Paluu tulevaisuuteen

Kansan Tahdon entinen päätoimittaja Eero Matero kirjoittaa lehden toistaiseksi viimeiseksi jääneessä numerossa edistysuskosta, joka kannatteli sodanjälkeisiä sukupolvia Suomessa. Joskus on sanottu, että suuret ikäluokat vapauttivat kulttuurin ja loivat hyvinvointivaltion projektin. Tapahtumat ja niiden seuraukset historiassa ovat varmasti tätä selitystä huomattavasti monimutkaisempia. Kehitysoptimismia tarvittaisiin kuitenkin edelleen. Materon mukaan se on muuttunut viime aikoina eilisen haikailuksi. Poliittisen ilmatilan ovat vallanneet neuvottomuus, epävarmuus ja pelko pahemmasta.

Ihmiskunta elää tällä hetkellä erilaisten kriisien aikaa. Sodat riehuvat eri puolilla maapalloa ja myös Eurooppa on saanut osansa suursodan arjesta Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Samaan aikaan tarvitsisimme rohkeaa ja ennakkoluulotonta politiikkaa ilmastonmuutoksen hidastamiseksi julkisten investointien muodossa. Nämä asiat nivoutuvat toisiinsa. Fossiilivapaus tarkoittaa myös vapautta Venäjän kaltaisista fossiilienergialla verirahaa takovista valtioista.

Kirjoitin ennen viime kevään eduskuntavaaleja tässä blogissa menneisyys- ja tulevaisuuspuolueista. Valitettavasti vaaleissa konservatiiviblokki voitti. Niin sanotut sivistysporvarit ovat piiloutuneet perunakellareihin, jos heitä oli edes koskaan olemassa. Suomea hallitaan tällä hetkellä pelolla, vihalla ja ankeuttamalla. Katseet on käännetty menneisyyteen tulevaisuuden sijasta.

Kriiseistä huolimatta ihmiset kaipaavat poliittisilta johtajiltaan tulevaisuuden visioita sekä ajatuksia ja toimenpiteitä meitä vaivaavien ongelmien ratkaisemiseksi. Heidän pitää myös pystyä mukautumaan maailman muuttumiseen. Mitään ei ole myöskään pakko tehdä, vaan jokainen päätös on poliittinen valinta ja se pitää pystyä perustelemaan ihmisille. Lisäksi tarvitaan kykyä luoda yhtenäisyyden henkeä yhteiskuntaan. Se tarkoittaa käytännössä päätöksiä, joiden negatiiviset seuraukset eivät kohdistu kohtuuttomasti yksittäisiin ihmisryhmiin.

Petteri Orpon hallitukselta puuttuvat nämä kyvyt täysin. Hallitus on ensinnäkin arvoiltaan patakonservatiivinen eli se makaa ideologisesti 1950-luvun poterossa. Arvoliberalismi on demokraattisessa oikeusvaltiossa sisäänkirjoitettuna perustuslakiin ja vähemmän yllättäen oikeusvaltion periaatteet ovatkin olleet hallituspuolueiden hyökkäysten kohteena. Kun historian tunneilla on opiskeltu vallan kolmijako-oppia, nykyiset ministerit ovat notkuneet röökipaikalla.   

Hallituksen tekemistä poliittisista valinnoista huokuu myös kaipuu menneisyyteen. Nyt tehtävistä ratkaisuista vastuun joutuvat viime kädessä kantamaan pienituloisten ohella nuoret. Orpon hallituksen viesti Suomen nuorison suuntaan on hyytävä. Työmarkkinoille halutaan viidakon lait lisäämällä epävakautta ja kyykyttämällä duunareita. Opintotuesta ja yleisestä asumistuesta leikataan. Samalla erityisesti nuorille tärkeät kunnianhimoiset ilmastotoimet ovat väistyneet halpahintaisen bensapopulismin tieltä.

Hallitus on perustellut erityisesti heikossa asemassa oleviin kohdistuvaa leikkauspolitiikkaansa valtion velkaantumisella. Taustalla ovat erityisesti Suomen väestön ikääntyminen, verotulojen kasvun hidastuminen sekä kasvavat puolustusmenot. Lisäksi koronakriisi aiheutti lisämenoja, joita ilman ei olisi siltaa kriisin yli kuitenkaan pystytty rakentamaan.

Jos valtion velkaantumisesta oltaisiin hallituksessa oikeasti huolissaan, verotusta ei olisi pitänyt keventää vaan miettiä ensisijaisesti valtion tulojen lisäämistä. Nyt ollaan tilanteessa, jossa Orpon hallitus ottaa enemmän velkaa kuin globaalien kriisien keskelle joutunut edeltäjänsä! Samalla se jakaa miljardiluokan veroalen hyvätuloisille. Tässä taas esimerkki siitä, että toimenpiteiden kohdistaminen on aina poliittinen päätös.

Lisäksi muun muassa polttoaineveron ja työttömyysvakuutusmaksun alennukset olisi voitu jättää tekemättä. Työttömyysvakuutusmaksun alennus vähentää julkisen sektorin tuloja noin miljardi euroa ja se kohdennetaan lisäksi osittain työnantajille. Kassavarojen muutoksen olisi voinut ennakoida ja huomioida monella tavalla, esimerkiksi tuloverotukseen liittyviä päätöksiä tehdessä.

Valtion tulevaisuuden tulovirtoja ajatellen leikkaukset koulutukseen, tutkimukseen ja terveyteen ovat vahingollisia. Ne ovat tulevaisuusinvestointeja, joiden positiiviset vaikutukset näkyvät tulevina vuosina. Nyt tehdään taas talouspolitiikkaa vuoden syklillä eli vain se merkitsee, mitä suuressa keltaisessa kirjassa eli valtion vuosittaisessa budjettikirjassa lukee. Ilmatilaa hallitsee konservatiivinen ajattelu, jossa valtio voidaan säästää hengiltä kunhan vain rajojen yli ei saavu liikaa ulkomaalaisia ihmisiä.   

Sipilän hallituksen tapaan vaikutusarvioita ei ole tehty. Pientä toivoa herättää siis se, että kahdeksan vuoden takaiseen tapaan jossain vaiheessa huomataan leikkausten jälkilaskun olevan karmaisevan ja ainakin osa typeristä ja tuhoisista päätöksistä perutaan.

Seuraava mahdollisuus tulevaisuusmyönteisempään politiikkaan avautuu eduskuntaan valittavien ihmisten osalta vasta kolmen ja puolen vuoden kuluttua. DeLoreanista emme vielä osaa rakentaa aikakonetta, joten suoraan vuoteen 2027 ei voida hypätä. On siis edettävä pienin askelin kohti maalia. Ja kuten otsikon elokuvassa, vaihtoehtoisia tulevaisuuksia on olemassa.