Kassakaappisopimuksia
Suomen poliittisen historian legendaarisin kassakaappisopimus on Paavo Väyrysen (kesk), Ilkka Suomisen (kok) ja Christoffer Taxellin (rkp) tekemä diili, jolla pyrittiin muodostamaan Suomeen porvarihallitus vuoden 1987 eduskuntavaaleissa. Oikeistopuolueiden salaisissa neuvotteluissa sovittiin sopimuksen realisoituvan puolueiden yhteisen edustajapaikkamäärään yltäessä vähintään sataan.
Vaalien tulos oli sopimukselle suotuisa ja yhteenlaskettu edustajamäärä olisi riittänyt sen lunastamiseen. Sopimuksesta raivostunut presidentti Mauno Koivisto voitti kuitenkin lopulta titaanien taistoksi myöhemmin kuvatun kamppailun. Keskusta heitettiin oppositioon ja vaaleissa suurimmaksi puolueeksi edelleen äänestetty SDP nousi hallitusvastuuseen.
Iltalehden uutispäällikkö Juha Ristamäki kirjoitti pari viikkoa sitten keskustan ja kokoomuksen uusimmista tunnusteluista, jotka koskevat tulevia eduskuntavaaleja. Ristamäen analyysin mukaan puolueet ovat jo sopineet tulevan hallitusohjelman pääkohdista. Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen tyrmäsi väitteet tuoreeltaan.
Jos arvioidaan kepun nokkamies Juha Sipilän viimeaikaisia avauksia, Ristamäen näkemys on kuitenkin enemmän kuin hyvin perusteltu. Jyrki Kataisen hallitus teki kehysriihessä 2,3 miljardin sopeutukset, joista vähän yli puolet oli leikkauksia. Sipilä on ajanut häkäpönttöautollaan reippaasti kokoomuksestakin oikealta ohi 8 miljardin leikkausvaatimuksillaan. Tosin mitään konkreettisia esityksiä leikkauskohteiksi ei ole vielä kerrottu. Ja sellaiset voivat olla perin juurin hankalia niellä keskustalaisille, jotka eivät haluaisi leikata mitään esimerkiksi näistä asioista.
Keskustan ja kokoomuksen tiet risteävät myös suhtautumisessa valtion omistajapolitikkaan. Sipilä on valmis myymään oikeastaan kaiken, jos muutamaa hänen mukaansa strategista yhtiötä, kuten Finnairia ei lasketa.
Vertailun vuoksi voidaan todeta, että ilman 2000-luvun alun myyntikiimaa valtion osakesalkku olisi tällä hetkellä kaksinkertainen nykyiseen verrattuna. Eläkeyhtiö Ilmarisen talousjohtaja Jaakko Kiander laski vuonna 2008, että siihen mennessä osakkeiden myynti oli aiheuttanut valtiolle 15 miljardin tappion verrattuna siihen, että osakkeita ei olisi myyty. Kukaan ei ole tietääkseni laskenut, kuinka suuri hölmöilyllä aiheutettu tappio on tällä hetkellä. Puhumattakaan siitä, jos valtion omistajapolitiikkaa ei olisi ulkoistettu edellisen porvarihallituksen toimesta Solidiumille, joka ei ole kiinnostunut yhteiskunnallisesta vastuusta esimerkiksi työllisyyden näkökulmasta.
Keskusta on lähestynyt kokoomusta myös palveluiden järjestämiseen liittyvissä asioissa. Kuntauudistuksen pysähtyminen oli puolueelle Pyrrhoksen voitto, vaikka sen ansiosta kuntiin jääkin vielä joukko vallattomia kepusatraappeja. Erva-alueisiin perustuva sote-sopimus vie palveluiden järjestämisvallan pois kunnilta ja kuntayhtymiltä. Se on pahasti ristiriidassa keskustan eduskuntavaaliohjelmassa esitellyn kotikunta-maakunta -mallin kanssa. Lienee ensimmäisen kerta Suomen historiassa, kun joku puolue on onnistunut rikkomaan vaalilupauksensa oppositiosta käsin.
Spekuloidun sopimuksen pikantti lisämauste liittyy perussuomalaisiin ja siihen, miten he asemoivat itsensä tähän kuvioon. Kesk+kok -akseli ei kuitenkaan yksistään riitä uuden hallituksen muodostamiseen. Timo Soini pyrkii raivokkaasti salonkikelpoistamaan puoluettaan, koska uutta mahdollisuutta hallitusvastuuseen ei välttämättä tule koskaan. Vielä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa jytkyä tekemässä olleet ”hörhöt” kelpasivat enemmän kuin hyvin, mutta tällä hetkellä he ovat rasite persuja diktaattorimaiseen tyyliin johtavan Soinin hallitustiellä.
Gallup-johtajien teesejä seuraamaan lähtenyt Soini on myös vaatinut rajuja miljardileikkauksia. Peruspomon tähtäimessä ovat muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön määrärahat. Vähemmän yllättäen mitään konkreettista leikkauskohdetta ei ole esitetty.
Olen keskustellut joidenkin punamultaan kallellaan olevien keskustatoimijoiden kanssa Sipilän avauksista. Valtaosa on ottanut leikkauksiin, valtion omaisuuden myymiseen ja sote-uudistukseen liittyvät kuningasideat tyrmistyneinä vastaan, kun taas osa on pyrkinyt vähättelemään uusia linjauksia ja kutsunut niitä politiikan ulkopuolelta tulevan uuden tekijän ”keskustelunavauksiksi”.
Tämä myrsky pyrkii varmuudella ulos vesilasista ja keskustan tulevat sisäiset väännöt tulevat olemaan mielenkiintoisia. Keskustakentän ohella porvarisopimuksen esteenä ovat tietysti äänestäjät. Kaikki eivät tue sisämarkkinoita rampauttavia palkka- ja etuusleikkureita eivätkä halua laittaa kansallisomaisuuttamme lihoiksi kasvattaen ulkomaisten pääomasijoittajien määräysvaltaa kotimaan politiikassa.
Toivon, että tämä joukko lähtee äänekkäästi liikkeelle jo muutaman viikon päästä eurovaaleissa ja jatkaa tällä tiellä kohti ensi vuoden eduskuntavaaleja puoluekannoista riippumatta. Kasvun tuhoavalle leikkaus- ja myyntipolitiikalle on olemassa vaihtoehtoja. Tarvitsemme myönteisiä panostuksia tulevaisuuteen, työllisyyteen ja koko kansan hyvinvointiin.
Kirjoitus löytyy myös Uuden Suomen blogipalvelusta.
