Category: Politiikka

0

Panostus liikuntapalveluihin kannattaa aina

Oulu on ollut jo pitkään menestyksekäs liikunta- ja urheilukaupunki. Oulusta on ponnistanut maailmalle suuri joukko huippu-urheilijoita ja oululaiset seurajoukkueet ovat niittäneet menestystä useassa lajissa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Urheilun tuottamien elämysten ohella myös kuntoliikunnalla sekä liikuntaharrastusten tukemisella on keskeinen rooli...

0

Uefan on siirryttävä sanoista tekoihin

Uefa ja Fifa ovat taistelleet rasismia vastaan mediakampanjoilla, mutta sanat eivät enää riitä. Viime viikolla vietettiin rasisminvastaista viikkoa, joka huipentui perjantaiseen Minna Canthin ja tasa-arvon päivään. Teemaviikko osoitti tärkeytensä valitettavalla tavalla Glasgow Rangersin ja Suomen maajoukkueen Glen Kamaran jouduttua Slavia...

0

Historia ei lopu, me jatkamme sitä

Timothy Snyderin tietoteos Tie epävapauteen on kertomus politiikan mannerlaattojen siirtymisestä uusiin asetelmiin 2010-luvun aikana. Kirja käy seikkaperäisesti läpi fasistisen ja autoritaarisen ajattelun esiinmarssin aloittaen Vladimir Putinista ja päätyen Donald Trumpin nousuun Yhdysvaltain presidentiksi, unohtamatta eurooppalaisen äärioikeiston roolia tässä tarinassa. Hätkähdyttävän...

2

Katseet tulevaisuuteen liikenteen kehittämisessä

Niin sanottu bensakapina on jälleen kerran osoitus siitä, että fake news uppoaa kansaan kuin häkä. Kuten alla olevasta graafista voi havaita, polttoaineverojen reaaliarvo on ollut vakaa vuosikausia. Bensan hintaan vaikuttava asia on verotuksen sijasta raakaöljyn hinnan heilahtelu. Eli adressi kannattaa...

0

Pohjoisen EU-rahoitus on tärkeä koko Suomelle

Suomen EU-aluekehitysrahoista on väännetty peistä jo pitkään. Etelä- ja Länsi-Suomen maakunnat ovat rohmuamassa isompaa osuutta kehitysrahapotista, vaikka EU:n perussopimuksen mukaan rahoitus kuuluu harvaanasutuille alueille. Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto odottaa, että perussopimuksen mukainen tulos pohjoisen huomioimisessa toteutuu myös hallituksen käsittelyssä. Näin pohjoinen tukee...

0

Poikkeustila pakottaa urheiluseurat kertomaan, miksi ne ovat olemassa

Eräs koronapandemian aiheuttaman poikkeustilan suurimmista haasteista liittyy perheiden hyvinvointiin. Suurin osa lapsista käy tällä hetkellä koulua kotoa käsin. Perheiden lähtökohdat ja voimavarat ovat erilaisia. Osa lapsista pysyy etäopetusvankkureissa mukana, kun taas toiset ovat vaarassa pudota kokonaan kärryiltä. Vanhempien harteille on...