Category: Kunnallispolitiikka

3

Lähellä, mutta silti niin kaukana

Osallistuin tänään Oulun kaupungin lähidemokratiatoimikunnan perehdytystilaisuuteen. Kyseinen toimielin kokoontuu ensimmäistä kertaa uudella kokoonpanolla ensi maanantaina ja joukot oli kutsuttu koolle lyhyeen ennakkokeskusteluun, jossa käytiin läpi toimikunnan tehtäviä ja tulevaisuuden suuntalinjoja. Tästä kirjoituksesta löydät ensimmäisen vaiheen havaintojani aiheesta. On syytä aluksi...

0

Luottamuksellisesti Sinun puolestasi

Kuntavaalisyksy on jatkunut vaalipäivän jälkeen luottamuspaikkojen jakorumballa. Kuukausi sitten käydyissä vaaleissa valittiin yhteensä 10 000 valtuutettua suomalaisiin kuntiin ja kaupunkeihin. Kaikille ehdokkaille ei valtuustopaikkaa herunut, mutta onneksi erilaisia luottamustehtäviä on jaossa moninkertainen määrä valtuuston tuoleihin verrattuna. On tärkeää löytää kaikille fiksuille...

0

Sydän kivestä: Vielä kerran pojat!

Ensi viikolla tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun tuuttasin ensimmäisen tekstin maailmalle tämän blogialustan merkeissä.  Homma lähti alunperin käyntiin vaaliblogina, mutta tekstejä on tuotettu aktiivisesti myös vaalien välillä. Vanhana tilastoniilona olen seurannut kävijöiden määrää aika ajoin ja lukijoitakin näyttäisi löytyvän...

0

Katseet kohti tulevaisuutta

Tätä kirjoitettaessa on kulunut 10 päivää ja 12 tuntia siitä, kun viimeinen leimalla varustettu kuntavaalien äänestyslappu lävähti uurnaan jossain päin Suomenniemeä. Vaaleja valmisteltiin vuoden verran ja usealla paikkakunnalla kampanjoitiin jo kesästä lähtien. Rupeama on ollut pitkä ja hektinen. Moni ehdokas...

0

43,4

Otsikon lukema on sunnuntaisten kuntavaalien äänestysprosentti asuinalueellani Oulun Toppilassa. Lukema on järkyttävä ja se kertoo karulla tavalla ihmisten kiinnostuksesta kenties tärkeimpiä Suomessa järjestettäviä vaaleja kohtaan. Yhä suurempi osa ihmisistä on vieraantumassa täysin paikallisesta päätöksenteosta. Koko maassa äänestysprosentti oli 58,2 ja...

0

Kansainvälisyys on Oulun vahvimpia voimavaroja

Eräs Oulun merkittävimmistä vahvuuksista on ollut aina kansainvälisyys ja avoimuus. Oulu sai tapulikaupunkioikeudet vuonna 1765 ja pitkän aikaa kaupunkimme oli yksi kansainvälisen kaupan solmukohdista Euroopassa – erityisesti Pohjois-Suomen mustan kullan eli tervan ansiosta. Pohjolan tervaa tarvittiin silloisten merivaltojen laivojen voiteluun....