Tagged: liikunta

0

Harrastamisen Oulun malli käyttöön

Kuntavaalien vaalikoneissa on kysytty ehdokkailta monenlaisia kysymyksiä esimerkiksi Afrikan Tähti -lautapelistä ja siitä, saako mitään enää sanoa, mutta yksi aihe loistaa poissaolollaan. Liikunta on jäänyt vaalikoneissa ja -keskusteluissa paitsioon. Orpon hallituksen päätökset ovat herättäneet huolta liikuntaväessä, sillä leikkaukset liikuntapaikkarakentamisen tukeen...

0

Skeittauksen olosuhteiden kehitykseen mallia Tampereelta

Oulun skeittausolosuhteet ovat viime vuosina heikentyneet merkittävästi Hiukkavaaran skeittihallin sulkemisen myötä. Halli toimi vuodesta 2000 lähtien paikallisen skeittiyhteisön keskuksena, tarjoten laadukkaan harrastuspaikan pitkän talvikauden ajalle sekä kohtaamispaikan lajin harrastajille. Hiukkavaaran skeittihalli oli ennen sulkemistaan Suomen vanhin skeittihalli ja nähtävyys skeittaus-...

0

Harrastamisen Oulun malli käyttöön

Petteri Orpon hallituksen vahingollinen liikuntapolitiikka on herättänyt aiheellista huolta liikuntakentällä. Tuoreimman budjettiesityksen sisältämät leikkaukset liikuntatoimen rahoitukseen, kuten liikuntapaikkarakentamisen tuen ja seuratuen vähentäminen, kaventavat urheiluseurojen toimintamahdollisuuksia ja vähentävät suoraan suomalaisten liikkumista.  Lisäksi liikuntapalveluiden arvonlisäveron korottaminen vähentää liikuntapalveluiden käyttöä, mikä johtaa liikkumattomuuden...

0

Hallituksen budjettiesitys paisuttaa liikuntapommia

Suomessa on kytenyt jo pitkään liikuntapommi. Suomalaiset eivät liiku ja urheile riittävästi. Liikkumattomuus uhkaa työ- ja toimintakykyämme ja myös ihmisten henkistä jaksamista. Jatkuvasti paisuva ongelma aiheuttaa valtavia kustannuspaineita tulevaisuudessa jo muutenkin hallituksen leikkausten myötä kuilun partaalla horjuvan sote-järjestelmämme kantokyvylle. Liikkumattomuuden...

0

Liikunta-asiat paitsiossa useimmissa eduskuntavaaliohjelmissa

Eduskuntavaaleihin on aikaa tätä kirjoitettaessa enää 50 päivää ja suurin osa puolueista on julkaissut jo ohjelmansa vaaleihin. Talous on tärkeä osa politiikkaa ja näissäkin vaaleissa on puhuttu paljon valtion velkaantumisesta ja siitä, millaisilla toimenpiteillä saataisiin valtion kassaan lisää rahaa ja...

0

Hei­nä­pään sta­dio­nis­ta tulisi koko Poh­jois-Suo­men jal­ka­pal­lo­kes­kus

Heinäpään jalkapallostadionin ympärillä käydään vilkasta keskustelua Oulussa. Me allekirjoittaneet tuemme hanketta. Yksityisten toimijoiden on hyvä kantaa vastuuta olosuhdeinvestoinneistaan, kuten nyt ollaan tekemässä. Julkisen puolen rooli on huolehtia kuntalaisten liikunta- ja urheilumahdollisuuksista, kuten uimahalleista. Hankkeen toteuttajat ovat kertoneet julkisuudessa, että stadionille...