Me olimme hyödyllisiä idiootteja

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne on muuttunut peruuttamattomalla tavalla Venäjän käynnistettyä täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan. Nyt etsimme uutta suuntaa ja ratkaisut tehdään lähiaikoina. Itse luotan siihen, että löydämme yhteisymmärryksen asiassa, joka on meille ja koko Euroopalle elintärkeä ja pystymme kantamaan oman vastuumme muuttuneessa tilanteessa.

Suomessa turpo-keskustelu on käynyt murrostilanteessa kovilla kierroksilla. Osa ihmisistä on etsinyt suurennuslasin kanssa syyllisiä siihen, miksi kuljimme niin pitkään laput silmillä Venäjän kehityksen ja toiminnan osalta. Esimerkiksi presidentti Tarja Halonen on saanut tarpeetonta kuraa niskaansa, vaikka samanlaista varovaista Venäjän-politiikkaa ovat harjoittaneet vuosien saatossa oikeastaan kaikki suomalaiset ulkopoliittiset toimijat, mukaan lukien nykyinen presidenttimme.

Eräs diktaattori Putinin vastaisen opposition symboleista, shakin maailmanmestari Garri Kasparov kertoi Twitterissä kirjoittaneensa 15 vuotta sitten Putinin olevan venäläisten itsensä ongelma, mutta jos länsimaat eivät lakkaa auttamasta häntä pyrkimyksissään, ongelmasta tulee pian laajempi ja lopulta globaali. Nyt on käynyt juuri näin.

Osa poliittisista toimijoista on tuominnut johdonmukaisesti Venäjän autoritäärisen kehityksen ja loukkaukset ihmisoikeuksia kohtaan. Näin on tehty esimerkiksi Vasemmistoliiton johdossa viime vuosina. Valtiona olemme kuitenkin nähneet idänpolitiikassa tärkeimpänä asiana kauppakumppanuudesta saadut taloudelliset hyödyt.

Olemme siis kaikki syyllisiä, kuten kirjoitin vastauksessani Kasparovin twiittiin. Otimme vastaan täysimääräisenä halvan energian edut ja Venäjän liiketoimintamahdollisuudet yrityksillemme. Moskovan pörssin sulkeuduttua pakotteiden alkaessa iskeä täydellä voimallaan, kymmenien tuhansien suomalaisten sijoitukset jäivät Venäjälle jumiin. Tätä ennen länsimaisten pankkien rahastot ehtivät takoa Putinin öljyyn ja maakaasuun sidotuilla panostuksilla valtavat kasat verirahaa näille ja muillekin piensijoittajille sekä omiin kassoihinsa.

Ikävät kysymykset haudattiin. Esimerkiksi Fennovoiman ja Rosatomin surullisenkuuluisan ydinvoimalahankkeen yhteydessä silloinen pääministeri Alexander Stubb syytti hankkeen kritisoijia russofobeiksi. Krimin valtauksen yhteydessä suurin poru liittyi EU:n asettamien ja myöhemmin täysin riittämättömiksi osoittautuneiden pakotteiden vaikutuksista esimerkiksi suomalaisten juustojen kaupitteluun Venäjälle. Näin jälkikäteen keskustelun painotukset hävettävät suunnattomasti.

Venäjä-suhteiden vetureina toimivat suuret EU-maat. Saksan takavuosien Energiewiendeen suhtauduttiin monissa piireissä ihaillen (minä myös), mutta tehty energiaratkaisu oli katastrofaalinen. Saksa sulki ydinvoimalansa ja hiilen, maakaasun ja öljyn tuonti Venäjältä kasvoi räjähdysmäisesti. Putinin sotakassa paisui ja samaan aikaan globaalien ilmastotavoitteiden osalta otettiin takapakkia.

Saksa soitti pilliä ja muut maat vastasivat tähän ujellukseen. Suomessa entinen pääministeri Paavo Lipponen lähti uuden Nord Stream -kaasuputken veturiksi ja toinen ex-pääministeri Esko Aho Putinin rahanpesupankin Sberbankin hallitukseen. EU-maat, kuten Ranska jatkoivat samaan aikaan asemyyntiä Venäjälle yrittäen saada itselleen isompaa roolia maailmanpolitiikassa. Lontoon Cityn pankki- ja finanssikeskuksesta muotoutui Putinin kleptokratian rahanpesukeskus.

Nyt varmaan ymmärrätte, että tässä uppoavassa veneessä istuivat kaikki. Yksittäisten syypäiden etsiminen on siis turhaa. On aika todeta, että olimme kollektiivisesti väärässä ja muuttaa toimintatapojamme. Jälkiviisastelua voi tehdä historiantutkimuksen keinoin asiapohjaisesti myöhemmin.

Olimme siis hyödyllisiä idiootteja, mutta emme voi olla sellaisia enää. Ukrainan kansan kärsimyksiä muutos ajattelussa ei valitettavasti voi enää pyyhkiä pois, mutta nyt on aika ottaa vastuu teoistamme ja tehdä nopeita muutoksia toiminnassamme.

Euroopan Unionin ja Suomen pitää katkaista kaikki taloudelliset suhteet Venäjään. Käytännössä se tarkoittaa ihmisille Suomessa jossain määrin ankempia aikoja. Esimerkiksi ruoka ja polttoaineet tulevat olemaan kalliimpia pysyvästi ja meidän pitää pystyä myös säästämään energiaa monin tavoin, esimerkiksi laskemalla asuntojen lämpötiloja. Siirtymistä uusiutuviin energiamuotoihin täytyy vauhdittaa kaikilla tavoilla, koska fossiilienergiasta kiinni pitäminen sataa Putinin laariin. Työkalut muutokseen ovat olemassa ja onnistumme, jos meiltä löytyy poliittista tahtoa riittävästi. Uhraukset ovat minimaalisia verrattuna ukrainalaisten vastaaviin.

Yhteiskuntamme yhtenäisyyden säilyttäminen on todella tärkeää tässä tilanteessa eli pienituloiset ja syrjäseutujen ihmiset tarvitsevat erityistä tukea juuri nyt, kun ruoan ja energian hinta lähtee kasvuun. Vähäosaiset eivät päässeet rahastamaan bisneksillä Venäjällä eivätkä pankkien Venäjän öljy- ja kaasurahastoilla samalla tavalla kuin Suomen rikkaimmat ja keskiluokkakin omilla panostuksillaan. Nyt on siis aika maksaa velka takaisin ja pitää huolta kaikista tarvittaessa veroja korottamalla.

Lopuksi voidaan pohtia sitä, muuttuuko Venäjä ikinä ja voidaanko sen kanssa enää koskaan solmia normaaleja suhteita? Venäläisen imperialismin historia on pitkä ja verellä kirjoitettu. Tunnettu toisinajattelija, Vankileirien saaristo -teoksen kirjoittaja Aleksandr Solženitsyn sanoi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, että väestön ekologista, moraalista ja taloudellista perustaa oli tuossa vaiheessa tuhottu seitsemänkymmentä vuotta ja toipuminen tästä kestäisi vähintään kaksinkertaisen ajan. ”Meidän isämme ja isoisämme valitsivat meille kohtalon vuosisadaksi tai jopa kahdeksi,” Solženitsyn totesi.

Tämä ennustus on synkkä, mutta se on valitettavan realistinen. Rautaesirippu on jälleen laskeutunut. Sen voi purkaa vain Venäjä itse lopettamalla imperialistisen politiikan, siirtymällä demokratiaan ja tuomalla sotarikoksiin syyllistyneet ihmiset tuomiolle Haagiin. Sitä ennen meidän pitää kantaa oma vastuumme muutoksen toteuttamisessa.