Tagged: Helsinki

0

Asuminen osaksi yhteiskuntasopimusta

Helsingin Sanomat kertoi viime viikolla, että asuntojen hintaero pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välillä on revähtänyt uusiin ennätyslukemiin. Asumisen kalleus ajaa pääkaupunkiseudun pienituloiset taloudelliseen ahdinkoon ja vaikuttaa jo työvoiman liikkumiseen maan sisällä. Tämänkin kriisin on aiheuttanut pohjaton ahneus. Vuonna 1989 toteutettu...

0

Helsinki on riippuvainen muusta Suomesta

Vihreiden Jukka Relander asettaa kirjoituksessaan Helsingin ja muun Suomen edut tympeällä tavalla vastakkain. Relanderin mielestä Helsingissä tehty työ pitää muun Suomen asuttuna ja aluepoliittiset ratkaisut eivät tuo mukanaan talouskasvua. Pääkaupungin valinta on ollut Suomessa aina aluepoliittinen ratkaisu. Ruotsin vallan aikana...

0

Kahden kastin Eurooppa

Helsingin Club Libertéssä järjestetään tänään ¡Olé romani! -tilaisuus. Etelä-Suomen Vasemmistonuorten järjestämässä tapahtumassa keskustellaan Euroopan ja Suomen romaneiden kohtaamasta syrjinnästä. Vaikutan nykyisin enenevässä määrin Oulun suunnalla, joten nämä kemut jäävät valitettavasti väliin. Suosittelen kuitenkin paikalle menemistä, mikäli asia kiinnostaa ja Helsingissä...

0

Raha puhuu myös kuntavaaleissa

Vastasin viime viikolla Attacin vaalikoneeseen, jossa udeltiin ehdokkaiden vaalirahoituksesta. Vaalikoneessa oli mielenkiintoinen avoin kysymys, jossa haastettiin ehdokkaat julkaisemaan omat vaalibudjettinsa jo ennen vaaleja. Oman kampanjani hinta asettuu noin lopulta 500 euron tienoille. Nettisivut maksoivat viitisen kymppiä ja vaaliflyereistä pulitin pari...