Mietteitä hallitustaipaleen päättymisestä

Eilen koitti päivä, jota on odotettu pitkään erityisesti kokoomuksen leirissä. Vasemmistoliitto ei hyväksynyt budjettineuvotteluissa tehtyjä leikkauksia, jotka kohdistuvat pienituloisiin ja lapsiperheisiin. Eduskuntaryhmämme ilmoitti, että kehysratkaisua ei hyväksytä kaikilta osin. Tämä ei muille hallituspuolueille kelvannut ja pääministeri Jyrki Katainen näytti ministeriryhmällemme ovea.

Kokoomuspolitiikot juhlivat ratkaisua riemuiten sosiaalisessa mediassa. Ainoa leikkauspolitiikkaa konkreettisesti kritisoinut ja pienempiä puolustanut hallituksen jarrumies poistui estradilta.

Lähtöä on perusteltu kolmella seikalla. Ensimmäinen niistä koskee sosiaalietuuksien osittaisia indeksijäädytyksiä, jotka ovat käytännössä leikkauksia pienituloisia koskeviin etuuksiin. Myöskään lääkekorvauksista tinkimistä ei voitu hyväksyä. Kolmas asia oli lapsilisiin tehtävä tasaleikkaus tulotasoon katsomatta.

Jo Vasemmistoliiton lähtiessä hallitukseen reunaehdot työskentelylle olivat selkeät. Tuloerojen tulee kaventua ja perusturvan parantua. Ne saatiin kirjattua myös hallitusohjelmaan, jossa todetaan hallituksen kaventavan tulo-, hyvinvointi- ja terveyseroja.  Puoluejohto listasi kehysriihen kynnyskysymykset selkeästi myös viime lauantain puoluevaltuustossa, joten ratkaisu oli johdonmukainen ja oikea.

Monet puoluetoverit ovat olleet iloisia ja helpottuneita tehdystä ratkaisusta. Juhlaan ei ole kuitenkaan syytä. Eilinen oli synkkä ja surullinen päivä usean pienituloisen ja perheellisen ihmisen kannalta. Leikkaukset ovat rajuja ja kaikkein jäisin puhuri kohdistuu nyt työttömyydestä kärsiviin lapsiperheisiin. Heitä potkitaan kolmella tavalla. Lapsilisiä ja työttömyysturvaa leikataan. Samalla asumistuki ei nouse kustannusten tahdissa. Huoli tulevaisuudesta on syvä.

Vasemmistoliiton lähdön myötä hallituksesta poistui voima, joka on pitänyt vahvimmin pienemmän puolta. Kuluneen kolmen vuoden aikana saatiin paljon aikaan hyvää kipeistä kompromissiratkaisuista huolimatta. Saavutuksia ovat muun muassa historiallinen perusturvan korotus, työmarkkinatuen tarveharkinnan poisto puolison tulojen osalta sekä veropolitiikassa aikaansaatu käännös oikeudenmukaisempaan suuntaan.

Ministeritasolla Merja Kyllönen ja Paavo Arhinmäki onnistuivat hyvin. Kyllönen mursi liikenneministeriössä vanhan perinteen, jossa ministerillä on ainoastaan keulakuvan rooli virkamiehistön huseeratessa ja ylittäessä budjettinsa mielivaltaisesti. Painopistettä siirrettiin rautateille ja väyläverkoston miljardien kokoiseksi paisuneen korjausvelan hoitamiseen.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Arhinmäki onnistui kaatamaan eri kulttuurilajien välisiä raja-aitoja ja tuomaan kulttuuripolitiikan lähemmäksi ruohonjuuritasoa. Kulttuuri kun on muutakin kuin konservatiivista pönötystä hienoissa laitoksissa. Liikuntapuolella siirrettiin rahaa urheilun rakenteista kentälle. Seuratukea nostettiin ja ministeriössä tehtiin töitä sen eteen, että harrastamisen kustannukset eivät nousisi pienituloisten näkökulmasta kestämättömiksi.

Toki hutejakin tuli, mutta kokonaisuutena ministerimme onnistuivat tehtävissään hyvin ja he olivat valmiita laittamaan itsensä likoon ja ottamaan iskuja vastaan vaikeissa asioissa. Se osoittaa todellista johtajuutta ja vastuunkantoa.

Edessä on nyt vuosi oppositiossa ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Kataisen hallitus saattaa tosin hajota Fennovoima-päätöksen yhteydessä, jos vihreät päättävät lähteä lätkimään.

Toiminta oppositiossa tulee olemaan varmasti haastavaa. Keskusta ja perussuomalaiset ovat ilmoittautuneet leikkauspolitiikan tukijoiksi. Juha Sipilän ja Timo Soinin ankeutuslistat ovat itse asiassa olleet tietyiltä osin jopa hallituksen vastaavia karmeampia, joten yhteisen rintaman löytäminen on vaikeaa. Kuuliaisuutta vallitsevalle linjalle osoitettiin myös sote-ratkaisussa, jossa molemmat oppositiopuolueet heittivät omat sote-mallinsa roskiin. Koomista kyllä, ensimmäistä kertaa Suomen historiassa vaalilupaukset onnistuttiin pettämään oppositiosta käsin.

Piiritasolla hallituskuvion päättymisellä jonkin verran vaikutusta. Näkyvyys on ollut suurempaa ministerivierailujen ja budjettivääntöjen takia. Nyt suora yhteys päätöksenteon ytimeen katkeaa. Päätyömme alueilla liittyy kuitenkin enemmän maakunta- ja kuntatason politiikkaan ja muuhun kampanjointiin. Maakuntasarjoissa on omat kuvionsa ja ruohonjuuritason työssä hallituskysymys ei ole ratkaiseva. Tätä työtä ja taistelua tavallisten pieni- ja keskituloisten ihmisten puolesta jatketaan ja kehitetään edelleen. Seuraava etappi häämöttää jo horisontissa. Toukokuun eurovaaleissa Vasemmisto ottaa pitkästä aikaa vaalivoiton.

Kirjoitus löytyy myös Uuden Suomen blogipalvelusta.