Tagged: Kainuu

0

16 kirvesmiestä ja 21 sairaanhoitajaa

Kuntavaalien ehdokasasettelu saatiin viime viikolla päätökseen. Projekti oli pitkä ja sen seurauksena Vasemmistoliiton listoilta löytyy nyt Oulun vaalipiirin alueella yhteensä 485 fiksua ja filmaattista vasemmistoihmistä, jotka ovat pyrkimässä kunnan- ja kaupunginvaltuustoihin lokakuun vaaleissa. Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto asetti kevättalvella tavoitteeksi neljäsataa ehdokasta...

0

Pohjolan Kongosta kajahtaa

Kävin viime lauantaina mutkan Kajaanissa. Kainuun Vasemmiston kokouksessa pinnalle nousi monta asiaa, päällimmäisenä maakunnan rajusti alijäämäinen budjetti ja tulevat mullistukset kuntakentällä. Talven aikana on käyty debattia myös muista päivänpolttavista aiheista. Kaivosteollisuuden nousu pohjoisessa Suomessa on ollut keskusteluiden kuuminta hottia jo...

0

Renkailta suksille?

Pohjoisessa Suomessa välimatkat ovat pääosin pitkiä ja yksinäisiä. Matkaa taitetaan usein yhden hengen seurueessa ja omalla kulkuvälineellä, oli se sitten suksipari, kelekka tai henkilöauto. Kuu ja revontulet korvaavat näillä erikoiskokeilla katulamppujen keinovalaistuksen. Tunnetta matkatekoon tuovat vaihtelevat luonnonolosuhteet sekä paikalliset sarvipäiset...