Tagged: Matti Vanhanen

0

Viron mallissa köyhä on maksumies

Suomalaisten verotiedot vuodelta 2013 julkaistiin tällä viikolla. Lehdistä vuosittain luettavissa olevat listaukset ovat eräänlaista sosiaalipornoa, mutta ne antavat samalla hyödyllistä tietoa tuloerojen kehittymisestä Suomessa. Verotiedot paljastavat meille tärkeää tietoa tulojen rakenteen radikaalista muuttumisesta viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Suomessa muutettiin verotuksen...

0

Barnen betalar

”Pappa betalar” on vanha hassuttelu, joka liittyy avokätisesti jälkipolvensa kuluja kuittaavaan rikkaaseen isukkiin. Sanonta liitetään usein sellaisiin perheisiin, joilla on massia millä mällätä. Näissä porukoissa iskällä ja äiskällä riittää maksukykyä myös jatkossa. Usean pitkän työuran tehneen, varakkaamman vanhemman ihmisen lompakossa...

0

Kahden kastin Eurooppa

Helsingin Club Libertéssä järjestetään tänään ¡Olé romani! -tilaisuus. Etelä-Suomen Vasemmistonuorten järjestämässä tapahtumassa keskustellaan Euroopan ja Suomen romaneiden kohtaamasta syrjinnästä. Vaikutan nykyisin enenevässä määrin Oulun suunnalla, joten nämä kemut jäävät valitettavasti väliin. Suosittelen kuitenkin paikalle menemistä, mikäli asia kiinnostaa ja Helsingissä...

3

Rouvat ja herrat pääministerit

Eilisiltana koitti etukäteen kohutun tv-elokuva Pääministerin ensi-ilta. Tokihan raina piti katsoa ja kyllä: pätkä herätti runsaasti ajatuksia. Faktaa ja fiktiota sekoittaneessa elokuvassa kerrattiin vuoden 2003 Irakgateksi nimetyn asiakirjaskandaalin tapahtumat silloisen keskustajohtajan ja pääministerin Anneli Jäätteenmäen näkökulmasta. Jäätteenmäen pääministerikausi jäi vain...

0

Talousjeesus saapui kaupunkiin

Taloustieteen nobelisti Paul Krugman esitelmöi maanantaina Helsingissä Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran tilaisuudessa. Medialle ja suomalaisille poliitikoille Krugmanin vierailu oli ehdoton merkkitapaus ja se saikin osakseen ansaittua huomiota maamme tiedotusvälineissä. Krugmania pidetään ainakin jollain tasolla vasemmistolaisena talousteoreetikkona. Tämä lähinnä sen vuoksi, että hän...

0

Bisneselämän opit tunkeutumassa koulumaailmaan

Bisnesmaailman opit valtaavat yhä enemmän jalansijaa suomalaisessa koulutuspolitiikassa. Uusi yliopistolaki on tuomassa yritysmaailman edustajat yliopistojen hallituksiin taistelemaan omien etujensa puolesta. Tämä trendi ei koske enää vain korkeakouluja. Samoja toimintatapoja ajetaan nyt sisään myös maamme peruskouluihin. Eräs esimerkki yritysmaailman ja koulujen...