Category: Kunnallispolitiikka

0

Oulun tartuttava stadionhankkeeseen

AC Oulu on hakenut suunnitteluvarausta Heinäpäähän rakennettavalle 5 000 -paikkaiselle jalkapallostadionille. Monikäyttöiselle tekonurmistadionille on Oulussa tarvetta, sillä näillä leveysasteilla nurmikentät eivät ole useimmiten vielä pelikunnossa kuningaslajin pääsarjojen alkaessa huhtikuun alussa. Stadion toimisi Laivastonsinisten kotipesänä sekä palvellen myös alueen muiden seurojen tarpeita...

0

Häntä heiluttaa koiraa, osa 1

Kuntavaalien jälkeen Vasemmistoliiton Oulun kunnallisjärjestö antoi allekirjoittaneelle valtakirjan kahteen tehtävään. Ensimmäinen niistä oli neljän vuoden pesti Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunnan varajäsenenä. Toisena tehtävänä otin vastaan Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen jäsenyyden, jonka piti alun perin olla lyhyt alle vuoden kestävä siirtymäajan...

0

Punainen Pohjola

Vaalijuna puksuttaa jo pikavauhtia kohti seuraavaa asemaa, mutta ennen lomakepinon uutta karttumista on hyvä päästellä vielä vähän höyryjä ulos ja analysoida kuntavaalien tulosta pohjoisen Suomen näkökulmasta. Tämä kirjoitus oli tarkoitus saattaa tulille jo muutama viikko sitten, mutta piirikokous- ja vappukiireissä...

0

Liikuntaan panostaminen kannattaa aina

Suomen kunnissa ja kaupungeissa käytetään vuosittain yhteensä 700 miljoonaa euroa liikuntapalveluiden järjestämiseen. Summa on vain noin kaksi prosenttia kuntien kokonaisbudjetista, joten nämä rahat ovat kuntien taloudessa kuin pisara meressä. Niiden hyöty on lisäksi moninkertainen. Toimivat liikuntapalvelut vaikuttavat merkittävästi kuntalaisten terveyteen...

0

Investointeja ihmisiin

Rakkaasta kotikaupungistani Oulusta löytyy paljon asioita, jotka toimivat hyvin. Meillä on ainakin toistaiseksi kansainvälisessä vertailussa korkealle sijoittuva yliopisto ja menestyvää teknologiateollisuutta. Kaupunki kasvaa kovaa vauhtia. Oulussa rakennetaan ja investoidaan taloustaantuman vaikutuksista huolimatta. Investoinnit ihmisten hyvinvointiin ovat jääneet Oulussa kuitenkin puolitiehen....

0

Lasten ääni kuuluviin Oulussa

Oulussa on ollut käytössä vuoden 2016 alusta lapsiystävällinen kunta -toimintamalli. Mallin myötä kaupunki on sitoutunut kahden vuoden mittaiseen projektiin, jossa kaupunki arvioi päätöksentekoa ja toimintaansa lasten ja nuorten osallisuuden näkökulmasta. Lapsiystävällisen kunnan päätöksenteossa arvioidaan päätösten lapsivaikutuksia. Lapset otetaan mukaan palveluiden...