Haaste Oulun päättäjille
Netissä kesäkuun loppupuolella aloittamaamme adressiin nuorten ja lasten maksuttomien liikuntavuorojen säilyttämiseksi Oulussa on kertynyt 3700 allekirjoitusta. Mukana on niin urheiluseurojen aktiiveja kuin muita asian tärkeäksi kokevia ihmisiä pääosin Oulusta. Kiitos jokaiselle adressin allekirjoittaneelle.
Elämme kiistatta taloudellisesti haastavia aikoja Oulun kaupungissa, mutta mielestämme säästöjen suuntaaminen nuorten liikuntaharrastuksiin ei ole oikea ratkaisu. On esitetty arvioita, joiden mukaan liikuntavuorojen maksuttomuuden poistaminen voisi jopa kaksinkertaistaa liikuntaseurojen kausimaksut. Kasvaneet kulut saattavat jo nyt estää mielekkään harrastamisen. Maksuttomuuden poistaminen vaikeuttaisi vähävaraisten perheiden mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa entisestään.
Virheelliset ratkaisut lisäävät eriarvoisuutta ja heijastuvat jatkossa sosiaali- ja terveyspuolen kuluihin. Liikuntatottumukset kun juurtuvat juuri alaikäisenä. Tällä hetkellä suosituksien mukaiseen liikuntamäärään yltää koko valtakunnassa arviolta puolet lapsista ja vain noin kymmenesosa aikuisväestöstä. Monelle nuorelle liikunnallinen toiminnallisuus ohjattuna urheiluseurassa on paras mahdollinen tapa ilmaista itseään kehollisesti käsitellen samalla tunteitaan kasvavana ihmisenä. Myös tämän takia liikuntaharrastuksista olisi pidettävä entistä parempi huoli.
Liikkumattomuudella on erittäin kova hinta, koska pelkästään paljolti sen myötä aiheutuvan tyypin 2 diabeteksen ovat vuositasolla 700 miljoonaa euroa Suomessa. Kaikkiaan liikunnan niukkuuden takia kansantaloudelle koituu miljardien menetykset. Mistä jatkossa löydetään pitemmän työuran tekijät Suomeen, jos terveys pääsee rapistumaan esimerkiksi kasvavan ylipainon muodossa jo pienestä pitäen?
Liikunta on mielestämme paras mahdollinen ennaltaehkäisevä investointi nuorten terveyteen. Ikärakenteeltaan nuorekas Oulu on ollut pitkään asiassa edelläkävijä viisaalla tavalla. Nuorten ja lasten maksuttomien liikuntavuorojen säilyttämisestä päättää viime kädessä Oulun kaupunginvaltuusto. Toivomme ystävällisesti, että jokainen Oulun valtuustoryhmä tuo esiin näkemyksensä nuorten liikuntavuorojen maksuttomuuden jatkosta.
Jaakko Alavuotunki ja Olli Kohonen
Julkaistu viikolla 34 Kalevassa, Kansan Tahdossa ja Forum24-lehdessä.