Author: Jaakko

0

Punainen Pohjola

Vaalijuna puksuttaa jo pikavauhtia kohti seuraavaa asemaa, mutta ennen lomakepinon uutta karttumista on hyvä päästellä vielä vähän höyryjä ulos ja analysoida kuntavaalien tulosta pohjoisen Suomen näkökulmasta. Tämä kirjoitus oli tarkoitus saattaa tulille jo muutama viikko sitten, mutta piirikokous- ja vappukiireissä...

0

Liikuntaan panostaminen kannattaa aina

Suomen kunnissa ja kaupungeissa käytetään vuosittain yhteensä 700 miljoonaa euroa liikuntapalveluiden järjestämiseen. Summa on vain noin kaksi prosenttia kuntien kokonaisbudjetista, joten nämä rahat ovat kuntien taloudessa kuin pisara meressä. Niiden hyöty on lisäksi moninkertainen. Toimivat liikuntapalvelut vaikuttavat merkittävästi kuntalaisten terveyteen...

0

Investointeja ihmisiin

Rakkaasta kotikaupungistani Oulusta löytyy paljon asioita, jotka toimivat hyvin. Meillä on ainakin toistaiseksi kansainvälisessä vertailussa korkealle sijoittuva yliopisto ja menestyvää teknologiateollisuutta. Kaupunki kasvaa kovaa vauhtia. Oulussa rakennetaan ja investoidaan taloustaantuman vaikutuksista huolimatta. Investoinnit ihmisten hyvinvointiin ovat jääneet Oulussa kuitenkin puolitiehen....

0

Lukuja Suomen sotehistoriasta

Eduskuntapuolueet löysivät maaliskuussa 2014 yhteisymmärryksen sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisesta Suomessa. Jyrki Kataisen kuuden puolueen hallitus (kokoomus, sdp, vihreät, vasemmistoliitto, rkp ja kd) sekä oppositiopuolueet keskusta ja perussuomalaiset hieroivat saman vuoden kesällä sote-lain yksityiskohdat kuntoon. Uudistuksen pohjana olivat nykyistä vahvemmat sote-alueet,...

0

Lasten ääni kuuluviin Oulussa

Oulussa on ollut käytössä vuoden 2016 alusta lapsiystävällinen kunta -toimintamalli. Mallin myötä kaupunki on sitoutunut kahden vuoden mittaiseen projektiin, jossa kaupunki arvioi päätöksentekoa ja toimintaansa lasten ja nuorten osallisuuden näkökulmasta. Lapsiystävällisen kunnan päätöksenteossa arvioidaan päätösten lapsivaikutuksia. Lapset otetaan mukaan palveluiden...

0

Suomalaista superruokaa

Saunaparlamentti on kolumnisarja, joka ammentaa jutun juurta muun muassa uimahallien saunakeskusteluista. Puhdas luonto ja ympäristö ovat Suomen parhaita käyntikortteja maailmalla. Esimerkiksi puhdas juomavesi on harvinainen ja arvokas asia suurimmalle osalle maapallon ihmisistä. Suomessa vettä voi juoda melkeinpä mistä tahansa ilman...