Asuminen osaksi yhteiskuntasopimusta

Helsingin Sanomat kertoi viime viikolla, että asuntojen hintaero pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välillä on revähtänyt uusiin ennätyslukemiin. Asumisen kalleus ajaa pääkaupunkiseudun pienituloiset taloudelliseen ahdinkoon ja vaikuttaa jo työvoiman liikkumiseen maan sisällä.

Tämänkin kriisin on aiheuttanut pohjaton ahneus. Vuonna 1989 toteutettu vuokrasääntelyn purkaminen oli eräs surkeimmista suomalaisessa yhteiskunnassa tehdyistä päätöksistä. Sen seurauksena asumistukimiljardit valuvat asuntobisnestä hallitsevien taskuun ja tavallisen ihmisen elämä käy vaikeaksi taivaita hipovien asumiskustannusten vuoksi.

Sipilän hallitus on puuhannut ensimmäisen toimivuotensa aikana niin sanottua yhteiskuntasopimusta, joka on käytännössä tarkoittanut yksinomaan työntekijöihin kohdistuvia palkkaleikkureita ja muita heikennyksiä.

Jos halutaan saada aikaan todellinen yhteinen sopimus, silloin on syytä tuoda neuvottelupöydälle kaikki ihmisten elinkustannuksiin liittyvät tekijät. Asuminen ja sen kalleus on yksi näistä asioista.

Työkaluja ongelman ratkaisemiseksi on kyllä olemassa. Syntynyt tilanne ei ole sattumaa, vaan poliittisten päätösten seurausta. Asumisen hintaan vaikuttavat suuresti kaupunkien harjoittama maa- ja kaavoituspolitiikka sekä vaisuiksi jääneet panostukset vuokra-asuntotuotantoon.

Kaavoituspolitiikassa voi ottaa mallia Oulusta, jossa asuminen on edullista muihin Suomen kaupunkeihin verrattuna. Oulussa kaavoitetaan pääsääntöisesti kaupungin omalle maalle. Tämän jälkeen myydään tai vuokrataan maa rakentajille. Näin asumisen hintaan suoraan vaikuttava maan hinta pysyy järkevällä tasolla.

Muualla, kuten esimerkiksi asumisen ongelmapesäkkeessä pääkaupunkiseudulla taas kaavoitetaan yksityisten omistamille maille, minkä jälkeen maa myydään kalliilla eteenpäin rakentajille.

Fiksun kaavoituspolitiikan ohella tarvitaan myös mittavia panostuksia vuokra-asuntotuotantoon, joka on ollut puutteellista erityisesti pääkaupunkiseudulla. Valitettavasti jonkun intressi on aina pitää tarjonta kysyntää pienempänä, jolloin hinnat pysyvät korkeina.

Tilanteessa tarvitaan kuntien ja valtion ohjausta. Asumiseen liittyvissä yhteiskunnallisissa päätöksissä peliä ei voi pelata yksinomaan maanomistajien ja yksityisten vuokranantajien säännöillä. Yhteiskuntasopimusneuvotteluissa hallituksella olisi nyt paikka korjata tilanne, jos EK:n bandwagonissa ratsastamisen ylivoima ei vie kaikkea mielenkiintoa.

Kirjoitus on julkaistu Uuden Suomen Puheenvuorossa 21.1.2016.