Tammikuun kihlauksesta syyskuun söhellykseen

Helsinkiläisen ravintola Königin kabinetissa solmittiin tammikuussa 1940 historiallinen sopimus. Suomi kävi sotaa ja aikalaisten mukaan kansakunnan oli tarpeellista koota hädän hetkellä voimansa.

Tammikuun kihlauksen myötä työnantajajärjestöt tunnustivat ay-liikkeen ensimmäistä kertaa neuvotteluosapuoleksi ja järjestäytyneestä työmarkkinatoiminnasta tuli osa demokraattista yhteiskuntaa. Julkilausumassa todettiin työnantajien ja työntekijöiden sopivan jatkossa yhdessä työn tekemisen ehdoista.

Sopimus on saanut myöhemmin juhlapuheissa myyttisen merkityksen. Varsinainen työehtosopimusten läpimurto tapahtui vasta vuosina 1945-1947, mutta joka tapauksessa tammikuun kihlaus oli merkittävä askel sopimiseen perustuvan työmarkkinajärjestelmän kehittymisessä yhteiskunnassamme.

Nyt tätä historiallista perintöä ollaan paiskaamassa vauhdilla roskakoriin. Sipilän hallitus pyrkii puuttumaan sopimisoikeuteen perustuslain vastaisella pakkolainsäädännöllä.

Keskusta voitti vaalit, mutta hallituksen pasuunat pauhaavat EK:n ja kokoomuksen nuoteilla. Alexander Stubb kertoi jo ennen vaaleja, että laajaa yhteisymmärrystä ei enää kokoomuksen mielestä tarvita työelämän kysymyksissä. Stubbilla onkin ollut vaikeuksia peitellä voitonvirnettään huomattuaan pääministeri Sipilän ajavan samalla kaistalla jopa oikealta ohi.

Hallituksen ensimmäiset 100 päivää ovat olleet täydellistä kokoomuksen riemukulkua. Perussuomalaiset ovat olleet tämän tarinan hölmöläisiä. Jokainen vaalilupaus on saanut mennä pesuveden mukana ministeriaudin kaartaessa pihaan. Ulkoministeri Soini saa matkustella rauhassa, jos pitää naamansa ummessa tärkeämmistä asioista.

Yhteiskuntasopimus oli syötti, joka nielaistiin mediassa sellaisenaan. Neuvotteluista puhuminen on lähinnä huono vitsi, sillä todellinen sopiminen on aina kaksisuuntaista. Nyt ay-liikkeen ehdotuksia ei käsitelty ollenkaan.

Tätä näytelmää seuranneet esitykset työehtojen heikentämisestä ovat suora 2,5-3 miljardin euron tulonsiirto työntekijäpuolelta työnantajille. Tämän taikatempun uskotellaan tuovan lisää työpaikkoja Suomeen. Sama lottorivi on nyt vetämässä kolmatta kertaa. Aikaisemmat kädenojennukset eli kela-maksun poisto ja yhteisöveroale eivät ole tuoneet työpaikkoja mukanaan.

Moni talousasiantuntija on pitänyt hallituksen kuripolitiikkaa ja työmarkkinapuliveivaamista tuhoisana. Viimeksi Suomen linjauksia kritisoi nobelisti Joseph Stiglitz. Hänen mukaansa sisäinen devalvaatio eli palkkojen leikkaus tulee heikentämään taloutta.

Leikkauspolitiikan vaikutukset kotimaiseen kysyntään ovat huomattavat. OECD:n tutkimuksen mukaan työn tarjonnan lisäämiseen pyrkivät uudistukset eivät lisää työllisyyttä lyhyellä aikavälillä, kun talous on taantumassa.

Ruotsissa on päädytty toisenlaisiin ratkaisuihin. Maan hallitus panostaa 2,6 miljardia euroa työpaikkojen luomiseen ja koulutukseen.

Palkka-alea on perusteltu jatkuvasti kilpailukyvyn parantamisella. Palkansaajien tutkimuslaitoksen Pekka Sauramo osoitti kuitenkin jo viime keväänä, että hallituksen arvio Suomen kustannuskilpailukyvystä on virheellinen.

Suomen mahdollinen kilpailukykyongelma ei johdu liian korkeista palkoista. Viime vuosina on sen sijaan nähty tukku maltillisia palkkaratkaisuja, jotka ovat vaikuttaneet myönteisesti Suomen kilpailukykyyn. Hallituksen hyökkäyksen seurauksena tuleva neuvottelukierros tulee olemaan lievästi sanottuna haastava ja on vaikea uskoa nollalinjan jatkumiseen.

Vaalien alla ja sen jälkeen kilpailukykypuheen ykkösapostolina on esiintynyt Nordean ekonomisti Aki Kangasharju, joka vaati jo aiemmin 5-10 prosentin palkka-alea kaikille. Hallitus on nielaissut purematta Nalle Wahlroosin opetuslapsen viestin.

Myös pienituloisten tölvimisestä tunnettu Kangasharju on tavallaan hyvin traaginen hahmo, joka ilmentää suomalaisen talouskeskustelun yksisilmäisyyttä. Nallen sätkynukella voisi tuskin edes teoriassa olla toisenlaista mielipidettä taloustaantuman ratkaisuun.

Taloustilanteen ratkaisemiseksi hallituksen tulisi kätilöidä kompromisseja ja tehdä yhteistyötä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Täysimittainen sota ay-liikettä vastaan on tuhoisa valinta. Vain yhdessä tekeminen ja aito sopimisen kulttuuri tuovat mukanaan kestäviä ratkaisuja. Tämä ymmärrettiin hyvin 75 vuotta sitten.

Kirjoitus on julkaistu Tien päällä -kolumnisarjassa Kansan Tahdossa pe 25.9.2015.