Tagged: verotus

0

Oulun talous kehittyy hyvinvointiin ja elinvoimaan panostamisen kautta

Kuntavaalien talouskeskustelut ovat kiertäneet myös Oulussa tuttua kehää. Talousasioita käsitellään pintapuolisesti, lähinnä vuosittaisen käyttötalouden näkökulmasta. Kuten myös vaalikoneiden kysymyksissä, vastakkainasettelua on haettu veronkorotusten ja palveluista leikkaamisen välille. Pitkän tähtäminen tulevaisuusvisioita ei ole juuri näkynyt. Samalla keskustelussa ovat jääneet paitsioon kuntien...

0

Viron mallissa köyhä on maksumies

Suomalaisten verotiedot vuodelta 2013 julkaistiin tällä viikolla. Lehdistä vuosittain luettavissa olevat listaukset ovat eräänlaista sosiaalipornoa, mutta ne antavat samalla hyödyllistä tietoa tuloerojen kehittymisestä Suomessa. Verotiedot paljastavat meille tärkeää tietoa tulojen rakenteen radikaalista muuttumisesta viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Suomessa muutettiin verotuksen...

0

Veronkorotukset palvelugiljotiinia pienempi paha

Eräs valveutunut äänestäjä kyseli tänään näkemyksiäni sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyviin kysymyksiin ja ongelmiin Oulussa. Palautteessa todettiin, että puutteita ja avoimia kysymyksiä löytyy niin päivähoitopuolelta kuin lastensuojelustakin. Ongelmia on myös muualla, kuten terveysasemilla. Vastasin ongelmien liittyvän sote-puolen alibudjetointiin, jota on Oulussa...

0

Minä ja me

Jokin aika sitten veroilmoitusta tekiessäni pohdin yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden suhdetta yhteiskunnassa. Verotushan liittyy solidaarisuuteen erittäin voimakkaasti. Progressiivinen verotus on solidaarisuuden korkein muoto yhteiskunnallisella tasolla. Suomessa on paljon ihmisiä, jotka jaksavat valittaa veroista. Poliittiselle oikeistolle kireä progressiivinen verotus on myrkkyä. Kokoomusideologeille...

0

Vasemmisto suuntaa eteenpäin

Kalevan pääkirjoituksessa (1.5.) toistettiin vanhaa kapeakatseista näkemystä Vasemmiston kriisistä ja visioiden puutteesta. Jos vasemmistolaisen liikkeen tulevaisuuden näkymiä tarkastellaan viimeaikaisten tapahtumien ja päätösten valossa, päädytään kuitenkin täysin päinvastaiseen lopputulemaan. Tulevaisuuteen suuntaava Vasemmisto edustaa niitä harvoja tahoja, joilla on aitoa kiinnostusta parantaa...

0

Vastuu on raskas kantaa

Päätin kirjata ylös muutamia ajatuksia uudesta hallituksesta ja Vasemmistoliiton roolista niin neuvotteluissa kuin jatkokuvioissakin. Suurin osa kirjoitetusta on varmasti jo sanottu jossain muualla (vähintään perjantai-illan Facebook-väännöissä), joten pahoittelut mahdollisesta toistosta. Lähden liikkeelle hyvistä asioista, joiden kautta mennään ohjelman ongelmiin ja...