Tagged: Kansan Tahto

0

Kiekon kääntöpuoli

Viikko sitten vietettiin itsenäisen Suomen 96-vuotissyntymäpäiviä jääkiekkoaiheisissa tunnelmissa. Samana päivänä siirtyi ajasta ikuisuuteen kotimaamme ikätoveri, Etelä-Afrikan entinen presidentti Nelson Mandela, jolla oli keskeinen rooli rasistisen apartheid-hallinnon kaatamisessa. Aloitetaan Mandelasta. Tutustuin itse tämän afrikkalaisen vapaustaistelun ikonin vaiheisiin tehdessäni opinnäytetyötä Rivonian oikeudenkäynnistä,...

0

Leikkauspolitiikka tappaa

Suomalaista hyvinvointivaltiota on pidetty malliesimerkkinä siitä, miten koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut tuotetaan kaikille kansalaisille kattavasti ja korkeatasoisesti. Väitteelle löytyy faktapohjaa viime vuosien kolhuista huolimatta. Koulutusjärjestelmämme on globaalisti tarkasteltuna huipputasoa. Kehittyneiden maiden koulutuksen tasoa vertaillut englantilainen koulutusyritys sijoitti viime vuonna Suomen...

0

Puhdas luonto on pohjoisen arvokkain luonnonvara

Lauantain kansanedustajakiertueella tarjoutui poliitikan teon ohella mahdollisuus nauttia Pohjois-Suomen upeasta luonnosta. Ruska-aika tekee parhaillaan komealla tavalla tuloaan Kainuun vaaramaisemiin. Kyseessä on jälleen muistutus siitä, miten arvokas ja ainutlaatuinen luontomme onkaan. Suomalainen luonto on myös maailmalla arvostettu asia. Se on poikinut...

0

Laman opetukset

1990-luvun talouslama oli vaikutuksiltaan Suomen sotienjälkeisen historian pahimpia kriisejä. Talous ylikuumeni virheellisten poliittisten päätösten ja pankkisektorin kasinokikkailun takia. Kriisin katastrofaalisten seurausten maksajiksi laitettiin tavalliset ihmiset. Kymmenet tuhannet suomalaiset ylivelkaantuivat ja heidät heitettiin kuvaannollisesti katolta alas yksin pimeyteen. Vain harva selvisi...

0

Viestejä kentältä

Heinäkuu on perinteisesti vasemmistolaisten rantailtojen aikaa. Väki kokoontuu vapaamuotoisiin tapahtumiin keskustelemaan tulevan talven kuvioista ja tapaamaan poliittisia vaikuttajia. Tänä vuonna iltamia vietettiin muun muassa Kalajoella, Kuhmossa ja Pyhäjärvellä. Itse ehdin vierailla niistä kahdessa viimeksi mainitussa. Kesätapahtumissa käytiin keskusteluja, joiden aiheet...

0

Ilman liikettä ei ole voimaa

Tampereen puoluekokouksen avauspotkuun on tätä kirjoitettaessa aikaa enää puolitoista viikkoa. Puoluetoimistolla ja piireissä tehdään täyttä häkää valmisteluja kolmensadan kokousedustajan onnikkakyytien, majoituskuvioiden ja muiden käytännön asioiden järjestämiseksi. Mansesterin kokoontumisajoissa käsitellään aina kiinnostavien henkilövalintojen ohella kahta asiakirjaa. Punavihreä tulevaisuus -visiopaperia on käsitelty...