puuttumista vastaan ​​ja kapitalismin oligarkkien etujen suojelemiseksi.

Smith käytti näkymätöntä kättä metaforana ja vain muutamia kertoja koko tuotannossaan. Smithin markkinateoriaan kuului myös ajatus pienistä, paikallisista yrityksistä ja siitä, että tuotteista maksetaan todelliset kustannukset. Toki on huomattava, että 1700-luvun lopussa työvoima ei vielä kuulunut näihin kustannuksiin ja Karl Marxin ilmiintymiseen paikalle oli vielä vuosikymmeniä aikaa. Valitettavasti vielä 2020-luvullakin tämä on joillekin työnantajille haaste ja sen takia tarvitaan ay-liikettä.

Tuottavasta kapitalismista ekstraktiiviseen järjestelmään

Voidaan siis sanoa, että myös moraalifilosofina tunnetun Smithin ajatuksia on tulkittu vähintäänkin lavealla pensselillä myöhemmin historiassa. Näkymätön käsi -hajatelma on kulminoitunut uusklassisen talousteorian ykkösnimen Milton Friedmanin teesiin, jonka mukaan voiton maksimointi on yrityksen tärkein ja ainoa tehtävä.

Friedmanin mielestä yritykset ovat kuin rakennuksia, joilla ei voi olla moraalia. Myös Suomessa osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiön ensisijainen tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen.

Hirttäytyminen tähän ensisijaiseen tavoitteeseen irrottaa nykymuotoisen kapitalismin aiemmin kuvatusta markkinataloudesta ja tietyltä osin myös Adam Smithistä.

Oikeiston ideologisessa maailmassa kapitalismi on järjestelmä, joka tuottaa vaurautta, innovaatioita ja hyvinvointia – tähän ajatukseen perustuvat esimerkiksi kokoomuksen hellimät vaurauden valumateoriat eli rikkaiden pöydältä pienituloisille tippuvat leivänmurut.

Kapitalismin paradigma on kuitenkin muuttunut. Se ei ole enää tuottavaa kapitalismia. Olemme siirtyneet ekstraktiivisen kapitalismin aikakaudelle, jossa resurssien tuottama hyöty ohjataan oligarkeille ja samalla paikalliset yhteisöt ja ympäristö eli maapallomme maksavat haittojen kustannukset.

Tuottavassa kapitalismissa tuotetaan lisäarvoa, tavaroita tai palveluja, investoidaan pitkäjänteisesti, kilpaillaan avoimesti ja eletään symbioosissa demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän kanssa. Tämä on edelleen monen ihmisen päiväuni, joka on valitettavasti erittäin kaukana nykyisin elämästämme todellisuudesta.

Ekstraktiivisessa kapitalismissa tavoitteena on puolestaan repiä maksimaaliset voitot omistajille kaiken muun kustannuksella. Investoinnit ovat lyhytkestoisia eli yritystenkään tulevaisuus ei ole tässä toimintamallissa ratkaisevaa. Ne paloitellaan ja myydään tarvittaessa eteenpäin. Myös erilaiset kartellit ja monopolit ovat hyviä ja tavoiteltavia asioita. Lisäksi demokraattinen päätöksenteko on nykymuotoisen kapitalismin vihollinen, koska se pyrkii estämään edellisten asioiden syntymisen.

Ongelma ei ole uusi ja sen on nostanut esille muun muassa brittiläinen kansainvälinen taloussanomalehti Financial Times vuoden 2019 kampanjassaan, jossa penättiin kapitalismin resetointia. Kampanjan ydinsanoman mukaan vapaan markkinatalouden pitkäaikainen turvaaminen vaatii sitä, että voittojen tekemisen sijasta keskiöön nostetaan talousjärjestelmän yhteiskunnalliset ja ekologiset vaikutukset.

Mitään muutosta ei ole kuitenkaan nähty. Nykyinen teknologiasektori on ehkä paras esimerkki ekstraktiivisesta kapitalismista. Meta, Google ja vastaavat yhtiöt ovat arvokkaan asiakastiedon ja sosiaalisen median mafiakartelleja ja ne tuottavat satumaisia voittoja oligarkkiomistajilleen.

Samaan aikaan nämä amerikkalaiset teknologiayhtiöt tuottavat meille suuren osan näkemästämme informaatiosta, jolla ei ole usein tutkitun tiedon kanssa mitään tekemistä, luoden samalla syviä jakolinjoja yhteiskuntiin.

Tätä teemaa ovat laajasti peranneet Daron Acemoglu ja Simon Johnson teoksessaan Valta ja edistys – tuhatvuotinen kamppailumme teknologiasta ja vauraudesta. Acemoglu ja Johnson puhuvat visio-oligarkiasta eli taustoiltaan, maailmankuvaltaan ja sokeilta pisteiltään samanlaisten teknologiajohtajien sisäpiiristä. Heidän mukaansa tämä oligarkia monopolisoi yhteiskunnallisen vallan eikä välitä sen tuhoisista vaikutuksista äänettömiin ja vallattomiin.

Kun rahoitusmarkkinat kasvavat reaalitaloutta nopeammin, ekstraktiiviseen malliin siirtyminen kiihtyy. Suomessa on puhuttu paljon työn tuottavuudesta ja sen varjolla on jatkuvasti heikennetty työntekijöiden palkkoja ja perusoikeuksia. Suurin tekijä tuottavuusongelmien taustalla on kuitenkin se, että nykyisin pääomia ei kiinnosta perinteinen, tuottava adamsmithiläinen kapitalismi pätkääkään.

Pääomat, jotka ennen investoitiin ainakin osittain tuotannon, osaamisen ja infrastruktuurin kehittämiseen, ohjautuvat nykyään ulosmittaamaan pelkästään tuottoa niiden omistajille rahoitusmarkkinoiden kautta ilman reaalista tuotantoa.

Tässä turbo-oikeiston ideologisessa tyhjiössä valtiota eli muita ihmisiä ei tarvita mihinkään. Paradoksi on kuitenkin se, että kapitalismi tarvitsee tuekseen yhteiskunnan rakenteet, jotka nykyisellään mahdollistavat pääomien ja vaurauden keskittymisen.

Oligarkki on autiolla saarella yhtä avuton kuin kuka tahansa meistä, vaikka salkussa olisi miljardi euroa. Tuekseen hän tarvitsee Putinin tai Trumpin kaltaiset johtajat väkivaltamonopolien kanssa takomaan lisätuottoja tähän pohjattomaan kaivoon.

Ilman yhteiskunnan rakenteita ekstraktiivisen kapitalismin rälssi eli maapallon rikkain 0,001 prosenttia eli noin 60 000 ihmistä ei omistaisi kolme kertaa enemmän omaisuutta kuin köyhin puolikas maapallon 8,3 miljardista ihmisestä yhteensä. Samaan aikaan tämä maapallon rikkain prosentti ihmisistä vastaa 40 prosentista ilmastopäästöistä, kun lasketaan mukaan heidän kaikki omistuksensa planeettaa tuhoavissa yrityksissä.

Kasvun rajat ja vaihtoehdot planetaarisessa kriisissä

Lopuksi on hyvä pohtia, voiko kapitalismi muuttua ja jos ei, millaisia vaihtoehtoja on olemassa.

Muodostunut hyperkapitalismi ei ole väistämätön luonnonlaki. Se on ideologisten ja poliittisten valintojen tulos. Eriarvoisuus ja varallisuuden kasautuminen perustuvat rakenteisiin, joita ylläpidetään kertomuksella siitä, ettei vaihtoehtoja ole.

Kestävä ja oikeudenmukainen tulevaisuus edellyttää ekstraktiivisen kapitalismin romuttamista sekä talousjärjestelmän uudelleen suuntaamista palvelemaan ihmisiä, demokratiaa ja ympäristöä.

Markkinataloutta ei tarvitse eikä kannata hylätä kokonaan, koska se toimii rengin roolissa ja suitsittuna hyvin esimerkiksi paikallistalouden riittävän pienissä ympyröissä. Peruspalveluiden osalta se pitää erityisesti pitää aisoissa. Niitä voi kutsua vaikkapa yhteiskunnassa asuvien ihmisten tulevaisuuden palveluiksi kattaen muun muassa valtion tarjoamat maksuttomat terveys- ja koulutuspalvelut.

Nykyisessä tilanteessa tarvitsemme myös tuottavaan työhön liittymättömien tulojen osalta voimakasta regulaatiota eli esimerkiksi progressiivista varallisuus- ja perintöverotusta sekä perustulon, joka tasaa lähtökohtia yhteiskunnassa. Taloudellinen valta pitää saada väkevään demokraattiseen ohjaukseen ja näin murtaa pääoman ja rahoitusmarkkinoiden itseään ruokkiva tuhoisa oravanpyörä.

Tehdystä tuottavasta työstä maksettavassa korvauksessa eli palkassa kyse on työntekijän tekemästä lisäarvosta työnantajan pääomalle (ja kas näin, taas Marx loihti itsensä paikalle). Yksityisellä sektorilla lisätään yrityksen pääomaa ja julkisissa töissä valtion pääomaa.

Toinen keskustelu on sitten se, kuka lisää pääomaa mitenkin paljon. Valtaosa julkisella sektorilla lisää valtion pääomaa enemmän kuin heille maksetaan tällä hetkellä. Esimerkkinä vaikka lastentarhanopettajat, ensihoitajat ja leikkausten takia kusessa olevat virkahenkilöt, jotka hoitavat usean ihmisen tehtäviä nyt.  

Tämä on perinteistä työmarkkinoiden synnyttämää markkinataloutta, josta puhuttiin jo aiemmin. Siitä pitää maksaa lisäarvon tekijälle oikeudenmukainen palkka, jota oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa verotetaan toki progressiivisesti.

Oligarkkien ekstraktiivisessa kapitalismissa emme saa korvausta lisäarvosta. He eivät halua maksaa mitään meille. Sen vuoksi voittoa tuottavien teknologiayritysten, kuten Metan, Googlen, Applen ym. pitää jatkossa maksaa ihmisille korvaus näiden yritysten käyttämästä henkilötietoihimme liittyvästä informaatiosta eli nykyinen tilanne pitää kääntää päälaelleen.

Nämä korjausliikkeet eivät kuitenkaan ratkaise ihmiskunnan elämän ja kuoleman kysymystä eli ilmastonmuutosta ja luonnonvarojen kuihtumista. Kuten hyvin tiedämme, bruttokansantuotteen kasvu on vahvasti sidoksissa luonnonvarojen ja energian käyttöön sekä infrastruktuurin kasvuun. Aineetonta talouskasvua ei ole olemassa.

Vaikka siirtyisimme yhä enemmän palvelujen käyttöön kuluttamisen osalta, jatkuvan talouskasvun ideologia on törmäyskurssilla planetaaristen rajojen kanssa. Paketit kulkevat Kiinasta Suomeen yhä halvemmalla eli voit temuttaa eurolla mitä erilaisempaa hilavitkutinta itsellesi kotiinkuljetettuna.

Samaan aikaan räjähdysmäisesti lisääntyvä internetin ja tekoälyn käyttö aiheuttaa valtavaa energian tuhlaamista tarpeettomiin asioihin. Tähän liittyen nykyisin energiaomavaraisuutta lähestyvästä Suomesta ollaan tekemässä hyödyttömien datakeskusten reservaatti.

Teknologinen tehokkuus ei siis riitä irtikytkemään kasvua ympäristötuhoista. Ilmastonmuutos ja luontokato ovat seurausta rajattomasta kasvun vaatimuksesta.

Jotta voimme rakentaa kestävämmän ja oikeudenmukaisemman tulevaisuuden, meidän pitää kyseenalaistaa kasvun jyrkkä tavoittelu ja ottaa käyttöön uudet, ekologisesti suuntautuneet talousmallit, joissa yhteiskunta, luonto, ympäristö ja tulevat sukupolvet otetaan aidosti huomioon.

Sen vuoksi tarvitsemme irtikytkennän kyklooppimaisista BKT-mittareista. Hyvinvointi, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja ekologinen kestävyys täytyy nostaa uusiksi menestyksen mittareiksi.

Tästä jatkamme seuraavassa esseessä. Kiitos, että jaksoit lukea tänne asti. Ja näin.